My mind is a warrior, my heart is a foreigner

 

Keskikesän juhlat on nyt viileissä keleissä vietetty, meillä vapaat menivät leppoisasti kotona, joskin rikoin yksinäisyyden perinteitä ja olin aaton kavereiden kanssa. Kotikadulla, mutta kuitenkin. Perjantaiaamuna käytiin aksailemassa Griman ja Abbyn kanssa, ja sää oli juuri mainio treenaamiselle, kun ei itselläkään ollut kuuma. Mukana minulla oli superherkkuja Grimalle (broilerin sydämiä ja naudan keuhkoa), ja kyllä huomasi, että namit olivat mieleisiä! Kummallakin koiralla oli "ekalla kierroksella" mainio vire päällä ja tällä hetkellä kentällä on tosi kiva rata, joka on helppo jakaa pätkiin ja siellä on kivat kuviot ja esteet kehissä.

Grimalla on agilityssa muutama ongelmaeste, jotka kaipaavat vielä treenaamista ja vapaissa treeneissä niitä oikeastaan ollaankin treenattu siinä missä ohjatuissa on pelkästään lyhyitä ratoja ohjauskuvioineen. A-este ja puomi ovat sen ykköslemppareita (kivempia kuin putket!) mutta keinusta on kehkeytynyt ongelma. Grima ei ole koskaan rymäyttänyt sillä mitenkään pahasti, mutta ehkä oma varautuneisuuteni on tarttunut ja nyt sitä on todella hankala saada estettä läpi ilman toista ihmistä. Ollaankin palattu takaisin treenaamaan keinun paukauttelua sieltä toisesta päästä ja parasta on se, että meillä on käytössämme myös "vauvakeinu", joka on matalampi ja jolla on helppo treenata. Sen Grima suoritti viime kerralla oikein mallikkaasti, joten ehkä pian päästään taas ison keinun kimppuun.

Toinen vaikeaksi osoittaunut este on rengas. Heinolassa ei taida enää olla sellasita kehystettyä rengasta, josta ei pääsisi hyppäämään sivuilta... Ollaan treenattu renkaan suorittamista ihan alusta alkaen, mutta aina Grima hyppää vauhdissa renkaan sivusta tai kiertää koko esteen. Rengasta on täytynyt joka kerta palautella mieleen, ja kyllä se muutaman toiston jälkeen aina löytyy se oikea hyppäämiskohta. Ja seuraavalle kerralle se taas unohtuu. :-D Abbylla on vielä suurempi ongelma tuon kanssa, kun sen päähän ei millään meinaa mennä se, että vauhdinkin kanssa siitä keskeltä on paljon helpompi hypätä kuin kapealta sivulta!

Keppejä ollaan treenattu kujana samalla lailla kuin Abbyn kanssa. Jotenkin kujalla koiralle tulee alusta alkaen mukaan se vauhti ja se oppii keskittymään koko esteeseen. Abby alkaa olla jo loppusuoralla (voitontunne, kun oikea tahti löytyy kapealla kujalla!!) ja Griman kanssa vielä melko leveällä kujalla. Treenaaminen onnistuu kuitenkin onnellisesti yksinkin niin, että vien namin alustalle toiseen päähän ja lähetän koiran toisesta päästä. Griman kanssa ollaan edetty hitaasti ja jos se eksyy huijaamaan ja kiertämään kujan, ollaan heti otettu leveämpää takaisin ja nami lähemmäs koiraa. Kepeille avuksi ollaan treenattu jalkojen välissä kasin tekemistä sekä kävellessä pujottelua, josta Grima on pikkuhiljaa alkanut päästä kivasti jyvälle.

