Horizons look different in a modern age

No onpas taas pitkä aika viime päivittelykerrasta! Mitään kummempaa tässä ei ole silti ehtinyt tapahtua, ei minulle eikä koirillekaan. On selviydytty alkuvuodesta, Wanhojen tansseista (vaikken itse tanssinutkaan), treenattu agilitya ja yritetty pitää mieli korkealla. Minua harmittaa se, että talvi on ollut näin kökkö. Hetken aikaa oli niin kivat pakkaset, mutta eilen taas satoi vettä, lämpötila on plussan puolella ja kylmänkosteus saa kaiken tuntumaan kamalalta. Tuolla on taas niin liukasta ja märkää, ettei meinaa lenkiltä selviytyä hengissä kotiin. Ja missä lumi?  En taas muista, milloin viimeksi olen nähnyt auringon. Siitä on viikkoja - kaksi? kolme? - en tiedä. Yksi valoisampi päivä kyllä piristäisi kummasti, vaikka eihän tuolla enää edes voi puhua pimeydestä, kun perjantainakin aksatreeneihin puoli kuudeksi mentäessä oli ulkona aivan valoisaa. En ole tietenkään huidellut pihalla kameran kanssa aikoihin, joten tätäkin postausta saavat koristaa vanhat kuvat. 

Griman kanssa ollaan tosiaan aksailtu perjantaisin ja surullista kyllä meiltä on jäänyt parit treenit välistä. Jotenkin perjantai tuntuu aina olevan sellainen päivä, että silloin on jotain muuta peruuttamatonta. Yhden kerran matikan kertaustunti ennen edellistä koeviikkoa ja viime viikollakin Wanhat. Kahden viikon päästä jää taas kerta pois, kun lähden jo perjantaina jonottamaan Hartwallin eteen Thirty Seconds To Marsin takia. Kirottu bändi. (Mutta herraisä 13 päivää. Virallinen lippujen kanssa odottaminen alkoi siis yli 170 päivää sitten. Ja tänne asti on selvitty.) Perjantaina kuitenkin oltiin ryhmässä aksailemassa ja eilen Pullisen Tuulan seurassa päästiin tekemään vähän kontakteja ja eteenmenoa. Ryhmätreeneissä äiti kävi pitämässä Grimaa rataantutustumisen ajan ja kun sitten päätin, että tämän on parempi lähteä saman tien kotiin Griman alkaessa höyrytä laumansa perään, neidillä menikin pasmat aivan sekaisin ja itkeminen vei kaiken keskittymisen tekemisestä. Kun sitten meidän vuorollamme neiti sai käydä juoksemassa hallin läpi etsimässä äitiä ja tajusi, että ei siellä sittenkään ketään enää ole, löytyi se kiinnostus ja lopputreenit sujuivatkin oikein mallikkaasti.

Grimallahan on hallilla ongelmana se, että se huutaa huomiota jos jätän sen yksin kiinni. Pelkkä selän kääntäminenkin riittää hermostumiseen ja jos kävelen kauemmas, koira alkaa tosissaan huutaa. Tehotreenaus odottamisesta alkaakin nyt, sillä itseäni ottaa hermoon aivan tajuttomasti mokoma käyttäytyminen eikä muidenkaan ryhmäläisten varmasti ole kiva kuunnella turhaa haukkumista - Grima on meidän tämänhetkisessä ryhmässämme ainoa, joka yksinjätettäessä alkaa raivota, joten ":D". En viitsi sitä treeneissä huudattaa, joten tehdään sitten koko ajan jotakin pientä kontaktitreeniä tai käydään kävelemässä muualla hallissa.  Eilen äiti olikin mukana ja tehtiin sitten Tuulan treenatessa aivan yksinkertaista paikallaoloharjoitusta niin, että äiti sai pitää kiinni ja itse käppäilin ympäriinsä ja kävin hiljaisuudesta palkkaamassa. Eihän se mitään höyrynnyt toisin kuin perjantaina. Täytyy lenkeilläkin alkaa tehdä sitä, että jätän Griman puuhun kiinni ja teen itse jotain muuta ja palkkaan odottamisesta.

