#87 well, all i need is the air i breathe

Bloggailu on jälleen jäänyt ajanpuutteen takia olemattomalle huomiolle - en vain missään välissä meinaa ehtiä koneelle istumaan! Olen kevyesti arkena ilman tietokonetta sen viisi päivää, sitten perjantai-iltana käyn hätäisesti tekemässä jotain tai kulutan muutaman nukkumistuntini dataamiseen. Launtai- ja sunnuntaiaamuna istun tässä, jos vain herään ja ehdin. Muuten rullailenkin sosiaalisessa mediassa vain kännykän avulla, mikä onkin helpompaa ja nopeampaa. Mutta onneksi meillä ei ole mitään päivitettävää, niin en pode niin huonoa omaatuntoa!

Tuntuu, ettemme ole Griman kanssa edistyneet juuri ollenkaan... pitkään aikaan. Meidän treenaamisemme on päivittäin sitä, että lähden metsään tuon kanssa, se saa olla irti ja otan aina välillä luoksetuloa, temppuiluja ja sivulletuloa sekä seuraamista. Muutaman kerran viikossa käppäillään tuohon läheisen koulun kentälle treenaamaan tokoa. Silloin ollaan hetkisen astetta vakavammalla mielellä, otetaan pidempää seuruuta, enemmän käännöksiä ja ollaan isommin kun kerran mahtuu!

Tänään pihatokoillessa päätin, että on jälleen aika ottaa itseään niskasta kiinni ja aloitettava treenaamaan niitä kirottuja liikkeestä pysätymisiä ja paikallaoloa muutenkin. Miten paikka tuntuu olevan hankalin opettaa? Grima on mahdottoman malttamaton, ja olemme edelleen siinä vaiheessa, että laitan Griman istumaan tai maahan, sitten tulee napakka "paikka" ja otan askeleen taaksepäin, odotan sekunnin ja sitten äkkiä takaisin palkkaamaan. Tänään tosin otin jo kaksi askelta - mitä edistystä! Ja paljon treenataan sitä, etten itse liiku minnekään ja pyydän Griman asentoon ja palkkailen kontaktista ja paikallapysymisestä. Neitihän osaa odottaa ruokaansa ("ei ota"), eikä se rynni ovella vaikka sen avaisikin ("ei tule"), ja myös vapaanaollessa tuo osaa lähestulkoon aina pysähtyä jos jolkottelee edellä ja otan kiinni, mutta jostain syystä tämä normipaikka ei tunnu luonnistuvan. Olisiko kellään antaa käytännön vinkkejä? On kuitenkin sen verta tärkeä taito, että haluaisin saada tämän alta pois!

 

Grima aloitti ensimmäiset juoksunsa reilut kaksi viikkoa sitten, ja meiltä on nyt jäänyt kahdelta viikolta tokon ja agilityn hallitreenit välistä tämän takia (perinteistä tuuriani!). Ensi viikolla käydään aksassa housut jalassa ja neiti saa nököttää autossa väliajat. Tällä viikolla minulla ei ollut kyydittäjää joten treeneihin meno oli mahdotonta. Mutta ensi viikolla sitten! Tuosta on hankala sanoa, missä vaiheessa juoksut tällä hetkellä ovat, kun meidän oma Ponzomme ei ole erityistä kiinnostusta Grimaa kohtaan esittänyt (vaikka onkin kastroitu niin Alman juoksujen aikaan noita joutuu yhä pitämään osan ajasta erillään) enkä lenkilläkään ole muiden koirien kohdalla huomannut suurempaa eroa. Pari päivää ennen tiputtelun alkua Grimassa näkyi selkeä muutos, kun neiti veti kamalan rauhattomaksi, ei malttanut nukkua ja repi useammat pedinpehmusteet rikki. Jopa oman patjansa, joka on koko pentuajan saanut olla rauhassa. Nyyh. Nyt on taas helpottanut huomattavasti!

