#88 answer me truthfully, do the clouds kiss you?

Blogger haluaa taas temppuilla kanssani, lagii eikä suostu tallentelemaan tätäkään postausta. Ja kuka näiden kuvien laadun oikein tuhoaa? Muutenkin intoni valokuvaukseen on kovin pieni, ja sitten sen kerran kun saan räpsäistyä edes muutaman onnistuneen kuvan (otan niitä sata ja sieltä löytyy tosiaan aina se alle kymmenen kelvollista, joista nytkin blogiin päätyi vain neljä), kaiken maailman välikädet kakkivat laadun satanolla. Ja nyt ärsyttää myös se, että Ponzon kuvan värit ovat... aivan kamalat. En sitten ole saanut niitä yhtään epäluonnollisemmiksi? Voisin lopettaa valokuvaamisen ja varsinkin kuvanmuokkaamisen kokonaan, kun en taida omistaa silmiä. :D 

No mutta, olemme jatkaneet tokotreenailuja. Jotenkin treeneissä käyminen aina nostaa inspiraatiota, joka minulla ei-niin-innokkaana tokoilijana tahtoo viikon sisällä ehtiä laskemaan. Me tarvittaisiin varmaankin kahdet ohjatut treenit viikossa, niin pysyisin intoni kanssa mukana! Viime tiistaina otettiin treenattavaksi jäävien alkeet, ja kokeiltiin vuoron perään aivan yksinkertaisia namilla leikityksiä ja siitä äkillisiä pysäytyksiä joko istumaan, maahan tai seisomaan. Grima toimi kuin vanha tekijä ja on outoa iloita tai kehua oman koiransa tekemistä saati sitten ottaa vastaan positiivista palautetta ulkopuolisilta ihmisiltä, mutta nämä molemmat minun täytyy nyt allekirjoittaa koetuiksi! 

Rakastan Grimassa niin paljon sitä, miten terävä se on päältään ja miten hyvin se toimii, miten sen kanssa on ihana tehdä kun se oikeasti on innoissaan ja halukas tekemään kanssani. Meidän toko-ohjaajamme kehui koiraani oikein päteväksi ja teräväksi tapaukseksi, ja kyllähän Grim hoksasi pysähtymisen idean aivan muutamalla toistolla, vaikkemme ole kyseisellä tavalla aiemmin treenanneetkaan. Tarkalleen sillä kolmannella yrittämällä tuo ei enää pörrännytkään namin perässä yhtä innoissaan, vaan lähti ennakoimaan ja odottamaan, että mikä käsky sieltä nyt oikein tulee. 

Nyt minun haasteekseni koituu siis se, kuinka ovela joudun tuon kanssa olemaan jo nyt. Treenatessa täytyy aina olla askeleen edellä, harhauttaa erilaisella palkkauksella ja jotta tuo ei ehtisi alkaa arvailla mitään seuraavan toiston suuntaista, täytyy välissä ottaa jotain aivan muuta. Voinko sanoa, että tämä on oikeasti aivan tajuttoman mielenkiintoista ja jännittävää? Minusta on niin outoa, että koirastani sanotaan, että se on terävä, keskittyy 110-prosenttisesti juuri minuun ja että minun oikeasti tarvitsee aina tehdessäni olla sitä askeleen edellä. Minulla on oikeasti käsissäni koira, jonka kanssa onnistun ellen itse epäonnistu. Epäonnistun aivan varmasti vaikka kuinka ja paljon, mutta sitten kun itse osaan niin koirasta on siihen. Ja minusta tuntuu hyvältä. 

Kyllä tuo pentu on fiksu tapaus, vaikka antaakin itsestään usein hieman älyvapaan kuvan:

Neiti toimi myös hyvänä apuna tämänpäiväisissä matikankertauksissani, kun väkersin kaksi ja puoli tuntia tehtäviä yhteen putkeen. Lapsi veteli päikkäreitä sängylläni. Tuo koira taitaa olla kaikkein suloisemmillaan nukkuessaan?

#87 don't you see the lives that have been saved?

