#78 does it feel like we've never been alive inside?

Kuvatäytteinen koirapäivitys jälleen, minun blogissani on aivan liikaa kuvia! Keskiviikoksi meille siis oli varattu Tiian ja Neelan kanssa iltapäivästä 17 -18 ja sinnehän me sitten suuntasimme. Aamusta oli aivan järkyttävä helle ja luulin jo kuolevani kun käveleminen oli kamalaa tuskaa, jalat ja kädet tärisivät, ei tehnyt mieli tehdä muuta kuin käydä makaamaan ja kärsiä, mutta sitten kerääntyikin mukavasti pilviä ja lämpötila laski! Ihan onnellinen treenisää saatiin, muutaman kerran jyrähti mutta sade alkoi vasta kun lähdimme kotiin päin, eikä sitäkään kummoisesti tullut. 

Itse treenit olivat melko turhanpäiväiset, Ponzo ei jaksanut paljoa enkä sitten ottanutkaan kuin rataa pari kertaa, jotenkin en vain osaa tai jaksa sen kanssa hinkata mitään kuvioita, kun tuskin me koskaan minnekään ylemmäs enää edes tähdätään. Poika vain tykkää kovasti juoksennella, niin pitäähän sen päästä mukaan tekemään! Griman kanssa otettiin taas ihan vain sitä putkea, kauan tuo ei jaksa keskittyä varsinkaan nyt kun Tiia ja Neela tuntuivat olevan paljon mielenkiintoisempi kohde kuin minä nakinpalojen kanssa... Voisin joksikin väliksi vuokrata sen puolen tunnin ajan yksikseen Griman kanssa, jospa silloin saisin tehtyä jonkinlaista kunnollista takaakiertotreeniä. Jota toki voisi lenkilläkin treenata puiden kanssa / irtoamista ylipäätään, mutta joka paikassa on liikaa punamustia muurahaisia! Tuntuu, että ne tappavat muutamassa minuutissa minut ja koiran. Samaten meidän pihalla tuntuu joka kohdassa olevan kusiaispesä, vaikka kuinka aina muistelee että tässä ei ainakaan ole. 

Treeniajan lopuksi Tiia sai tehtäväkseen seisottaa Grimaa ja tulihan siinä melkoinen määrä kuvia napattua. Saldona yksi onnistunut joka komeilee tuossa yllä. Koska olemme aloittaneet Griman kanssa vahvoilla istumis- ja maahanmenoharjoituksilla, seisomisesta tulee todennäköisesti ärsyttävä ongelma... Päätin, että kesän aikana se on jotenkin saatava kondikseen ihan vain näyttelyitäkin ajatellen, ensiesiintymisemme kun meinasimme käydä tekemässä Heinolan kaikkien rotujen näyttelyssä elokuussa. Niin hauska nähdä, millainen tuosta tulee.. ei se kamalan pahalta näytä noin yleisilmeeltään, jos sen saa hyvin seisomaan ilman lehmäpönötystä. Sitten kun se naminlussutus saadaan pois.... :)

Treenien jälkeen keskiviikkoiltana Grima pääsi vielä leikkimään Abbyn kanssa läheiselle nurmikentälle tuohon rantaan. Eiväthän tytöt varsinaisesti leiki, Abby saattaa kuvien mukaisesti jurmuttaa Grimaa ja tekee sitä varsinkin aluksi. Abbyhan juoksentelee aivan mahdottomia matkoja, hakee keppiä ja pikkuneiti kirmaa perässä minkä jaloistaan pääsee. Kyllä noista hyvä tulee, kunhan Abby tokenee tästä juoksujen jälkeisestä olotilasta ja Grima saa vielä lisää kokoa. 

does it feel like we've never been alive?

does it seem like it's only just begun?

does it feel like we've never been alive inside?

does it seem it's only just begun?