Jos nyt hallilla on tilaa ja saan sen varattua, käymme me tekemässä jotain pientä tiistaina, keskiviikkona ja torstainakin. Nappaan sitten Ponzonkin mukaan, niin herra pääsee pitkästä aikaa tekemään ja Grima-raukka saa odottamistreeniä oikein kunnolla. Saa nähdä, mitä osaan yksin treenailla, mutta ainakin kontaktia ja sen hakemista sekä jotain yksinkertaista ja helposti rakennettavaa rataa voisi kokeilla. Ponzonhan kanssa pystyy ottamaan melkein mitä tahansa, kun ei se meillä ole niin justiinsa. Griman kanssa kaikessa on vielä niin paljon tehtävää, että en sen kanssa edes osaa hakea järjestelmällisyyttä, kunhan jotain saadaan tehtyä ja vähäsen uutta kerrallaan opittua.  Kamerakin pääsee hallille mukaan, niin saan kuvattua ensimmäistä kertaa ja... olen muuten aivan tajuttoman huono kirjoittamaan treenipostauksia. Tai yhtään mitään. :D Kamalaa tönkköä sönkötystä ja mitään en osaa kertoa. Jotenkin se kirjoittajapuoli on kadonnut aivan kokonaan ja varmuus siitäkin on hävinnyt. Usein on tullut mietittyä, että mikä se oma vahvuus sitten loppujen lopuksi on. Ja olen tajunnut, että sitä ei ole oikein koskaan ollutkaan, mutta ehkä se joskus vielä löytyy. Tai sitten täytyy hyväksyä se fakta, että olen hyvä olemaan huono asioissa, ja vahvuuksiani ovat valittaminen ja huonotuurisuus ja elämässä epäonnistuminen. Tuntuu muutenkin kuin treenaamisessa ja treenipostausten kirjoittamisessa siltä, etten osaa yhtään mitään ja olen aivan lapsen kengissä. Tulisi nyt sitä aurinkoa niin ei tarvitsisi synkistellen miettiä mitään tällaista!

#80 kill off this thinking, it's starting to sink in

Pieni postaustauko jälleen, mutta nyt minulla on päteviä syitä selitelläkseni sitä. Muu perhe lähti viikoksi Kreikan lämpöön kunnon äkkölähdöllä (tilasivat matkan kaksi viikkoa sitten, 15min harkinta-ajalla perjantai-iltana ja lento lähti lauantaiaamuna seitsemän aikaan) ottaen mukaansa kameran, joten kituuttelin viikon yksikseni koirien kanssa ja mökkihöperöidyin. Ilmatkin olivat kivat, joten ikävä Canonia kohtaan oli kova, varmaan ensimmäistä kertaa koskaan olisin oikeasti halunnut sen luokseni viettämään aikaa kanssani. Ei siinä mitään, lenkkeilin ja nukuin pääasiassa. Oli ihan kiva olla noinkin pitkä aika yksikseen, mukavaa vaihtelua. 

Perjantaina kävimme Griman kanssa aksaamassa puolen tunnin verran aivan kaksistaan, oli mahdottoman kuuma, mutta aika tuntui silti hyvin riittävän treenailuun ja huilimiseen. Otimme putken ja kahden hypyn kanssa erilaisia takaakierto-, valssaus- ja välistävetoharjoituksia ja ai vitsit miten tuo pieni oli pätevänä! Otettiin aluksi lelun kanssa, mutta vauhdin ja motivaation ollessa kohdillaan intoa oli liikaa, ja tiukan kurvin sijasta Grima paineli päin esteen siivekettä. Siirryttiin nameihin, ja johan alkoi luistaa! Neiti jaksoi keskittyä hyvin ja oppi nopeasti katsomaan, minne ohjasin ja vaikka se vauhti tippuikin, sain olla kovin tyytyväinen. Toisena juttuna treenattiin kontaktia ja Grima innostui juoksemaan koko babypuomin oma-aloitteisesti. Täytyy taas parin viikon sisään varata aksa, jos vaikka joku aamu tai ilta irtoaisi vähän aikaa sille.