Jännä ajatella, miten pentu on jo noin vanha. Juoksee ja kaikkea! Olisin toivonut, että ekat juoksut tulisivat vasta hamassa tulevaisuudessa, ja jouduin yllättymään ja pettymään näiden treenien kanssa. Nyt täytyy vain toivoa, että juoksuväli pysyy mahdollisimman pitkänä! Pentunahan se tulee pysymään vielä vaikka kuinka ja kauan ainakin tässä tilanteessa, kun muut koirat ovat sitä vanhempia.

Siitä onkin jo jonkin aikaa kun treffasimme Neelan ja Tiian kanssa lenkkeilyn merkeissä, kiersimme parisen tuntia pururadalla ja teimme vähän toko raviradalla lenkin päätteeksi. Sain olla positiivisesti yllättynyt siitä, miten kivasti Grima oli Neelan kanssa! Ajattelin, että tuohan menee ja aiheuttaa riekkuloinnillaan pikkuiselle elinikäiset traumat mutta ehei, tytöillä sujui oikein mallikkaasti ottaen huomioon koko- ja luonne-erot. Neela ei juurikaan arkaillut Griman suhteen ja hätyytteli reippaasti Grimaa kauemmas kun tajusi, että kohti juoksemalla bordercollie viilettää monta metriä poispäin. Grima osasi todella hyvin väistellä Neelaa, ei kertaakaan juossut päin ja oli kokonaisuudessaan kovin nätisti.

Tiia sai myös minun sahakamerani itselleen ja samalla kunnian ottaa Grimasta rakennekuvan. Kiitos! Haha, onhan se vähän... tuommoinen. Naamaltaan sievä, pitkula, takaa kapea (minten minulle keskittyvät näm pihtikinttuiset koirat? Ponzo on samalla lailla rakaa kapea ja samaten minulla itselläni on sisäänpäinkääntyvät polvet hyäh tämä on joku estämätön piirre) ja rimpula. Miellyttää omaa silmää ainakin toistaiseksi vallitsevan siroutensa takia, ja minun puolestani karvamääräkin saisi pysyä tässä nykyisessään - sitä on juuri sopivasti! 

Minun tekee jälleen mieli vaihtaa ulkoasua, joten ehkäpä teen sen seuraavan kerran kun minulla on aikaa. Ensi viikolla alkaa koeviikko ja huh, saa nähdä mitä kaikesta taas tulee. Ehkä joku ilta on aikaa tehdä muutakin kuin lenkkeillä ja tuijotella tekstiä... 

#87 don't you see the lives that have been saved?

Olen yksi maailman epäaktiivisimmista bloggaajista, oikeasti... Jotenkin en vain saa aloitettua kirjoittamista vaikka varmasti jotain asiaakin olisi, tai ainakin blogintäytettä. Nyt on jo syksy, ilkeä syyskuu ja talvi on hetki hetkeltä lähempänä. Voisin skipata nämä pari kuukautta suoraan pakkasiin. Koirienkin kannalta on ärsyttävää, jos saamme kurasyksyn. Äkkiä vain ne lehdet maahan, ruska ohi ja pakkaset, kiitos! 

Kesätauolla olleessa tokossa on nyt käyty kahdesti. Olemme alkeisryhmässä, jossa nyt on täysin eri koirat kuin vauvaryhmässä, jonka kahlasimme. Kiva ryhmä kuitenkin kyseessä, rotukirjo on suuri ja löytyyhän sieltä yllättävän monta koiraa, jotka eivät rodultaan vastaa sitä perinteistä tokokoirakuvaa - ihan huisin kiva juttu! Meidän tuttumme Abby ja Vesa-corgi treenaavat kummatkin nyt samassa ryhmässä, mikä tuo pienen lisähaasteen Grimalle, mutta ainakin tähän asti neiti on keskittynyt hyvin minuunkin. Mitään sen kummempaa emme ole tehneet; viime kerralla harjoiteltiin autosta/häkistä poistumista niin, että koira opetetaan innostumaan ja sen mielentilaa nostetaan jollain tietyllä tokottamiseen liittyvällä sanalla, joka tarkoittaa häkistä pääsemistä ja leikkimistä. Käytiin yksi kerrallaan vetämässä leikkinäytteet muille ja ohjaajalle ja saimme neidin kanssa kivasti kehuja siitä, että leikimme oikealla tavalla. Tästä sitten lähdetään pikkuhiljaa ottamaan leikkimisen yhteydessä eri käskyjä ja itse treenaamisen aikaa pitkitetään pikkuhiljaa.

