#82 Typerät otsikot kunniaan

Nyt kun clouds go black on olemassa (ja tämä mainostelu jatkuu kauan, anteeksi! käykää lukemassa upea keikkapostaus, sillä se on oikeasti jännittävä), tämä blogi virallistuu asteen verran lisää ja alan urhoollisesti toteuttaa sitä kamalinta, mitä aina olen vihannut eli järkevien otsikkojen käyttämistä. Olen todennäköisesti surkea keksimään niitä, mutta ehkäpä se selkeyttää hieman koko blogia ja öh, tekee teksteistä luettavampia? Jos mietitään sitä, että teen vaikkapa postauksen meidän tokotreeneistä, niin ehkäpä jokin tokoaiheinen otsikko ohjaa lukijoita paremmin kuin mukavaakin mukavampi pätkä jostakin kaikille tuntemattomasta lurituksesta? Yritetään tätä nyt, uskon että tämä miellyttää teitä kaikkia. Sanokaa jos ei!

Olen ollut vapaalla kaikesta tekemisestä kiukuttelevien nilkkojeni takia - kyllä, ne kiukuttelevat yhä ja en vieläkään pysty juoksemaan mikä riipii pahasti. Tai pystyn mutta jos vähänkin astun ohi ja onnistun linksauttamaan jalkani, sattuu niin kuin terällä vedettäisiin. Huah. Tosin kyllä minä tänään jo leikitin Grimaa lähes normaalisti. Jotenkin on jo ehtinyt tulla ikävä kunnollista riehumista.

Viime sunnuntaina treffattiin pitkästä aikaa Abbya ja samalla kaavalla taas puuhailtiin, eli käytiin vähän uimassa, Abby innostui touhuamaan kepin kanssa ja Grima-reppana kyttäili Abbya ja yritti saada sitä leikkimään. Jotenkin noilla ei se yhteispeli onnistu niin, että Abby leikkisi Griman kanssa, enkä tiedä mistä se johtuu... Pääasia on kuitenkin se, että nuo tulevat toimeen ja no, kyllä tuollainen oli Grimalle taas ihan mukava väsyttäjä, vaikkei se päässytkään kunnolla temuamaan toisen kanssa. 

Tokossa ollaan jatkettu tylsien asioiden parissa, lähinnä otan sitä seuraamista, kääntymisiä ja paikallaoloa niin paljon kuin maltan. Tänään otin asiakseni raahata tarvittavat vermeet ( = vesikippo ja -pullo, namit ja lelu...) tuohon läheisen koulun hiekkakentälle, ja treenailtiin siellä ihan mielissämme. Oli kuitenkin niin kuuma, että Grimalta oli vauhti hieman lopussa, joten eipä niistäkään mitään tehotreenejä muodostunut. 

Kännykkälaatuinen video tuli otettua, virittelin iPhonen oikein mallikkaasti ja minulle tuotti ongelmia se, miten pitkälle voisin kävellä, että mahtuisin kuvaan. En aivan täydellisesti onnistunut, mutta kyllä me kummatkin ainakin jonkin verran tuossa näytään! Rupesin heti etsiskelemään kaiken maailman virheitä, ja sanottakoon nyt lohdutuksena lähinnä itselleni, että Grima ei tehnyt parastaan ja itse en osannut kääntyä. :D Näyttää ihan siltä, että se jolkottelisi aivan vinossa? Samoiten itse kävelen aina yhtä jännästi, mutta sille en osaa tehdä mitään. Nauroin myös sille, miten true treenailija olin noissa vaatteissa. Älkää huoliko, en lähde treeneihin tai kisaamaan tuollaisissa hepeleissä Converset jalassa.

Agilityä himottaisi tietenkin lähteä tekemään mutta huah ei vielä. Virallisestihan näiden jalkojen kanssa pitäisi levätä vielä kuukauden verran, mutta en usko pystyväni siihen. Tukisukkaa jalkaan ja lenkille, kyllä se siitä. Tietenkin pelkään, että rikon nivelsiteet uudelleen ja saan olla lopun elämäni varovainen jalkojeni kanssa. Ehkä ensi viikolla voisin varata radan joksikin puolituntiseksi töiden jälkeen! Tai seuraavalla viikolla, kun työtkin loppuvat.