Eilen olivatkin vikat tokotreenit ennen heinäkuun taukoa - elokuussa jatketaan ryhmän kanssa. Oli niin kuuma, että mitään kummempaa ei tehty, kokeiltiin vähän liikkeestä seisomista ja maahanmenoa, joita meidän pitääkin alkaa treenaamaan. Äiti pääsi taas käyttämään kameraa ja ottamaan Grimasta 5kk poseerauskuvan, ja kyllä tuo taitaa alkaa ymmärtämään seisomisen ideaa, eikä ole edes niin suurissa määrin notkoselkälahna seisomista koettaessa! Hiljaa hyvä tulee, ehkä me elokuuhun mennessä ollaan edes jossakin kehäkunnossa. Pitäisi myös aloittaa raviharjoitukset, mutta jotenkin en osaa inspiroitua niistä.. eikö se ole vähän turhaa? Ei tietenkään sen osalta, jos haluaa näytelmissä esiintyä, mitä ainakin jonkin verran tulemme tekemään mutta ääh, en oikein tiedä. Tai sitten kyse on siitä, etten osaa opettaa ja miten tuommoista ravaamista muka pitäisi opettaa kun koira sen jo osaa luonnostaan... Olen ristiriitatilanteessa. Mutta jotta emme aivan pelleile kehässä, täytyy käydä ostamassa se näyttelyremmi ja käydä juoksentelemassa jossain kentällä heinäkuun aikana. Abbyn kanssa emme juurikaan treenanneet (muutamia kertoja mutta sehän oli kovin pätevä näyttelyfifi!), terriereistä puhumattakaan.

i won't suffer, be broken, get tired, or wasted

surrender to nothing, or give up what i

started and stopped it, from end to beginning

a new day is coming, and i am finally free

Ai miten pätevää! (Ja huomatkaa toki hihna, jolla yritän kampata Griman alimmassa kuvassa. ;)) Jos se ei tuota namia ihan hullunlailla mussuta  niin eipä se ainakaan minua seisotustilanteessa sen pahemmin häiritse. Ehkä sekin pian unohtuu! Suurimman osan ajasta meillä kuitenkin näytetään tältä: 

Ja tältä (huomatkaa luovuuteni näitä kuvia ottaessa...):

Minä olen myös saanut jotakin aikaiseksi, sillä aloitin työt maanantaina ja tämä on ihan ensimmäinen "oikea" kosketukseni työelämään! Kolme viikkoa koirien raakaravintoa myyvässä pikkuputiikissa Ressunpuodissa, en valita ollenkaan. Olen raapinut jäisiä pakkasia, purkanut aggressiota jäisten kanansiipien ja -kaulojen irrottamiseen (huh hah haba käyttöön!), pilkkonut hurjan määrän kurkkuja ja salaatteja ja tehnyt niistä kasvismössöä, pakannut lihoja, käyttänyt kassaa ja kaikkea mukavaa. Yritän olla ottamatta stressiä asiakkaista, vaikken osaakaan heitä neuvoa ja joudun selittelemään jotakin hauskaa. Liikkeessä miinus on se, että siellä on järjettömän kuuma ja eipä tänäänkään kamalassa helteessä asiakkaita juuri käynyt. Jäisten lihojen roudaaminen kotiin on varmasti epäkannattavaa tällaisella säällä. Kuten kotoa tai veden äärestä poistuminen muutenkin, huh. 

Ainiin ja kiitos kaikille 60 lukijalle. Olette tärkeitä ♥

#78 does it feel like we've never been alive inside?