Tuntuu taas, että olemme ryhmässä ainakin jonkin verran muita edellä, mutta varmasti on hyvä, että aloitamme tällä lailla niin opin itsekin palkitsemaan koiraa ja tekemään sopivasti. Ryhmä on kyllä suhteellisen suuri ja treenaamme niin, että yksi suorittaa ja muut katsovat, eli aika paljon joutuu pentu odottelemaan häkissä ja vain pienen ajan pääsee itse tekemään. Eihän tuolla Griman tekemisenhalua saada tyydytettyä, mutta kokeillaan nyt näin. :D

Tuntuu, että tekstini on kamalaa tönkköä pullaa joten on varmaankin paras lopettaa tähän. En osaa enää kirjoittaa! Alla hieman kuvia parin päivän takaa, kun kävimme leikkimässä Vesa-cardiganin kanssa sekä tältä päivältä. Minulla alkaa hermot kiristyä entisestään tuota kameraa koskien, ja en olekaan pitkään aikaan kuvaillut Grimaa kunnolla... enkä kuvaillut tänäänkään. On se kumma kun sääolosuhteet ovat ihanteelliset ja säädöt käsittääkseni parhaimmalla mahdollisella tavalla, niin rakas tonnisatanen ei silti voi osoittaa tyytyväisyyttään edes tarkentamalla jotenkin oikein. Ei auta ei.

#79 whatever you do, don't be afraid of the dark

Tänään saimme vieraaksi espoolaisen Katariinan ja schapendoes Islan, jotka kävivät viihdyttämässä pikkuneiti Grimaa jonkin aikaa. Sitä ennen Grima viihdytti kauhistutti omistajaansa ja kameraa paljastamalla syvimmän sisimpänsä, hurjan tappajan:

Tapansa mukaan Grimaa olisi aivan hurjasti huvittanut leikkiä Islan kanssa, mutta toinen oli sitä mieltä, että pentu ei oikein soveltunut hienolle neidille leikkitoveriksi. Muutaman komennon jälkeen Grima ryhtyi kaikin tavoin ystävälliseksi ja hukutti verenhimoisen puolensa. Pentu oikein kovasti mielisteli ja kieriskeli maassa, mutta ei siltikään oikein kunnolla saanut vakuutettua Islaa puolelleen. 

Vasta lempeääkin lempeämpi, pahoitteleva hymy sai Islan hypähtämään muutaman kerran leikkisästi ja Grima innostui siitä niin kovin, että kirmaili hyvän tovin yksikseen marjapuskien ympärillä pää viidentenä jalkana!

Pihallaolon jälkeen käytiin kiertämässä lenkki rannassa, koirat saivat olla irti ja Grima kävi muutaman kerran hakemassa keppiä ja vietti hieman pidemmän ajan aivan uimassa (ja sukelsi, voi pälliä!), kun ei tahtonut löytää sille heittämääni keppiä. Vauhtia tuntui riittävän aivan mahdottomasti ja Grima painatti pitkin metsikköä ihan intopiukeana. Kotona maistui ruoka ja nyt uni. :)

pray to your God, open your heart

whatever you do don't be afraid of the dark

cover your eyes, the devil's inside

#75 am i bright enough to shine in your spaces?