On outoa ajatella, että kolmen päivän päästä Grima on jo kuuden kuukauden ikäinen. Kuusi kuukautta on sama kuin puoli vuotta. Mitä? Joudun esittämään sen kysymyksen, jonka olen lukenut ja kuullut lukuisien koiranomistajien sanomana: Missä on minun vauvani? Tuleehan tuo aina olemaan lapsi, varsinkin tässä laumassa ja etenkin pari seuraavaa vuotta, ja eihän puolivuotias ole muuta nähnytkään kuin keskenkasvuisuutta. Mutta silti.

Kohta pääsen ottamaan neidistä viralliset puolivuotismitat ja -kuvat. Tuntuu aivan once in a lifetime -tapahtumalta!

#78 does it feel like we've never been alive inside?

Kuvatäytteinen koirapäivitys jälleen, minun blogissani on aivan liikaa kuvia! Keskiviikoksi meille siis oli varattu Tiian ja Neelan kanssa iltapäivästä 17 -18 ja sinnehän me sitten suuntasimme. Aamusta oli aivan järkyttävä helle ja luulin jo kuolevani kun käveleminen oli kamalaa tuskaa, jalat ja kädet tärisivät, ei tehnyt mieli tehdä muuta kuin käydä makaamaan ja kärsiä, mutta sitten kerääntyikin mukavasti pilviä ja lämpötila laski! Ihan onnellinen treenisää saatiin, muutaman kerran jyrähti mutta sade alkoi vasta kun lähdimme kotiin päin, eikä sitäkään kummoisesti tullut. 

Itse treenit olivat melko turhanpäiväiset, Ponzo ei jaksanut paljoa enkä sitten ottanutkaan kuin rataa pari kertaa, jotenkin en vain osaa tai jaksa sen kanssa hinkata mitään kuvioita, kun tuskin me koskaan minnekään ylemmäs enää edes tähdätään. Poika vain tykkää kovasti juoksennella, niin pitäähän sen päästä mukaan tekemään! Griman kanssa otettiin taas ihan vain sitä putkea, kauan tuo ei jaksa keskittyä varsinkaan nyt kun Tiia ja Neela tuntuivat olevan paljon mielenkiintoisempi kohde kuin minä nakinpalojen kanssa... Voisin joksikin väliksi vuokrata sen puolen tunnin ajan yksikseen Griman kanssa, jospa silloin saisin tehtyä jonkinlaista kunnollista takaakiertotreeniä. Jota toki voisi lenkilläkin treenata puiden kanssa / irtoamista ylipäätään, mutta joka paikassa on liikaa punamustia muurahaisia! Tuntuu, että ne tappavat muutamassa minuutissa minut ja koiran. Samaten meidän pihalla tuntuu joka kohdassa olevan kusiaispesä, vaikka kuinka aina muistelee että tässä ei ainakaan ole. 

Treeniajan lopuksi Tiia sai tehtäväkseen seisottaa Grimaa ja tulihan siinä melkoinen määrä kuvia napattua. Saldona yksi onnistunut joka komeilee tuossa yllä. Koska olemme aloittaneet Griman kanssa vahvoilla istumis- ja maahanmenoharjoituksilla, seisomisesta tulee todennäköisesti ärsyttävä ongelma... Päätin, että kesän aikana se on jotenkin saatava kondikseen ihan vain näyttelyitäkin ajatellen, ensiesiintymisemme kun meinasimme käydä tekemässä Heinolan kaikkien rotujen näyttelyssä elokuussa. Niin hauska nähdä, millainen tuosta tulee.. ei se kamalan pahalta näytä noin yleisilmeeltään, jos sen saa hyvin seisomaan ilman lehmäpönötystä. Sitten kun se naminlussutus saadaan pois.... :)

Treenien jälkeen keskiviikkoiltana Grima pääsi vielä leikkimään Abbyn kanssa läheiselle nurmikentälle tuohon rantaan. Eiväthän tytöt varsinaisesti leiki, Abby saattaa kuvien mukaisesti jurmuttaa Grimaa ja tekee sitä varsinkin aluksi. Abbyhan juoksentelee aivan mahdottomia matkoja, hakee keppiä ja pikkuneiti kirmaa perässä minkä jaloistaan pääsee. Kyllä noista hyvä tulee, kunhan Abby tokenee tästä juoksujen jälkeisestä olotilasta ja Grima saa vielä lisää kokoa. 

does it feel like we've never been alive?

does it seem like it's only just begun?

does it feel like we've never been alive inside?

does it seem it's only just begun?