Olen yksi maailman epäaktiivisimmista bloggaajista, oikeasti... Jotenkin en vain saa aloitettua kirjoittamista vaikka varmasti jotain asiaakin olisi, tai ainakin blogintäytettä. Nyt on jo syksy, ilkeä syyskuu ja talvi on hetki hetkeltä lähempänä. Voisin skipata nämä pari kuukautta suoraan pakkasiin. Koirienkin kannalta on ärsyttävää, jos saamme kurasyksyn. Äkkiä vain ne lehdet maahan, ruska ohi ja pakkaset, kiitos! 

Kesätauolla olleessa tokossa on nyt käyty kahdesti. Olemme alkeisryhmässä, jossa nyt on täysin eri koirat kuin vauvaryhmässä, jonka kahlasimme. Kiva ryhmä kuitenkin kyseessä, rotukirjo on suuri ja löytyyhän sieltä yllättävän monta koiraa, jotka eivät rodultaan vastaa sitä perinteistä tokokoirakuvaa - ihan huisin kiva juttu! Meidän tuttumme Abby ja Vesa-corgi treenaavat kummatkin nyt samassa ryhmässä, mikä tuo pienen lisähaasteen Grimalle, mutta ainakin tähän asti neiti on keskittynyt hyvin minuunkin. Mitään sen kummempaa emme ole tehneet; viime kerralla harjoiteltiin autosta/häkistä poistumista niin, että koira opetetaan innostumaan ja sen mielentilaa nostetaan jollain tietyllä tokottamiseen liittyvällä sanalla, joka tarkoittaa häkistä pääsemistä ja leikkimistä. Käytiin yksi kerrallaan vetämässä leikkinäytteet muille ja ohjaajalle ja saimme neidin kanssa kivasti kehuja siitä, että leikimme oikealla tavalla. Tästä sitten lähdetään pikkuhiljaa ottamaan leikkimisen yhteydessä eri käskyjä ja itse treenaamisen aikaa pitkitetään pikkuhiljaa.

Tuntuu taas, että olemme ryhmässä ainakin jonkin verran muita edellä, mutta varmasti on hyvä, että aloitamme tällä lailla niin opin itsekin palkitsemaan koiraa ja tekemään sopivasti. Ryhmä on kyllä suhteellisen suuri ja treenaamme niin, että yksi suorittaa ja muut katsovat, eli aika paljon joutuu pentu odottelemaan häkissä ja vain pienen ajan pääsee itse tekemään. Eihän tuolla Griman tekemisenhalua saada tyydytettyä, mutta kokeillaan nyt näin. :D

Tuntuu, että tekstini on kamalaa tönkköä pullaa joten on varmaankin paras lopettaa tähän. En osaa enää kirjoittaa! Alla hieman kuvia parin päivän takaa, kun kävimme leikkimässä Vesa-cardiganin kanssa sekä tältä päivältä. Minulla alkaa hermot kiristyä entisestään tuota kameraa koskien, ja en olekaan pitkään aikaan kuvaillut Grimaa kunnolla... enkä kuvaillut tänäänkään. On se kumma kun sääolosuhteet ovat ihanteelliset ja säädöt käsittääkseni parhaimmalla mahdollisella tavalla, niin rakas tonnisatanen ei silti voi osoittaa tyytyväisyyttään edes tarkentamalla jotenkin oikein. Ei auta ei.

#82 Typerät otsikot kunniaan

Nyt kun clouds go black on olemassa (ja tämä mainostelu jatkuu kauan, anteeksi! käykää lukemassa upea keikkapostaus, sillä se on oikeasti jännittävä), tämä blogi virallistuu asteen verran lisää ja alan urhoollisesti toteuttaa sitä kamalinta, mitä aina olen vihannut eli järkevien otsikkojen käyttämistä. Olen todennäköisesti surkea keksimään niitä, mutta ehkäpä se selkeyttää hieman koko blogia ja öh, tekee teksteistä luettavampia? Jos mietitään sitä, että teen vaikkapa postauksen meidän tokotreeneistä, niin ehkäpä jokin tokoaiheinen otsikko ohjaa lukijoita paremmin kuin mukavaakin mukavampi pätkä jostakin kaikille tuntemattomasta lurituksesta? Yritetään tätä nyt, uskon että tämä miellyttää teitä kaikkia. Sanokaa jos ei!