Kuvatäytteinen koirapäivitys jälleen, minun blogissani on aivan liikaa kuvia! Keskiviikoksi meille siis oli varattu Tiian ja Neelan kanssa iltapäivästä 17 -18 ja sinnehän me sitten suuntasimme. Aamusta oli aivan järkyttävä helle ja luulin jo kuolevani kun käveleminen oli kamalaa tuskaa, jalat ja kädet tärisivät, ei tehnyt mieli tehdä muuta kuin käydä makaamaan ja kärsiä, mutta sitten kerääntyikin mukavasti pilviä ja lämpötila laski! Ihan onnellinen treenisää saatiin, muutaman kerran jyrähti mutta sade alkoi vasta kun lähdimme kotiin päin, eikä sitäkään kummoisesti tullut. 

Itse treenit olivat melko turhanpäiväiset, Ponzo ei jaksanut paljoa enkä sitten ottanutkaan kuin rataa pari kertaa, jotenkin en vain osaa tai jaksa sen kanssa hinkata mitään kuvioita, kun tuskin me koskaan minnekään ylemmäs enää edes tähdätään. Poika vain tykkää kovasti juoksennella, niin pitäähän sen päästä mukaan tekemään! Griman kanssa otettiin taas ihan vain sitä putkea, kauan tuo ei jaksa keskittyä varsinkaan nyt kun Tiia ja Neela tuntuivat olevan paljon mielenkiintoisempi kohde kuin minä nakinpalojen kanssa... Voisin joksikin väliksi vuokrata sen puolen tunnin ajan yksikseen Griman kanssa, jospa silloin saisin tehtyä jonkinlaista kunnollista takaakiertotreeniä. Jota toki voisi lenkilläkin treenata puiden kanssa / irtoamista ylipäätään, mutta joka paikassa on liikaa punamustia muurahaisia! Tuntuu, että ne tappavat muutamassa minuutissa minut ja koiran. Samaten meidän pihalla tuntuu joka kohdassa olevan kusiaispesä, vaikka kuinka aina muistelee että tässä ei ainakaan ole. 

Treeniajan lopuksi Tiia sai tehtäväkseen seisottaa Grimaa ja tulihan siinä melkoinen määrä kuvia napattua. Saldona yksi onnistunut joka komeilee tuossa yllä. Koska olemme aloittaneet Griman kanssa vahvoilla istumis- ja maahanmenoharjoituksilla, seisomisesta tulee todennäköisesti ärsyttävä ongelma... Päätin, että kesän aikana se on jotenkin saatava kondikseen ihan vain näyttelyitäkin ajatellen, ensiesiintymisemme kun meinasimme käydä tekemässä Heinolan kaikkien rotujen näyttelyssä elokuussa. Niin hauska nähdä, millainen tuosta tulee.. ei se kamalan pahalta näytä noin yleisilmeeltään, jos sen saa hyvin seisomaan ilman lehmäpönötystä. Sitten kun se naminlussutus saadaan pois.... :)

Treenien jälkeen keskiviikkoiltana Grima pääsi vielä leikkimään Abbyn kanssa läheiselle nurmikentälle tuohon rantaan. Eiväthän tytöt varsinaisesti leiki, Abby saattaa kuvien mukaisesti jurmuttaa Grimaa ja tekee sitä varsinkin aluksi. Abbyhan juoksentelee aivan mahdottomia matkoja, hakee keppiä ja pikkuneiti kirmaa perässä minkä jaloistaan pääsee. Kyllä noista hyvä tulee, kunhan Abby tokenee tästä juoksujen jälkeisestä olotilasta ja Grima saa vielä lisää kokoa. 

does it feel like we've never been alive?

does it seem like it's only just begun?

does it feel like we've never been alive inside?

does it seem it's only just begun?