it's only just begun

Abbyn kanssa meillä oli torstaina viimeiset agitreenit tältä keväältä/kesältä, syksyllä todennäköisesti jatketaan saman ohjaajan ryhmässä mikäli Abbyn omistajat vain niin tahtovat. Minä onnellisesti vain ohjaan. Tasaisesti ollaan kehitytty, ja kyllä tuosta varmasti saisi kisaavankin koiran, jos pääsisin treenailemaan ja innostusta löytyisi! Abbylla sitä ainakin on, joskin toisinaan se saattaa jäädä kesken tekemisen haahuilemaan ja katselemaan vihreitä miehiä. Suhteellisen kivasti neiti kuitenkin jo lukee minua, ja minä taas alan oppia, että Abbyn kanssa saa olla tiukka käännösten kanssa, sillä se lähtee bortsumaisesti ohjautumaan loivemmille reiteille. Abbyn kanssa agilitaaminen on tietyllä tapaa niin kivaa, kun se on innoissaan lähdössä radalle ja sen kanssa saa viimein juosta!

Olen kyllä kovin tykännyt näistä Hurttahuollon kursseista joilla olen nyt ollut (Abbyn kanssa aksat, Ponzon kanssa yhdet aksat ja seuraillut silloiset Neelan alkeisryhmän treenit), ohjaajalla on mielestäni järkevät ja suurimmaksi osaksi itseäni miellyttävät metodit koirien suhteen muutenkin, ja vaikka kurssit eivät ole kehittäneet minua itseäni mitenkään erityisen paljon, kehityksen huomaa koirassa. Etenkin Abbyn kanssa olemme edistyneet hurjasti niin, että voin tosiaan sanoa, että kyllä tuon kanssa kisaamaan voisi lähteä kun kepit on treenattu kuntoon! Pieni ryhmä on todella ihanteellinen treenata, ja kun käytössä on loistava kenttä, hyvät, uudet esteet ja huaa niin kyllä omistajan kelpaa. 

#71 so i know that when it's time to sink or swim

Tällä kerralla ei mitään uutta auringon alla. :) Suunnitelmissa oli, että olisimme jonkinlaisella kokoonpanolla lähteneet Lahteen KV:n liepeille, mutta kaverini sitten ei päässytkään mukaan enkä yksin jaksanut raahautua paikalle - en yksin enkä varsinkaan Griman kanssa. Kyseessä kun on sisänäyttely niin emme olisi turisteiksi päässeet muuten kuin siihen pihamaalle. Valitsin nukkumisen monenkymmenen euron rahareiän sijasta, tällä kertaa. Ensi viikonloppuna Cittarilla järjestetäänkin vähän isommat mätsärit, eli sinne on tarkoitus lähteä katselemaan ja ihmettelemään kun ikä ei vielä osallistumiseen riitä. 

Keskiviikkona Abby tuli tänne leikkimään ja ihan kivasti noilla meni, vaikka Abbylla on paraikaa juoksut (kuten myös meidän Almalla joka on ihan ulapalla nyt). Kyllä noista vielä hyvät leikkikaverit tulee! Sää oli ikävä, sillä välillä paistoi ja välillä ei, joten koko ajan jouduin pelaamaan valotuksen kanssa ja meni taas hermot lopputulosta tutkaillessa. Raah. Samoiten tänään kuvailin neitiä pihalla ja eihän tästä mitään tule! Vihaan sitä, kun tuo putki sahailee ja itse en osaa tarkennella sen kanssa ja aina on liikaa valoa. Tai liian vähän kun yllättäen heittää pilveen. Vaatii totuttelua tämä valoisuus.

i don't know what stressed me first or how the pressure was fed

but i know just what it feels like to have a voice in the back of my head

like a face that i hold inside, a face that awakes when i close my eyes

a face that watches every time i lie, a face that laughs every time i fall

Kovin kuvientäyteisiä nämä postaukset, yh. 

#67 cut out my eyes and leave me blind

♫ Tästä tulee jälleen kuvientäyteinen postaus, kun aurinko senkuin paistaa ja tänään tunsin ikävänpiston sydämessäni, sillä en ole pitkään aikaan ottanut runkoni kaveriksi tuota Tamron-sahaa! Lähdin siis tyytyväisenä ensin Abbyn kanssa lenkille ja heti sen jälkeen otin Ponzon ja Griman sahailukäsittelyyn. Mutta tuohan mokoma yllätti ja sain ehkä elämäni ensimmäiset hyvin onnistuneet kuvat liikkeestä, oh! Kumartelen nyt hetken aikaa tuolle putkelle, oli se taas vaihteeksi kiva kuvailla pidemmällä zoomilla, olen ihan kotona sen kanssa. 