Olen ollut vapaalla kaikesta tekemisestä kiukuttelevien nilkkojeni takia - kyllä, ne kiukuttelevat yhä ja en vieläkään pysty juoksemaan mikä riipii pahasti. Tai pystyn mutta jos vähänkin astun ohi ja onnistun linksauttamaan jalkani, sattuu niin kuin terällä vedettäisiin. Huah. Tosin kyllä minä tänään jo leikitin Grimaa lähes normaalisti. Jotenkin on jo ehtinyt tulla ikävä kunnollista riehumista.

Viime sunnuntaina treffattiin pitkästä aikaa Abbya ja samalla kaavalla taas puuhailtiin, eli käytiin vähän uimassa, Abby innostui touhuamaan kepin kanssa ja Grima-reppana kyttäili Abbya ja yritti saada sitä leikkimään. Jotenkin noilla ei se yhteispeli onnistu niin, että Abby leikkisi Griman kanssa, enkä tiedä mistä se johtuu... Pääasia on kuitenkin se, että nuo tulevat toimeen ja no, kyllä tuollainen oli Grimalle taas ihan mukava väsyttäjä, vaikkei se päässytkään kunnolla temuamaan toisen kanssa. 

Tokossa ollaan jatkettu tylsien asioiden parissa, lähinnä otan sitä seuraamista, kääntymisiä ja paikallaoloa niin paljon kuin maltan. Tänään otin asiakseni raahata tarvittavat vermeet ( = vesikippo ja -pullo, namit ja lelu...) tuohon läheisen koulun hiekkakentälle, ja treenailtiin siellä ihan mielissämme. Oli kuitenkin niin kuuma, että Grimalta oli vauhti hieman lopussa, joten eipä niistäkään mitään tehotreenejä muodostunut. 

Kännykkälaatuinen video tuli otettua, virittelin iPhonen oikein mallikkaasti ja minulle tuotti ongelmia se, miten pitkälle voisin kävellä, että mahtuisin kuvaan. En aivan täydellisesti onnistunut, mutta kyllä me kummatkin ainakin jonkin verran tuossa näytään! Rupesin heti etsiskelemään kaiken maailman virheitä, ja sanottakoon nyt lohdutuksena lähinnä itselleni, että Grima ei tehnyt parastaan ja itse en osannut kääntyä. :D Näyttää ihan siltä, että se jolkottelisi aivan vinossa? Samoiten itse kävelen aina yhtä jännästi, mutta sille en osaa tehdä mitään. Nauroin myös sille, miten true treenailija olin noissa vaatteissa. Älkää huoliko, en lähde treeneihin tai kisaamaan tuollaisissa hepeleissä Converset jalassa.

Agilityä himottaisi tietenkin lähteä tekemään mutta huah ei vielä. Virallisestihan näiden jalkojen kanssa pitäisi levätä vielä kuukauden verran, mutta en usko pystyväni siihen. Tukisukkaa jalkaan ja lenkille, kyllä se siitä. Tietenkin pelkään, että rikon nivelsiteet uudelleen ja saan olla lopun elämäni varovainen jalkojeni kanssa. Ehkä ensi viikolla voisin varata radan joksikin puolituntiseksi töiden jälkeen! Tai seuraavalla viikolla, kun työtkin loppuvat.

On outoa ajatella, että kolmen päivän päästä Grima on jo kuuden kuukauden ikäinen. Kuusi kuukautta on sama kuin puoli vuotta. Mitä? Joudun esittämään sen kysymyksen, jonka olen lukenut ja kuullut lukuisien koiranomistajien sanomana: Missä on minun vauvani? Tuleehan tuo aina olemaan lapsi, varsinkin tässä laumassa ja etenkin pari seuraavaa vuotta, ja eihän puolivuotias ole muuta nähnytkään kuin keskenkasvuisuutta. Mutta silti.

Kohta pääsen ottamaan neidistä viralliset puolivuotismitat ja -kuvat. Tuntuu aivan once in a lifetime -tapahtumalta!

#75 am i bright enough to shine in your spaces?