it's only just begun

Abbyn kanssa meillä oli torstaina viimeiset agitreenit tältä keväältä/kesältä, syksyllä todennäköisesti jatketaan saman ohjaajan ryhmässä mikäli Abbyn omistajat vain niin tahtovat. Minä onnellisesti vain ohjaan. Tasaisesti ollaan kehitytty, ja kyllä tuosta varmasti saisi kisaavankin koiran, jos pääsisin treenailemaan ja innostusta löytyisi! Abbylla sitä ainakin on, joskin toisinaan se saattaa jäädä kesken tekemisen haahuilemaan ja katselemaan vihreitä miehiä. Suhteellisen kivasti neiti kuitenkin jo lukee minua, ja minä taas alan oppia, että Abbyn kanssa saa olla tiukka käännösten kanssa, sillä se lähtee bortsumaisesti ohjautumaan loivemmille reiteille. Abbyn kanssa agilitaaminen on tietyllä tapaa niin kivaa, kun se on innoissaan lähdössä radalle ja sen kanssa saa viimein juosta!

Olen kyllä kovin tykännyt näistä Hurttahuollon kursseista joilla olen nyt ollut (Abbyn kanssa aksat, Ponzon kanssa yhdet aksat ja seuraillut silloiset Neelan alkeisryhmän treenit), ohjaajalla on mielestäni järkevät ja suurimmaksi osaksi itseäni miellyttävät metodit koirien suhteen muutenkin, ja vaikka kurssit eivät ole kehittäneet minua itseäni mitenkään erityisen paljon, kehityksen huomaa koirassa. Etenkin Abbyn kanssa olemme edistyneet hurjasti niin, että voin tosiaan sanoa, että kyllä tuon kanssa kisaamaan voisi lähteä kun kepit on treenattu kuntoon! Pieni ryhmä on todella ihanteellinen treenata, ja kun käytössä on loistava kenttä, hyvät, uudet esteet ja huaa niin kyllä omistajan kelpaa. 

#47 you pass us in the night

Linkin Park - Blackout

you run but then back you fall

suffocate in the mess you're making

you can't get enough you take

and take and take and take and take

fuck it are you listening?

Ensimmäinen kuva on todisteena siitä, että kävimme perjantaina aksailemassa! Vuokrasimme Tiian ja Neela-kleispitzin kanssa yhdessä tuota kenttää (15€/tunti), kun Neela on aloitellut agilityn alkeet ja Ponzon kanssa olen jo kauan halunnut taas päästä kokeilemaan, syttyisikö tuo esteille. Joku vuosi sittenhän lopetimme agilityn kokonaan, kun herra ei suostunut sitten ollenkaan toimimaan kisoissa. Olin itse melko lapsi vielä, enkä kestänyt sitä nöyryytystä, kun sain kerta toisensa jälkeen hakea koiran haahuilemasta kentänlaitoja - usein ei päästy edes ensimmäisen esteen yli. Ja erilaisia lähtötekniikoita kokeiltiin kyllä, ja treenatessa P lähes aina toimi ihan kivasti, mutta kisoissa tuli sitten stoppi (liekö se namin puuttuminen osasyyllinen?).

Mutta toissapäivänä siis pääsin toteuttamaan haaveeni ja kello 15-16 juoksentelin tuon hönttöilijän kanssa esteiden lomitse. Ai vitsi miten oli kiva päästä taas heilumaan radalle! Minulle koko kokeilu oli todella positiivinen yllätys, kun Ponzo ensinnäkin ilmaisi kiinnostustaan ja innostustaan, suoritti esteet ja muisti, miten kepitkin mennään siististi! Poika lähti oikein näpsäkästi mukaan ja kyllä sillä vauhtia oli sen verran, ettei minun tarvinnut juurikaan lisäyllyttää sitä - taisi olla haukunkin kiva päästä pitkästä aikaa radalle. Olisin ajatellut, että tuo väsähtää parin esteen jälkeen ja alkaa sitten haahuilla, mutta mitä vielä! Pidettiin aivan minimaaliset tauot ja sitten pyyhällettiin taas.