Griman kanssa ollaan hiljakseen treenailtu suunnilleen samoja asioita, otettu sivulletulo kunnolla käsittelyyn ja huvin vuoksi kokeiltu kierimistä nyt kun tuo vielä tykkää pyöriskellä pitkin lattioita. :D Lenkkeilty ollaan kolme-neljä kertaa päivässä niin, että aamulla ja illalla käydään vain kokeilemassa tarpeidentekoa tässä lähettyvillä ja päivällä ja iltapäivällä sitten kierretään vähän pidemmin ja itse tykkään käydä tuossa lähimetsässä, kun siellä on kiva polku jolla voi pitää irti. Olen aina ihan hymy korvissa kun pentu pyyhältää ensimmäisestä tänne-käskystä luokse (...tai viimeistään toisesta!!) ja jos ollaan ihan kaksistaan ni pysyy kivasti lähellä, jos jää jälkeen niin sieltä tullaan tuhatta ja sataa juosten takaisin lähelle. 

Minulla onkin koeviikko päällä, mutta lukeminen ei jostain syystä tahdo onnistua kun päässä on taas niin paljon kaikkea että en vain pysty keskittymään mihinkään. Mutta ehkä se tästä jossain vaiheessa. Jäljellä on enää uskonto ja yhteiskuntaoppi, joten senkin puolesta annan itseni huilahtaa sillä nuo aineet nyt ovat aika kaukana siitä mitkä kiinnostavat tai mitä tarvitsen jatko-opintoja ajatellen. Ensi viikolla alkaakin viimeinen jakso ennen kesälomaa enkä voi käsittää, että sitten ensimmäinen vuosi on jo käyty. Huih.

Huomatkaa epäluuloinen katse ja kuvan vasen laita...

with the weight of the world upon me i can't hold my head up high

so if you see me on the street turn away or walk on by

Ja viimeiseksi meidän ensimmäinen oikeasti onnistunut poseerauskuva, joka on kyllä ihan vahinko-otos ja viimeinen, jonka isä sai napattua ennen kuin lopetettiin. Siellä oli kyllä muitakin hyviä asentoja, mutta rajaus oli osunut niin, että koiralta ei näkynyt takajalkoja ollenkaan... Harmittavaa, kun en itse voi samaan aikaan seisottaa ja olla kameran takana!

Grima 11 viikkoa, 5,7kg ja 33cm. Olenko sokea vai onko se oikeasti noin pätevän näköinen?

#61 i'll find you and pull you out alive

♫ Hiihtoloman loppu sujui mukavasti, kun Laura saapui turvallisesti meille Oulusta ja vietimme oikein hauskan ja välillä einiinhauskan, toiminnantäyteisen viikonlopun. Torstaina vain kotiuduttiin, katsottiin leffa ja illemmalla Hurtsin Live in Berlin -keikka (= itsemurha). Perjantaina sitten hilpaistiin Lahteen ja lauantaina käytiin Abbyn kanssa lenkkeilemässä. Harmillisesti sää vaihtui ihanan aurinkoisesta täyspilveen juuri siinä kahden maissa kun tuon bortsupenskan haimme, mutta siitä huolimatta sain edes jonkinlaisia kuvia otettua - oikeastaan nuo ovat muihin ottamiini verrattuna jopa keskivertoa parempia, mikä lie tarkennusinnostus tuolle obiskalle tuolloin iski. 

until your heartbeat hurts no more, until you feel no pain at all

don't let go till i reach for you, they say the best way out is through

Loput kuvat Abbysta löytyvät täältä. Sunnuntaina olikin sitten jännä päivä, kun käväisimme Ässiä moikkaamassa Laukaalla. Isä kun lähti kuskiksi, kyytiongelmastressiäkään ei muodostunut ja olimme jopa ajoissa paikalla (emme eksyneet hiihtoladulle tällä kerralla). Paikan päällä tuli nähtyä myös lasten komeaa isäukkoa Ranea. Oma kuvasaldoni jäi hieman piskuriikkiseksi huonon valon takia, ja suuri kiitos kuuluukin Lauralle, joka sai muutaman ihanan kuvan otettua! Minun aivoni eivät enää osaa ajatella mitään suloisempaa kuin tämä nimenomainen napero. Kaikki kuvat täällä ja omaottamani täällä. 