Yksi ehkä ärsyttävimmistä jutuista agilityn kanssa on nyt se, miten Grimalle on elämän hankalin asia odottaa paikallaan ensimmäisen esteen takan lähtöä! Siitä näkee, miten vaikea sen pepun on pysyä maassa kauemmin kuin kahden sekunnin ajan ja sitten se hiipii aivan esteeseen kiinni tai hyppää suoraan yli. Helppohan niistä matalista esteistä on vielä sen hiipimisen jälkeen tulla yli, totta. Vaikka kaksistaan lenkkeillessä paikallaolo alkaa jo rutiinilla olla hallussa ja Grima pysyy istualteen tai maassa, vaikka kääntäisinkin sille selkää ja tekisin muuta. Esteiden edessä se on kuitenkin aivan eri juttu - ei pysy! 

Huomenna meillä onkin hölmösti aamulla vapaiden treenien tunti ja illalla vielä ohjatut. Taidan tästä huolimatta ottaa Griman aamusta kentälle ja tehdä sen kanssa vaikka tokoa. Tai treenata sitä rasittavinta esteen takana odottamista. :-D Tuo PS-esteiden kenttä on kyllä maailman kätevin, kun siellä on agilityesteet ja myös se oikeanlainen tokohyppy, jonka kanssa ollaan sitä treenattu. Ja onhan siellä pk-esteetkin! 

Tästä taitaakin kokonaan tulla treeniaiheinen postaus! Tajusin tässä joku aika sitten, että taidan joutua aloittelemaan meidän sivulletulon ja seuraamisen lähestulkoon alusta oman hölmöyteni takia. Minähän aloitin seuruun treenaamisen imuttamisella ja olen aina pitänyt namia vasemmassa kädessä siihen tottuneena. Jotenkin se imuttaminen on jatkunut muka ei-imuttamisena näinkin pitkälle ja kontaktin harjoitteleminen on jäänyt olemattomiin. Eihän Grima osaa hakea sivua, jos käteni ei roiku sivulla nami nyrkissä! Samaten seuraamisessa unohtuu tiiviys jonnekin hyvin kauas, jos se makupala ei olekaan siinä tutussa kädessä vaan taskussa tai oikeassa kädessä, jolloin Grima ei hoksaa sen koko olemassaoloa. Höntti minä! Griman sivulletulo ja seuruu ovat niin mallikkaita, mutta ei auta kun se namin poistiputtaminen ja kontaktin harjoittelu ei onnistukaan tällä tavalla. 

Nyt ollaan siis alettu treenaamaan sivulletuloa niin, että ohjaan koiran alkukantaisella tavalla vasurilla oikealle paikalleen ja palkkaan oikealta puolelta tai heittämällä palkan vapauttamalla koiran ensin. Olisin tosissaan voinut sytytellä ne valot hieman aiemmin ja opettaa kädellä ilman namia, sillä Griman sivulletulo seuraamisineen on suora ja tiivis sen kanssa. Kun nami ei ole kädessä, koira laahustaa puolen metrin päässä. Meidän täytyy siis opetella sivun hakeminen uudelleen, sillä ilman namia tai käsi selän takana (tai jossakin muualla) Grima yrittää kieppua joko taakseni tai parkkeeraa kauas ja vinoon. Naurattaa vähäsen. :'-D Olen myös ottanut pallolla yhden toiston kokeiluja niin, että ensin kieputan pallolla, heitän sen äkkiä taskuun ja otan yhden sivulletulon ja palkkaan taskusta pallolla. 

Grima lukee selvästi paljon mielummin ja herkemmin kehonkeiltäni kuin kuuntelee ääntäni. Ponzon kanssa meillä oli se ongelma, että olin opettanut kaiken minimaalisilla käsiliikkeillä, ja kun aloin sitten treenata tokoa tokomielessä, oli aloitettava alusta ja opeteltava kaikki perusasiat kutakuinkin alusta ilman käsimerkkejä. Ponzohan osasi tulla sivulle kummaltakin puolelta kun laitoin jomman kumman käden nyrkkiin ja kaikki maahanmenot sun muut opetin mitä minimaalisimmilla sormenheilautuksilla. Griman kanssa jätin maahanmenon käsimerkin aikaisin pois ja maahanmeno onkin Grimalla varmin ja vahvin liike siinä missä istuminen ja seisominen ovat älyttömän hankalia. Vaikka käskyillä on selkeä nimi- ja äänenpainoero, maahanmeno on usein se, jota Grima tarjoaa joka tilanteessa. Siinä toinen kinkkisyys kuntoon treenattavaksi. 