it's only just begun

Abbyn kanssa meillä oli torstaina viimeiset agitreenit tältä keväältä/kesältä, syksyllä todennäköisesti jatketaan saman ohjaajan ryhmässä mikäli Abbyn omistajat vain niin tahtovat. Minä onnellisesti vain ohjaan. Tasaisesti ollaan kehitytty, ja kyllä tuosta varmasti saisi kisaavankin koiran, jos pääsisin treenailemaan ja innostusta löytyisi! Abbylla sitä ainakin on, joskin toisinaan se saattaa jäädä kesken tekemisen haahuilemaan ja katselemaan vihreitä miehiä. Suhteellisen kivasti neiti kuitenkin jo lukee minua, ja minä taas alan oppia, että Abbyn kanssa saa olla tiukka käännösten kanssa, sillä se lähtee bortsumaisesti ohjautumaan loivemmille reiteille. Abbyn kanssa agilitaaminen on tietyllä tapaa niin kivaa, kun se on innoissaan lähdössä radalle ja sen kanssa saa viimein juosta!

Olen kyllä kovin tykännyt näistä Hurttahuollon kursseista joilla olen nyt ollut (Abbyn kanssa aksat, Ponzon kanssa yhdet aksat ja seuraillut silloiset Neelan alkeisryhmän treenit), ohjaajalla on mielestäni järkevät ja suurimmaksi osaksi itseäni miellyttävät metodit koirien suhteen muutenkin, ja vaikka kurssit eivät ole kehittäneet minua itseäni mitenkään erityisen paljon, kehityksen huomaa koirassa. Etenkin Abbyn kanssa olemme edistyneet hurjasti niin, että voin tosiaan sanoa, että kyllä tuon kanssa kisaamaan voisi lähteä kun kepit on treenattu kuntoon! Pieni ryhmä on todella ihanteellinen treenata, ja kun käytössä on loistava kenttä, hyvät, uudet esteet ja huaa niin kyllä omistajan kelpaa. 

#75 am i bright enough to shine in your spaces?

Viikko täynnä kaikkea jännää toimintaa, jee! Maanantaina käytiin agilityssä Miiran ja bichon frisé Danin kanssa, mukana itselläni oli Ponzo sekä tämä mustavalkoinen lapsi. Sieltä nuo kuvat alempana. Otimme Griman kanssa taas putkia ja paria hyppyä sekä jatkoimme kontaktia vauvapuomilla, ja parin kokeilun jälkeen neiti ei enää heittänyt takapäätään pois puomilta vaan suoritti sen oikeaoppisen 2on2offin. Ponzon kanssa tehtiin suoraan rataa (olenpa loistava ohjaaja...) ja herrasta se oli oikein mukavaa jälleen kerran. :) Sitä ohjatessa on aina niin kotoisa olo! Saa vain ihan ilman painetta ja ajatusta juoksennella rataa oman fiiliksen mukaan sen pari kertaa ja se riittää koiralle ja ohjaaja saa lähteä paikalta hyvillä mielin.

i know we got it good but they got it made

and their grass is getting greener each day

i know things are looking up but soon they'll take us down

before anybody's knowing our name

do you think i'm special, do you think i'm nice?

am i bright enough to shine in your spaces?

between the noise you hear and the sounds you like

are we just sinking in the ocean of faces?

Tiistaina korkkasimme tokouramme ensimmäisten treenien merkeissä! Meillä on seitsemän koirakon ryhmä, ja Griman lisäksi kaksi muuta ryhmäläistä ovat pikkuvauvoja ja muukin porukka nuorta. Mukana on kaunis Mindi-bortsu, kaksi belgiä, snautseri, isovillakoira ja husky, jos nyt oikein muistan kaikki listata. Otettiin aivan perusjuttuja, eli istumista, maahanmenoa, sivulletuloa ja seuraamista yksi kerrallaan ja sellaista pientä odotteluahan se oli, mutta hyvin Grima jaksoi keskittyä kun liikkeitä näytettiin ja kun siinä välissä sen kanssa touhusin. Jos sillä jo näin pikkuisena on noin hyvä kyky keskittyä, voin vain kuvitella aikuista Grimaa! Ai että. Tästäkin jäi kyllä hyvä mieli, kun pennun kanssa ollaan juuri nimenomaisia asioita treenattu. Voisimme seuraavaksi alkaa harjoittelemaan seuraamista ja se seisomaan nouseminen on se, mikä on tärkeä saada kuntoon. Grimasta vain on mukavampi mennä maahan ja istua. 