the rope is long, there's no turning back

but the rope is strong, so never look back

Viikko on hurahtanut hurjaa vauhtia ihan koulunkin parissa ollen varsin sekava ja hmm. Perjantaina ilmestyi rakkaan Hurtsin toinen albumi Exile ja sen kanssa on nyt tuskasteltu etenkin tämän yön aikana, kun viimein pääsen kunnolla kuuntelemaan. Tulen ehkä selittämään tästä ja biiseistä pitkän aikaa, älkää välittäkö. Ensimmäisen postausbiisin kunnian saa tämän postauksen myötä The Rope. Tämän ilmestyminen tarkoittaa, että tukehdutan pääni ja ainakin aikaisemmin illalla tuntui - kuten arvasin - siltä, etten pysty käsittelemään yhtään mitään muuta kuin musiikkia moneen tuntiin. Mutta pystyinpäs nyt muutamassa tunnissa käsittelemään kuvia! Minulle kävi sellainen ihan juttu, että ulkoinen kiintolevy hajosi tuntemattomasta syystä ja sitä ei saa korjattua, joten sinne menivät kaikki kuvat, ulkoasupohjat, videot, tekstit ja kaikki, melkein koko elämä. Eniten varmasti tällä hetkellä harmittaa yksi hyvin aloitettu kirjoitusurakka - ei siitä koskaan mitään olisi tullut kun en jaksa kirjoittaa, mutta se oli todella nerokas juoneltaan ja loppuun suunniteltu. Ja toisena tämä blogiulkoasu, josta joudun aivan muutaman päivän sisään väkertämään uudelleen sen muokattavan version, jotta saan Griman kuvaa vaihdettua. Griman. Aw. 

when you're climbing, crying

reaching for the open sky

i'll find you and pull you out alive

Huomenna EIKUN TÄNÄÄN on päivä, jolloin kaikki muuttuu. LahjaGrima saapuu Heinolaan huomenna iltasella, ja koska eilinen ja nyt tämä yö ovat menneet täysin puolihorroksessa kuulokkeet korvilla niin aamulla joudun kimpoamaan aikaisin ylös ja tekemään kaiken mitä en ole ehtinyt. Ihan aivojani selvitelläkseni listaan, että ainakin lattioiden luuttuaminen, marsuhäkin siivous, sähköjohtojen järkevämpi asettelu, häkinalushyllykön tyhjentäminen kokonaan (minne ihmeeseen tungen kaikki koulukirjat ja levyt ja Kertun asiat ja...?) ja matottoman lattian tervehtiminen ovat näitä rästihommia. Ja sitten on järkyttävä kasa läksyjä, jotka ovat maanantaille ja joita en ehti enää illalla tekemään. Ja joihin en tänään kyennyt. Katsotaan tuleeko se julkinen itku huomenna ja tuleeko se autossa ja mihin suuntaan ajettaessa. Viimeistään se tulee illalla. Minä en yhtään osaa kuvitella tunnetta, kun tulen kotiin tai varsinkaan sitä, kun maanantaiaamuna joudun heräämään kuuden aikaan koska minulla on pentu vietävänä pissalle. 

Ja pitäähän se tässä vielä mainita, että eilisyön olin Elinalla yökyläilemässä ja eilen lauantaina käväisimme Lahden Karismassa ostoksilla ja sen jälkeen Sibeliustalolla Robinin keikalla. >:) Siis aivan kertakaikkisen suloinen poika ja energiaa varsinkin riitti! Kovin ihastuin ja siellä sitten Elinan kanssa huudettiin ja taputettiin ja laulettiin ja olihan siinä vähän keikan makua vaikka olimmekin kakkosparvella ja kyseessä oli istumapaikkapakko. Nyt on onnellisella lapsella nimmarikin ja kännykässä video, joissa Robin tosin lähettää terveiset Lauralle Ouluun. :D Kuvitelkaa nyt jotain ällötyssydämiä tähän ja suosikkihymiöni eli :3 koska tulen varmasti ihastelemaan tuota hauskaa videota koko vuoden! Älyttömän suloista kun toinen (tekisi niin mieli kirjoittaa että pieni koska jotenkin tunnen itseni niin vanhaksi varsinkin tuolla niiden alle 10v pikkulasten seassa ja kun Robinkin vaikuttaa niin pikkaiselta vaikka ei olekaan kuin pari vuotta nuorempi) sönköttää jotain epämääräistä ja sitten nauraa itselleni. Ahahaw. Käytin näköjään hymiöitä, oho. Nyt voisin jatkaa Exileni kanssa ja käydä nukkumaan, että saan itseni aamulla revittyä ylös.