Viikko täynnä kaikkea jännää toimintaa, jee! Maanantaina käytiin agilityssä Miiran ja bichon frisé Danin kanssa, mukana itselläni oli Ponzo sekä tämä mustavalkoinen lapsi. Sieltä nuo kuvat alempana. Otimme Griman kanssa taas putkia ja paria hyppyä sekä jatkoimme kontaktia vauvapuomilla, ja parin kokeilun jälkeen neiti ei enää heittänyt takapäätään pois puomilta vaan suoritti sen oikeaoppisen 2on2offin. Ponzon kanssa tehtiin suoraan rataa (olenpa loistava ohjaaja...) ja herrasta se oli oikein mukavaa jälleen kerran. :) Sitä ohjatessa on aina niin kotoisa olo! Saa vain ihan ilman painetta ja ajatusta juoksennella rataa oman fiiliksen mukaan sen pari kertaa ja se riittää koiralle ja ohjaaja saa lähteä paikalta hyvillä mielin.

i know we got it good but they got it made

and their grass is getting greener each day

i know things are looking up but soon they'll take us down

before anybody's knowing our name

do you think i'm special, do you think i'm nice?

am i bright enough to shine in your spaces?

between the noise you hear and the sounds you like

are we just sinking in the ocean of faces?

Tiistaina korkkasimme tokouramme ensimmäisten treenien merkeissä! Meillä on seitsemän koirakon ryhmä, ja Griman lisäksi kaksi muuta ryhmäläistä ovat pikkuvauvoja ja muukin porukka nuorta. Mukana on kaunis Mindi-bortsu, kaksi belgiä, snautseri, isovillakoira ja husky, jos nyt oikein muistan kaikki listata. Otettiin aivan perusjuttuja, eli istumista, maahanmenoa, sivulletuloa ja seuraamista yksi kerrallaan ja sellaista pientä odotteluahan se oli, mutta hyvin Grima jaksoi keskittyä kun liikkeitä näytettiin ja kun siinä välissä sen kanssa touhusin. Jos sillä jo näin pikkuisena on noin hyvä kyky keskittyä, voin vain kuvitella aikuista Grimaa! Ai että. Tästäkin jäi kyllä hyvä mieli, kun pennun kanssa ollaan juuri nimenomaisia asioita treenattu. Voisimme seuraavaksi alkaa harjoittelemaan seuraamista ja se seisomaan nouseminen on se, mikä on tärkeä saada kuntoon. Grimasta vain on mukavampi mennä maahan ja istua. 

Keskiviikkona viettelin aurinkoisen päivän ulkona koulukirjojen päällä maaten (käytin niitä kyllä muuhunkin), ja neljän aikaan Abby kävi hieman juoksemassa lelun perässä tässä ja Grima juoksi sitten Abbyn perässä. Neidillä ovat juoksut loppumassa, ja heti alusta asti näki että koira kiinnitti enemmän huomiota Grimaan ja nimenomaan positiivisessa mielessä! Loppuajasta Grima varsin innostui mielistelemään ja pusutteli Abbya ja aivan puikulana kieriskeli tämän edessä. 

Torstaina sitten olikin Abbyn vuoro päästä aksaamaan, ja jälleen meillä meni oikein kivasti! Olen yllättynyt siitä, miten hyvin Abby ohjautuu vaikka tosiaankaan ei olla rataa montaa kertaa treenattu. Saatiin tehtyä onnistunut rata (montahan estettä siinä oli) ja onnistuttiin takaaleikkaamaankin onnistuneesti. Jee! Neidin kanssa sai juostakin kivemmin kuin aikaisemmin, eli hyvään päin ollaan menossa possunkin kanssa. En malta odottaa, että pääsen pennun kanssa agiryhmään ja sen myötä kunnolla treenaamaan.