Löysin ratapiirrustuksen, ja sen voivat halukkaat kurkata täältä. Eli esteitä löytyi radalta se 18, kaikki lukuunottamatta pussia, rengasta ja pöytää. Pussia ei kokeiltu, mutta renkaakin herra muisti (rrrrrrengas!!), ja pöytä nyt on aika selkeä. Tulipa taas mietittyä sitä, miten ihana laji agility on, kun saat käyttää niin montaa käskyä kuin tahdot tai sitten olla vain suu kiinni, juosta ja ohjata parhaan kykysi mukaan - jos siis osaat. Minulla oli muistissa joitain ohjausmuuveja, joita ei tuolla radalla juurikaan tarvinnut (valssausta, edestä- ja takaaleikkausta vain, ja koska P ei koskaan oppinut / meille ei osattu opettaa jälkimmäistä niin valssailin senkin edestä). Aivan viimeiseksi vedettiin kokopitkä rata, jonka alussa itse tunaroin (taisin paineistua, kun Tiia kuvasi :D), mutta muuten vedettiin se nollana. En sitten tiedä, ollaanko me kovinkin hitaita, mutta kelpaa toistaiseksi.

Kyseinen kenttä on siis kotikaupunkini Heinolan perällä, PS-agilityesteet -nimellä. Kyseessä on tuollainen kivituhkapohjainen kenttä, ihan uudet esteet ja kivalla, rauhallisella paikalla, plussana vielä aidattu alue. Tuota saa vuokrailla omaan käyttöön imo halvalla, ja sääntönä taisi olla vain se, että koiralla on jotain aiempaa kokemusta agilitysta, ettei sitten tule tehtyä kauheasti niitä vakavia virheitä (mitä nyt kuvittelisin esim. kontaktiesteillä käyvän, jos ohjaaja on aivan aloittelija ja yksikseen tekee). Agiesteiden lisäksi tuolta löytyy pk-esteet.

Neela käy Tiian kanssa aina sunnuntaisin Henna Hallan (hurttahuolto.fi) pitämällä agilitykurssilla (vielä yksi kerta jäljellä, ensi viikolla), ja Henna pitää myös tottelevaisuuskurssia ja keskiviikkona alkaa meillä agin alkeet Abbyn kanssa, hui! Lisäksi tuolla on tarjolla ohjatusti ainakin tokoa, näyttelytreeniä ja mitähän vielä. Jos nyt syksyllä alkaisi agin jatkokurssi, niin me sitten Ponzon kanssa mennään siihen mukaan (tämän piti alkaa samaan aikaan kuin alkeiskurssin, mutta osallistujia ei ollut tarpeeksi - ehkä toisella yrittämällä sitten!). Alla on pari kuvaa Neelan aamuisista treeneistä. Ja onhan siellä kuva myös suloisesta, kuurosta Kaapo-pojasta.

floating down as colors fill the light 

we look up from the ground in fields of paperwhite 

and floating up you pass us in the night 

a future gazing out a past to overwrite 

so come down far below 

we've been waiting to collect the things you know

come down far below 

we've been waiting to collect what you've let go

// Voi ei, blogiini on löydetty hakusanalla "murmeli rahapelit". :D Kuka etsi ja löysi, tunnustakoon! Ja sitten ihan pieni iloisuus: saan laittaa tunnisteisiin "agility". Jee!

#35 right now you seem so far away

Mikäs tässä taas pitkästä aikaa kirjoitellessa. Kesäloma ei ota antaakseen mitään kummempaa, en saa mitään aikaan, vaikk yritän ja kulutan aikaa puoleenpäivään asti nukkuen. Jonkin sortin nukahtamisvaikeus on tämän hetken ongelma, kun kömmin sänkyyn yleensä kahdentoista jälkeen (ellen ajaudu koneelle, jota olen onnistunut välttämään paria kertaa lukuunottamatta), nukahdan ehkä kahdelta ja herään jonkun ajan - yleensä 30-60min - päästä itkemään. Saan itseni rauhoiteltua kun vaihdan levyä, mutta siltikin saan usein unen vasta neljän aikaan. Päässä vain pyörii liikaa kaikkea. 