Keskiviikkona viettelin aurinkoisen päivän ulkona koulukirjojen päällä maaten (käytin niitä kyllä muuhunkin), ja neljän aikaan Abby kävi hieman juoksemassa lelun perässä tässä ja Grima juoksi sitten Abbyn perässä. Neidillä ovat juoksut loppumassa, ja heti alusta asti näki että koira kiinnitti enemmän huomiota Grimaan ja nimenomaan positiivisessa mielessä! Loppuajasta Grima varsin innostui mielistelemään ja pusutteli Abbya ja aivan puikulana kieriskeli tämän edessä. 

Torstaina sitten olikin Abbyn vuoro päästä aksaamaan, ja jälleen meillä meni oikein kivasti! Olen yllättynyt siitä, miten hyvin Abby ohjautuu vaikka tosiaankaan ei olla rataa montaa kertaa treenattu. Saatiin tehtyä onnistunut rata (montahan estettä siinä oli) ja onnistuttiin takaaleikkaamaankin onnistuneesti. Jee! Neidin kanssa sai juostakin kivemmin kuin aikaisemmin, eli hyvään päin ollaan menossa possunkin kanssa. En malta odottaa, että pääsen pennun kanssa agiryhmään ja sen myötä kunnolla treenaamaan.

it can't be possible

the rain can fall only when it's over our heads

the sun is shining everyday but it's far away

over the world that's dead

Lopuksi vielä maanantaina otetuista seisotuskuvista paras, kiitos paljon Miira seisottamisesta! Luonnistui oikein mallikkaasti ja sait pikku-bortsutnkin näyttämään upealta saksanpaimenkoiralta, ah! Olkoon seuraava nyt se 4kk kuva, voi meillähän on jo ikää! Painoa tytöllä on 9,3kg, korkeutta ei olla taas hetkeen mitattu, ehkäpä ensi keskiviikkona taas. Myöhemmin kaduttaa kun olen laiskotellut asian kanssa, olisi varmaan mukava tietää mitä vauhtia tuo on kasvanut...

they say 

everybody knows, everybody knows where we're going 

yeah, we're going down

#74 a tiger's waiting to be tamed

Nyt on jälleen tiedossa paljon kuvia ja vähäsen tekstiä, koettakaa kestää, te kunnioitettavat 54 lukijaa! Suuri kiitos teille kaikille, tulin oikein hyvälle mielelle puolen sadan rajan rikkomisesta. Meidät valittiin myös viiden parhaan blogin joukkoon Vinskin blogissa järjestetyssä linkkaa blogisi -skabassa, kiitos hurjasti! Tästä on hyvä jatkaa. :)

