16. syyskuuta 2012

#46 ne ei tajuu se on miesten käsilaukku!

Keikkapostaus! Pieni sellainen. Eli perjantaina käytiin Nean ja Elinan kanssa Lahdessa keekoilemassa Justimusfilmsin ja Nost3&Protron tahtiin! Minullahan oli innostus lähteä tuonne jo silloin, kuin sain tuosta kiertueesta kuulla, mutta kaverin sain vasta ihan hetki sitten, kun Nea tarvitsi jonkun keikan käytäväkseen musantehtävää varten. Elina liittyi seuraan hetken mielijohteesta kyseisenä iltapäivänä. Finlandia-klubilla oltiin joskus puoli seiskan aikaan, ja alusta jäi heti varmasti kaikille kamalat traumat, kun saimme osaksemme vittuilua, mutta nopeasti siitä tokenimme ja jonotimme sitten kiltisti puolitoista tuntia (ovet aukesivat 20:00). Oltiin lavan edessä kutakuinkin keskellä, kolmannessa/neljännessä rivissä ja sellaisessa kivassa paikassa, missä oli truefaneja huiskuttelemassa ja kiljumassa.

Yhdeksältä alkoi soittaa (tai no ei voi sanoa soittaa, vaan pikemminkin vetää), jota Nea ja Ellu enimmäkseen olivat tulleet katsomaan, ja minun pitää myöntää, etten noilta tiennyt oikeastaan yhtään biisiä kunnolla. Paska Kesä nyt on ehkä kerran tullut kuunneltua läpi, mutta sanoja en ollut päntännyt. Kertosäkeet tuli kyllä opittua siinä musisoinnin aikana, hehe. Ja vaikka olinkin surkea fani melkein eturivissä, en antanut sen (ainakaan paljoa) näkyä päällepäin vaan olin ihan fiiliksissä koko ajan, kiljuin ja taputin ja heiluin kädet ilmassa. Tykkäsin kyllä tosi paljon siitä, miten nuo ottivat yleisön ja patistivat heijjaamaan käsiä!

Justimusfilms taisi aloittaa siinä melko tarkalleen kymmeneltä, jota ennen oli ehkä viidentoista minuutin tauko. Alussa ainakin ihmiset kiljuivat ihan hulluna ja minä olin ihan onnessani siinä mukana, ja koko soitannan ajan kyllä olin ainakin yksi käsi ilmassa (voi ei, en tahdo tietää miten tyhmältä näytän ylipäätään käsi ilmassa...) lukuunottamatta ihan muutamaa minuuttia. Ja koska olen näitä jätkiä kuunnellut astetta enemmän, pystyin laulamaan huutamaan paljon mukavammin mukana ja olo oli siten kotoisampi. Laittaisin oikein mielelläni ne biisit, joita kuultiin, mutta en uskalla alkaa niitä listailemaan, sillä unohtaisin kuitenkin jotain ja se olisi todella noloa. Viimeisenä nuo vetivät yhdessä En Oo Homon (kuten arvelinkin), ja minä niin tykkään tuosta biisistä koska sen video on niin nerokas. :D Kuten nuo kaikki muutkin, vaikka musiikki itsessään onkin ihan muuta kuin mistä "oikeasti" tykkään. Eikä edes tullut kuvailtua mitään, vaikka kamera oli mukana (ja pyöri lattialla ja jos kukaan muu ei sattunut astumaan laukkuni päälle niin ainakin minä sitten tein niin). 

Keikan jälkeen tyypit jakoivat nimmareita (ja olin että jeejeeejejeje), ja niitä sitten venattiin ihan kiitettävän kauan, kun minkäänlaista jonoa ei muodostettu, tyypit olivat kaikki saman pöydän takana ja tyttöjä (ja hieman poikiakin kai) oli ihan mahdottoman paljon. Vartijat joutuivat jatkuvasti uhkailemaan, että kaikki metrin verran taaksepäin ja jos tunkeminen ei lopu niin homma pistetään poikki. Minä hilluin sen koko ajan yksi kenkä jalassa ja toinen kädessä ja ryömin jonkun baaripöydän taakse hakemaan Nean kanssa meille vettä, kun esillä olevat kanisterit olivat ihan tyhjiä. (Ai niin ja saatiinhan me lavalta ojennetusta vesipullosta yhdet huikat jossain kohtaa kesken keikkaa, naminami vain pullolle josta oli juonut varmasti yli kymmenen ihmistä.) Ja siitäkin sitten jo joku vartijatyyppi ehti huomauttamaan, mutta en ehtinyt ajatella vaan siirryin sitten takaisin nimmarijonorypäkseen.