Ei ole enää päivää, jolloin jaksan olla jatkuvasti iloinen ja normaali. Etenkin aamut ovat vaikeita, samoin illat kun jään yksin. Niin tyhmältä kuin se kuulostaakin, minulla saattaa olla todella hauskaa siskon kanssa, ja muutaman minuutin päästä romahdan. Päällimmäisenä ahdistaa aina se sama pentukuume. Seuraavasta kymmenestä kuukaudesta tulee taas elämäni vaikeimmat, kun maailmaan toivottavasti putkahtaa kaksi aivan uskomattoman täydellistä pentuetta upeista vanhemmista. Kaksi. Superin pennuista selviäminen oli helppoa, sillä en ole koskaan ajatellut, että minulla olisi mahdollisuuksia pentuun siitä koirasta. Enkä ajattele, että minulla olisi sen kummemmin mahdollisuuksia näidenkään pentueiden kanssa, mutta toivo ei jätä rauhaan. Perjaatteessahan minulla ei ole yhtään epärealistista, etteikö meille voisi muuttaa pentu, mikäli vanhemmat myöntyisivät. Mikä tekee tästä vielä vaikeampaa. 

Toisekseen itseni ajattelemista ja näin pentukuumettakin on tavallaan karkottanut eräästä ihmisestä huolehtiminen ja hätäily. Toivon vain, että hänellä alkavat asiat luistaa paremmin piristävien tekijöiden myötä. Kolmantena keikkatauko. En kuitenkaan tahdo jutella tästä sen enempää, vaan säästelen itseäni uuden kirjoitusoperaation varalle. Ensimmäinen ei tuottanut tulosta, mutta ei sitä koskaan tiedä. Olen jollain ihmeellisellä tavalla yrittäjäluonne.

Mutta yksi kiva juttu meille on tapahtunut! SBCAK-foorumin kautta satuin törmäämään muuan Tiiaan, joka esitteli foorumilla itsensä ja ilmaisi kiinnostustaan bortsuja kohtaan. Jälleen jätin muutaman sydämenlyönnin väliin kun tajusin, että asumme samassa Kuopassa ja näin emme tietenkään kaukana toisistame - minun oli pakko laittaa viestiä. Viime perjantaiksi sovimme ekan yhteislenkin, joka tietenkin oli osittain todella kiusallinen, sillä ujous on kummankin pahe, mutta ei se loppujen lopuksi niin kamalaa ollut. Ponzo jopa yllätti minut ottamalla muutaman leikkijuoksuaskeleen Tiian kleinspitznarttu Neelan kanssa! Neela onkin oikein suloinen ja ennenkaikkea fiksu kaveri. Aaaw!

 

Nauttikaa vinoista kuvista.. Loput kuvat Neelasta täällä. Yhteiskuvaa noista ei ainakaan tällä ensitapaamisella saanut, sillä neiti on hieman ujo ja Ponzo taas normaaliin tapaansa liian rohmu Neelan herkkujen perään (...). Ja Ponzo on lihava. Samoin Kerttu, jolle äiti kielloista huolimatta raahaa joka ikinen ilta kurkkua tai salaattia tai mitäikinä. Se tosissaan painaa paljon! Minulla on siis kaksi laihdutuskuurill joutuvaa lemmikkiä - herkut pois! Siis Kertulta. Ja herra P saa luvan opetella uimaan ja juoksentelemaan innoissaan niin, että kilot eivät ehdi kertyä. Meillähän koirat saavat 2dl nappulaa päivässä, desin aamulla ja desin illalla, mutta sitäkin pitäisi kai hieman vähentää. Mokomatkin tankkipyörylät...