Eilen suoritinkin oikein repäisyn ja varasin tuon viereisen aksakentän kahdentoisya maissa niin, että meille oli aika yhdestä puoli kahteen. Käytiin sitten Griman kanssa kaksistaan siellä törttöämässä, eikä se ollutkaan niin vaikeaa kun ajattelin! Paikallaoloa tuo kun ei vielä osaa... Putki oli hyvin muistissa ja tehtiin jo "pimeään" putkeen menoa eli käänsin putken toista päätä taitokselle. Miellellään näytti juoksentelevan läpi vapaaehtoisestikin! Putken lisäksi otimme pari takaakieroyritystä sekä yhtä ja kahta hyppyä aivan matalilla rimoilla. Myös muutama putki + hyppy -yhdistelmä tuli suoritettua mallikkaasti ja Grimallekin valkeni se mukava asia, että muovikannelta löytyy aina herkkupala. Viimeiseksi otimme ihan ekaa kertaa vauvapuomilla kontaktia niin, että nostelin vauvaa eri kohdille mäkeä ja siitä se sai kipsutella kannen luo herkulle. Reippaasti neiti suoritti alamäkeä ylimmältäkin kohdalta. Täytyy sanoa, että tuo vauvapuomi on kyllä kätsy. Aikamoinen suoritus tuo oli pieneltä, pidettiin välissä juomataukoja ja sitten tehtiin muutama toisto, eikä keskittyminen ehtinyt herpaantua. Nyt on omistajankin omantunnonkolkuttelu hetkeksi taannutettu.

Torstaina kävin Abbyn kanssa tämän vuoden ekoissa aksatreeneissä - ja samalla ekoissa syksyn jälkeen. Abby lopetteli juuri juoksunsa ja odotin, että neiti ei oikein olisi terässä ja että muut koirat todennäköisesti veisivät liikaa huomiota, mutta mitä vielä! Minä olin treenien jälkeen kotona yhtä hymyä, sillä pikku lahna pisti parastaan radalla (joka muuten oli ensimmäinen vähän pidempi rata meille kahdellatoista esteellään), oikein kärkkyi lähdössä ja jouduin pyytelemään takaisin kun yritti lähteä ilman lupaa. Todella hyvin neiti kuunteli ja tuli itsellekin varma olo. Samaten ohjaaminen tuntui luontevalta, vaikka olenkin tottunut mini-Putteen, Abbya täytyy vain ohjata paljon tarkemmin yksinkertaisissakin paikoissa, mutta onhan se vielä ihan alokas! Kyllä tästä hyvä tulee, ensi viikolla odotuksentäyteisin mielin uudelleen.

Muutaman päivän sää on ollut hieman kirkkaampaa ja toissaillan pilvisyydestä huolimatta nappasin ponnekkaana kameran mukaan tarkoituksenani hieman kuroa kiinni köyhäksi jäänyttä toukokuunalkukuvavarastoaukkoa. Rannassa meidät piiritti ihan puskista noussut sankka sumu, ja kiristeli kyllä melkoisesti hermoja kun yritin taas jotakin sahailla kameran kanssa. Mutta kyllä sieltä muutama kiva räpsy irtosi, ainakin Grima on oikein suloisen näköinen... 

Eilen paistoikin aurinko ihan kunnolla, teki tuskaa kävellä kentältä kotiin kun porotti ja topissakin oli kuuma! Huhuh, jo se että ylipäätään tarkenen ilman pitkähihaista on ihme. Kameraa tuli siis käytettyä ja eksyihän se pieni punainenkin hetkeksi linssin eteen. Jotenkin Griman kuvaamisen jälkeen Ponzosta on hankala saada oikeanvaloisia kuvia. Ääh, onko tuo mustavalkoinen sittenkin helpompi? Samaten saha alkaa taas osoittaa ärsyttäviä puoliaan, eli kun pienentelen kuvat niin niistä tulee "yliteräviä", esim. kuvat yllä. Ensimmäisellä yrittämällä laatu taas kusi ihan satanolla, en tiedä mistä moinen johtui.

Missä välissä tämä oppi pönöttämään? Salaa harjoitellut jossain... Yllättävän hyvin se pysyy ja napittaa keppi- tai lelupalkan avustuksella, vaikka paikallaolo itsessään ei olekaan hanskassa (uskon, että tämän avulla paikan saattaisi saada helpostikin opetettua). Istuu ja tillittää ja nostaa katsetta kun vähän heiluttelee leikkiä kameran vieressä.

confusion never stops

closing walls and ticking clocks 

gonna come back and take you home

i could not stop that you now know