it can't be possible

the rain can fall only when it's over our heads

the sun is shining everyday but it's far away

over the world that's dead

Lopuksi vielä maanantaina otetuista seisotuskuvista paras, kiitos paljon Miira seisottamisesta! Luonnistui oikein mallikkaasti ja sait pikku-bortsutnkin näyttämään upealta saksanpaimenkoiralta, ah! Olkoon seuraava nyt se 4kk kuva, voi meillähän on jo ikää! Painoa tytöllä on 9,3kg, korkeutta ei olla taas hetkeen mitattu, ehkäpä ensi keskiviikkona taas. Myöhemmin kaduttaa kun olen laiskotellut asian kanssa, olisi varmaan mukava tietää mitä vauhtia tuo on kasvanut...

they say 

everybody knows, everybody knows where we're going 

yeah, we're going down

#72 there's nothing in the air tonight

Onpa epäonnistunut olo nyt. Oikeastaan lähes luovuttajaolo. Makaan ensi kertaa lukioaikana kotona, Olen pyristellyt vuoden läpi vain flunssilla (rajummilla ja helpommilla), ja pikkukuumeesta huolimatta olen aina suunnannut kouluun hyvillä mielin, riutunut tunnit ja yrittänyt olla tukehtumatta kurkkukipuun apunani kasa kurkkukarkkeja. Olen välttänyt muun perheen sairastamat mahataudit ja kuumeet - minä jolla on niin surkea vastustuskyky että olen yleensä se joka tartunnan saatuaan makaa viikon liikkumatta vällyjen sisällä. Ja nyt aamulla kuumetta oli 37,8 enkä jaksanut nousta sängystä. Makasin koko eilisen illan mutten siltikään jaksanut lähteä tänään kouluun. Ja ai että pännii! En tajua, mistä tämä nyt tuli näin yllättäen kun kellään muulla ei ole ollut mitään enkä edes mielestäni ole vilustuttanut itseäni - päinvastoin on ollut ihana lenkkeillä ja olla pihalla kun ei ole ollenkaan palellut! Joten ää. 

Meillä olisi tänään illemmalla ensi kertaa tokotreenit, huom! ensimmäiset tokotreenit minulle koko elinaikanani! Yritän nyt pysyä jalkeilla ja puin jopa normivaatteet päälle, napsin särkylääkettä naamaan ja uskon lujasti, että jaksan illalla lähteä treeneihin ja niin ikään huomenna kouluun. Ei ole koskaan kyrsinyt näin pahasti se, etten pääse kouluun ja kyrsii vielä enemmän, jos olo huononee enkä jaksa lähteä treenihin. Koska tätä on odotettu. Se kuusi vuotta. Minkähän takia en rohkeasti Ponzon pentuaikoina tunkenut tokoryhmään koirakoulun jälkeen? Hm.

Mutta nythän minulla on aikaa päivitellä blogia! Hieman myöhässä muutama kuva 15-viikkoisesta Grimasta. Painoa neidillä oli tuolloin 8,2kg ja korkeutta noin 39cm. Jännä ajatella, että tämä kasvaa ehkä enää sen kymmenen senttiä! Paino sensijaan kaksinkertaistuu. Kyllä se aika iso pötkylä jo on, siinä määrin hauskan mallinen ettei sylissä roikottaminen ole enää niin helppoa ja terriereistä on menty ohi jo aikapäivää sitten. Kun nostelee nyt läski-Ponzoa niin ai miten se tuntuu niin pieneltä ja kevyeltä. Tai sitten habani on kasvanut. ;) Puhumattakaan pikkuisesta Almasta.

are we close enough?