Viikko täynnä kaikkea jännää toimintaa, jee! Maanantaina käytiin agilityssä Miiran ja bichon frisé Danin kanssa, mukana itselläni oli Ponzo sekä tämä mustavalkoinen lapsi. Sieltä nuo kuvat alempana. Otimme Griman kanssa taas putkia ja paria hyppyä sekä jatkoimme kontaktia vauvapuomilla, ja parin kokeilun jälkeen neiti ei enää heittänyt takapäätään pois puomilta vaan suoritti sen oikeaoppisen 2on2offin. Ponzon kanssa tehtiin suoraan rataa (olenpa loistava ohjaaja...) ja herrasta se oli oikein mukavaa jälleen kerran. :) Sitä ohjatessa on aina niin kotoisa olo! Saa vain ihan ilman painetta ja ajatusta juoksennella rataa oman fiiliksen mukaan sen pari kertaa ja se riittää koiralle ja ohjaaja saa lähteä paikalta hyvillä mielin.

i know we got it good but they got it made

and their grass is getting greener each day

i know things are looking up but soon they'll take us down

before anybody's knowing our name

do you think i'm special, do you think i'm nice?

am i bright enough to shine in your spaces?

between the noise you hear and the sounds you like

are we just sinking in the ocean of faces?

Tiistaina korkkasimme tokouramme ensimmäisten treenien merkeissä! Meillä on seitsemän koirakon ryhmä, ja Griman lisäksi kaksi muuta ryhmäläistä ovat pikkuvauvoja ja muukin porukka nuorta. Mukana on kaunis Mindi-bortsu, kaksi belgiä, snautseri, isovillakoira ja husky, jos nyt oikein muistan kaikki listata. Otettiin aivan perusjuttuja, eli istumista, maahanmenoa, sivulletuloa ja seuraamista yksi kerrallaan ja sellaista pientä odotteluahan se oli, mutta hyvin Grima jaksoi keskittyä kun liikkeitä näytettiin ja kun siinä välissä sen kanssa touhusin. Jos sillä jo näin pikkuisena on noin hyvä kyky keskittyä, voin vain kuvitella aikuista Grimaa! Ai että. Tästäkin jäi kyllä hyvä mieli, kun pennun kanssa ollaan juuri nimenomaisia asioita treenattu. Voisimme seuraavaksi alkaa harjoittelemaan seuraamista ja se seisomaan nouseminen on se, mikä on tärkeä saada kuntoon. Grimasta vain on mukavampi mennä maahan ja istua. 

Keskiviikkona viettelin aurinkoisen päivän ulkona koulukirjojen päällä maaten (käytin niitä kyllä muuhunkin), ja neljän aikaan Abby kävi hieman juoksemassa lelun perässä tässä ja Grima juoksi sitten Abbyn perässä. Neidillä ovat juoksut loppumassa, ja heti alusta asti näki että koira kiinnitti enemmän huomiota Grimaan ja nimenomaan positiivisessa mielessä! Loppuajasta Grima varsin innostui mielistelemään ja pusutteli Abbya ja aivan puikulana kieriskeli tämän edessä. 

Torstaina sitten olikin Abbyn vuoro päästä aksaamaan, ja jälleen meillä meni oikein kivasti! Olen yllättynyt siitä, miten hyvin Abby ohjautuu vaikka tosiaankaan ei olla rataa montaa kertaa treenattu. Saatiin tehtyä onnistunut rata (montahan estettä siinä oli) ja onnistuttiin takaaleikkaamaankin onnistuneesti. Jee! Neidin kanssa sai juostakin kivemmin kuin aikaisemmin, eli hyvään päin ollaan menossa possunkin kanssa. En malta odottaa, että pääsen pennun kanssa agiryhmään ja sen myötä kunnolla treenaamaan.

it can't be possible

the rain can fall only when it's over our heads

the sun is shining everyday but it's far away

over the world that's dead

Lopuksi vielä maanantaina otetuista seisotuskuvista paras, kiitos paljon Miira seisottamisesta! Luonnistui oikein mallikkaasti ja sait pikku-bortsutnkin näyttämään upealta saksanpaimenkoiralta, ah! Olkoon seuraava nyt se 4kk kuva, voi meillähän on jo ikää! Painoa tytöllä on 9,3kg, korkeutta ei olla taas hetkeen mitattu, ehkäpä ensi keskiviikkona taas. Myöhemmin kaduttaa kun olen laiskotellut asian kanssa, olisi varmaan mukava tietää mitä vauhtia tuo on kasvanut...

they say 

everybody knows, everybody knows where we're going 

yeah, we're going down