Ja sainhan minä viimein mitä halusinkin! Jouduin hetken aikaa venailemaan, kun pojat ottivat yhteiskuvan jonkun pienemmän lapsen kanssa, ennen kuin sain heitettyä kenkäni siihen pöydälle. Ja tosiaan kyseessähän ovat minun ihanat Converseni, joita olen vaaleansinisinä metsästänyt iät ja ajat - löytämättä - ja nuo tuon väriset löytyivät viikko sitten Spirit Storesta. En ajatellut ostaa, mutta kun sitten uudemman kerran kävin kyseisessä kaupassa ja sovitin, niin eiköhän vain liikkeessä alkanut soida Every Teardrop Is A Waterfall ja se oli selkeästi jokin merkki! (Ja olin tietenkin siellä kaupassa ihan innoissani enkä voinut hillitä itseäni vaan näytin tyhmältä lapselta se tyhmä virne naamallani kun "herrajumala täähän on Coldplayta!")

Minulla oli mukana oma tussi, tuollainen hopeanvärinen kangastussi (jonka pitäisi olla vedenpitävä, nyt pelottaa), ja ensiksi jouduin tunkemaan sen Juholle; "voitko kirjottaa mun kenkään EIKU TÄLLÄ", ja sitten Samille ("eiku TOLLA TOLLA TOLLA"), kun meinasin sillä omalla mustallaan raapustaa. "Mä aina tuhraan nää, tää on kyllä paha! Ja ihan Conversekin vielä!" t Sami "Mä tuhrin jo mä tuhrin jo" t Juho. Ja jotta tussiongelma olisi kokonainen, jouduin ottamaan kynäni Joosen kädestä, kun ei meinannut tajuta antaa takaisin. Aaw kuinka onnellinen lapsi olinkaan ja olenkaan nyt! Kiiruhdettiin sieltä sitten äkkiä pois, käytiin avaamassa vessan kaikki automaattihanat veden toivossa todetaksemme sen, että kaikista tulee lämmintä ja ajeltiin sitten vanhempieni kyydissä takaisin kotiin (jossa pidin kauheat yömätöt). 

Te ihanat lukijani olette luultavasti todella tarkkasilmäisiä ja huomaatte tämän upean muoviesineen tuossa kuvassa kenkien välissä ja ihmettelette että mikä helvetin prinsessakeppi se on, joten kerron siitäkin ihkuttaen, että joku ihana fani heitti lavalle jossain vaiheessa tuon ja prinsessakruunun, ja Juho sitten nakkasi tuon kepin katon kautta niin, että se lensi suoraan minulle ja Nealle. Se sitten automaattisesti päätyi minulle, ja tuonkin takia olen ihan yyberiloinen nyt tämän hetken. Ei ehkä ihan niin upea juttu kuin Hurts-ruusu, mutta kuitenkin. "JUHO ON KOSKENU TÄHÄN!!1!" Ja kaikki kolme ovat koskeneet toki kenkääni ja kynään myös. Kadehtikaa!

Ennen kaikkea saan olla todella ylpeä itsestäni. Ajattelin, etten koskaa selviä mistään tuollaisesta hengissä. En ollut hönkäämässä pois kun näin ne jonot ja ihmiset, joita oli paljon ennen kuin ovet edes olivat hetken päästä aukeamassa. En alkanut ahmailla siitä alun kettuilusta. En tainnut ehtiä pahemmin ajattelemaan mitään alemmuuskompleksia. Joko se tarkoittaa sitä, että olen enemmän sovussa itseni kanssa, olen luovuttanut tai muuten lopullisesti seonnut. Arvelen toista vaihtoehtoa. Ihan hyvä vain, vaikka tuo varmaan olikin ihan ainutlaatuista. Ja kuinka jännä, ensimmäinen keikka jolla en itkenyt!

0 kommenttia:

Lähetä kommentti