there is something i must confide

i think we've lost our touch

there's no sparkle in those eyes

what an awful mess i've made

there's nothing left to save

Kuten näkyy, seisominen ei ole mitään priimaa vielä, tässähän seisottajana sitäpaitsi toimii äiti. Maastokin on epätasainen, jonka takia lapsi näyttää takakorkealta ja tässä se pönöttää mainion terhakkaana nokka pystyssä, kun paremmalta näyttäisi pieni eteenpäin venyttäminen... Paikallaolo kun on niin vaikea asia vielä, ettei tämä seisominen onnistu. Harvinaista kyllä sain räpättyä kuvan, jossa ei näy yhtään ihmistä missään kohtaa. :D Onneksi meillä ei ole mikään kiire! Treenaillaan näitä näyttelypuudelointihommia ihan pikkuhiljaa. Tosin olisihan se kiva, jos oppisimme seisomaan ja seisottamaan elokuuhun mennessä, jolloin ajattelin tuon ilmoittaa Heinola KR:ään pentuloimaan. Taitaa olla sitten meidän ensiesiintymisemme, en usko että kiikutan tuota minnekään pikkupentuluokkiin ennen tuota. Se on niin hankalaa kun itsellä ei ole autoa, bussi on kallis eikä täällä päin oikein asu ketään innokasta kuskia ja omat vanhemmat eivät ole innostuneita ajatuksesta, että ensin maksetaan näyttelymaksu ja bensat ja sitten vielä lähdetään koko päiväksi lietsuun eikä siitä pentuarvostelusta loppujen lopuksi ole edes mitään hyötyä. Eipä minullakaan suurta hinkua ole kehäkettuilemaan vielä tässä vaiheessa.

Jos palataan ajassa taaksepäin, vappuun, niin voin ilokseni kertoa, että vietin sen ensi kertaa muualla kuin kotona! Ajoimme muutaman kaverin kanssa skoottereilla Lusiin ja siellä treffasimme pienellä porukalla. Grillattiin, syötiin ja oltiin vain ja siinä menikin mukavasti koko päivä. Tiialla - jonka luona majailimme - on sekarotuinen uroskoira Piku, jota innostuin kuvailemaan. Ja ai miten ihanat pellot siinä talon ympärillä olikaan! Oli yhtä nautintoa maata heinässä ja räpsiä kuvia, jotka onnistuivat. Piku on sitäpaitsi oikein kaunis tapaus, rakastuin sen sielukkaisiin silmiin. Tuitui vain. Ja tuo koiran roikottama retale ei suuresta yhdennäköisyydestä huolimatta ole jänis vaan pallo.

Sunnuntaina piipahdettiin turisteina Cittarin mätsäreissä, joissa vierähtikin jonkin aikaa (pari tuntia? en edes tiedä). Matkaseurana meillä Griman kanssa olivat Niina ja Popi, ja paikan päällä tavattiin myös tuttuja eli Tiia ja Neela. Lisäksi nähtiin ekaa kertaa ihastuttavaa bortsuneitiä Mindiä (Eventually Euphoria), jonka omistajaa olenkin metsästellyt ja yllättävän helpostihan tuo löytyi Facebookin kautta. Ja ai että, miten hurmaavanoloinen neiti ja meillä omistajillakin on vain vuosi ikäeroa. 

Paikallaolo sujui yllättävän hyvin, alussa Grima tahtoi lähteä mukaan haukkumaan muiden koirien mukana, mutta rauhoittui sitten kivasti kun tajusi, että haukkuminen on rumaa eivätkä ne toiset koirat sieltä katoa. Hienosti onnistui sivuttetulo ja imutteluseuruu kehänlaidalla. Popin ja Niinan luota lähteminen oli neidistä ehkä kamalin juttu, sillä kun Popi alkoi huutaa niin Grimakin alkoi huutaa. Ja ai kamala sitä meteliä mikä tuosta koirasta lähti - taisi ihan innostua Cittarin katoksessa kaikuvasta äänestään. Omistajaa hävetti kiljuva koira, joka ei itsekään tainnut ymmärtää omaa reagoimistaan. Voi pöljää! Onneksi huuto ei jatkunut, kun rullailtiin takaisin kavereiden luokse tai vastaavasti kun nappasin neidin syliini ja kiikutin kauemmas. Huh. 15. päivä Myllyojalla järjestetään myös jonkinmoinen Match Show, ja sinnekin olisi tarkoitus lähteä turistiksi. Kylläpä Heinolassa nyt on toimintaa!