Grima on varmasti sivulletulossa ottanut sivun merkiksi sen, että vasen käteni roikkuu nyrkissä ja kun se nimenomaan on aina sillä täsmällisellä kohdalla ja olen vielä pitänyt sitä paikoillaan seuruussakin, niin tuo menee epävarmaksi jos alan liikutella sitä ja silloin koirankin paikka muuttuu. Samalla lailla agilityssa Grimaa on todella miellyttävä ohjata, sillä se lukee herkästi kehonkieltäni ja sillä on huomattavasti tiukemmat käännöksen kuin Abbylla, joka välillä tuntuu vain juoksevan sinne minne sattuu seuraamatta ollenkaan sitä, minne itse olen menossa tai kierinkö pitkin maata. Viime treeneissä haasteellisinta punavalkoiselle oli se, kun putki oli A-esteen alla ja alun hypyltä pitäisi suorassa linjassa juosta putkeen. Abby kiersi aina A:lle, seisoin minä esteen edessä tai tein mitä hyvänsä. Eikö sen putken pitäisi olla se, joka noita koiria vetää? Grimallakaan ei ensimmäisellä kerralla ollut aikomustakaan lähteä suorittamaan putkea vaan se rynnisti selkäni takaa kontaktille. Ainakaan meillä ei ole hämyputkiongelmia! 

G siis (yleensä) lukee vahvasti sitä, mitä näytän, vaikka itse esteiden hakeminen ja suorittaminen ei olekaan vielä vakiintunut sille. Toisaalta on todella ihana ohjata kahta erityyppistä koiraa. Abby tarvitsee usein selkeitä ohjeita ja enemmän merkkiä siitä, missä menen, ja Grima menee pienemmillä näyttämisillä. Abbylla on enemmän vauhtia ja Grima on vielä se hitaampi rataa tehdessä, mikä tekee eroa noiden kanssa treenaamiselle. Abby tekee miellyttääkseen ja Grima tarvitsee eri tavalla motivointia ja huomion kiinnittämistä minuun. 

 

Usein mietin, että ehkä meidän pitäisi alkaa enemmän treenata erilaisia seuraamistemppuja, jos vaikka keksittäisiinkin koreografia koiratanssiin... Nimenomaan sen takia, että temppujen opettaminen ja treenaaminen on ihan niitä ykkösjuttuja minulle ja Griman kanssa niitä on kiva tehdä, kun se on välkky ja hoksaa nopeaan, mistä on kysymys. Tempuissa huomaan itse kehityksemme kaikista parhaiten ja se on jotenkin erityisen palkitsevaa kun näkee, miten koiralla palaset viimein loksahtavat paikoilleen ja se osaa tarjota juttua itse. 

Toinen laji, jota olen alkanut miettiä on rally-toko. Olen tutkiskellut vanhoja ratoja ja pohtinut, että mitä jos kokeiltaisiin sitä ihan kotioloissa aluksi. En edes tiedä, miten Heinolassa harrastetaan kyseistä lajia tai harrastetaanko ollenkaan! Ponzonkin kanssa taisin muutaman kerran miettiä, että ehkä rally-toko voisi olla kivempi vaihtoehto kuin muka-niin-puuduttava toko, mutta jäimmepä silti tokoon uuteen lajiin tutustumisen haastavuuden ottaessa yliotteen. Ehkäpä Griman kanssa voisin rikkoa rajojani ja kokeilla jotain ihan uutta. 

Seuraavasta postauksesta tuleekin todennäköisesti tylsä kuvapostaus, sillä kamera on päässyt parina päivänä kävelylle ja kävimme torstaina Tiian ja Neela-kleininkin kanssa lenkkeilemässä (tosin tämän postauksen kuvat ovat siltä päivältä).