#45 but in the end we were meant to be apart

 Linkin Park // Burning In The Skies
i used the deadwood to make the fire rise

the blood of innocence burning in the skies

i filled my cup with the rising of the sea

and poured it out in an ocean of debris

i'm swimming in the smoke

of bridges i have burned

so don't apologize

i'm losing what i don't deserve

what i don't deserve

Tämmöinen ulkoasu. En taaskaan onnistunut toteuttamaan sellaista grafiikkaa kuin olisin halunnut, sillä eihän minulle edes ollut minkäänlaista ideaa saati sitten suunnitelmaa! Siis katsokaa nyt, sain taas aikaan vain tuollaisen todella vammaisen, ylihöpsönköpsönlällykän suorakaiteenmuotoisen asian, joka on väriltään mitä kamalimman sininen ja nyt tämä blogi näyttää entistä halvemmalta unimaisemalta. En vain osaa luoda mihinkään tarpeeksi kontrastia tai rohkeita värejä, vaikka minua tympi edellisessäkin ulkomuodossa se sinisyys ja hempeys. En kyllä liittyisi tällaisen uniluolan lukijaksi. Mielummin luen blogia, jossa ei ole ollenkaan yläkuvaa, jos vaihtoehtona on tuollainen pläntti täyteenahdettuna brusheja ja textureja. Yhyhyh. Ja onhan tuolla nuo yhden biisin lyriikatkin, jotka tarkkasilmäinen saattaa ihan tekstiksi erottaa, jos näyttöään tarpeeksi kääntelee!

Mutta nyt sain toteutettua haaveeni leveämmästä tekstikentästä ja sain kuviinkin tämän valmispohjan mukana nuo kivat reunat! Nämä tämän postauksen kuvat ovat joku aika sitten otettuja ja mallina on kamalaksi karvareuhkaksi muodostunut Ponzo, kuten ehkä tunnistattekin. Toivon mukaan saadaan sille trimmaus ihan parin viikon sisään, niin on paljon miellyttävämpi katsella... Ja herran kivempi juoksennella, me kun nimittäin suunnataan jo tämän viikon puolella (perjantaina!) Tiian kanssa kokeilemaan vapaita agitreenejä ihan kahden kesken tuohon uudelle kentälle. Katsotaan, miten siellä käy.

Ja perjantaihan on se perjantai, jolloin pääsen keekoilemaan, tosin tällä kertaa Justimusfilmsin (ja Nost3&Protron!) johdosta, kun poijjaat pelmahtavat Lahteen ja yhden kaverin kanssa käydään katsomassa (kaveri koulutyön takia, minä ihan omaksi ilokseni, kun tuonne oli tarkoitus alunperinkin päästä). Stressaan tietenkin taas siitä, että miten aikaisin sinne pitää mennä. Ja että onko noilla truefaneja jotka rynnivät sinne viittä tuntia aikaisemmin venaamaan? Ovet aukeavat seiskalta ja keikka alkaa kasilta (illalla, ihan varuulta mainitsen heheh), ja minä fiksuna ajattelin että jos me lähdettäisiin täältä kuuden aikaan. Menin ensin sopimaan agilityn 16:30-17:30, sitten muistin tämän ja mahdollisesti me mennäänkin sitten 16:00 eteenpäin. Minulle jää tunti aikaa laittaa itseni ihmisen näköiseksi. Lähinnä pelottaa se, että joudun jonnekin keskelle (en tietenkään tahdo olla takana koska tahdon huutaa ja olla truefanien keskellä siis!) ja ahdistun ja alan vajoilla siellä. Voisin olla niin kiva, että tokarivikin riittäisi, mutta hmm. Ja soittavatkohan ne mitenkä kauan? Tai mitenkä kauan kumpainenkin? Apua!

we held our breath when the clouds began to form

but you were lost in the beating of the storm

but in the end we were meant to be apart

like separate chambers of the human heart

i'm swimming in the smoke

of bridges i have burned

so don't apologize

i'm losing what i don't deserve

what i don't deserve

Jotenkin tuntuu siltä, että tämän minun blogini laatu laskee koko ajan. Siinä missä katsojamäärät ovat olleet jotenkin kumman korkeat tässä parin päivän aikana, minun kirjoituksrustaukseni ovat kerta kerralta kamalampia. Minulla ei ole mitään kirjoitettavaa, enkä osaa enää käyttää blogia kunnolla vuodatuspaikkanakaan, koska tiedän turhan monen kaverini lukevan tätä. Turhan monen koulukaverin - eivät ne muut niinkään häiritse. En tiedä, miten kauan he ovat seuranneet ja miten tarkkaan lukeneet ja miten vanhoja postauksia. Vaikka eihän tässä blogissa olekaan mitään kovin kamalaa. Ennen pystyin kuitenkin kertomaan kaikesta avoimemmin. En voi syyttää ketään ja tykkään toki siitä, että ihmisiä (terkkuja Niina!) kiinnostaa lukea tätä, mutta kun minulta viedään viimeinenkin vuodatuspaikka, koska en enää osaa sitä sellaisena käyttää! (Ai Niina, kysyitkin juuri, että olenko harkinnut lopettamista... en?)

Kiinnostaisi tosissaan tietää, kuinka paljon täällä on sellaisia piilolukijoita ja lähinnä niitä, jotka käyvät päivittelemässä tätä, mutta eivät omista Blogger-tiliä tai eivät muuten tahdo liittyä lukijoiksi. Tai kuinka moni stalkkaa faceprofiiliani ja on sitä kautta joskus kauan sitten löytänyt sinne / löytää tänne kun kelaa seinääni alaspäin? Huijui. Voimme toki esittää kysymyksen, miksi pidän blogia. En tiedä, olen kauan pitänyt (täällä ja aiemmin ihanaisessa suntuubi.comissa ihan personalia) ja minusta on jotenkin kiva ilmoittaa aina silloin tällöin olemassaolostani. Eri asia, kuinka moni sen huomaa.

Tahtoisin luvata itselleni, että kirjoittaisin enemmän. Ja muistaisin liittää mukaan aina linkin siihen biisiin, josta olen napsinut lyriikat. Ei sillä, että kukaan koskaan kuuntelisi tai edes lukisi niitä sanoja joita olen "täytteeksi" kirjoittanut. Kuuntelen yleensä aina musiikkia silloin kun blogaan tai muuten olen koneen ääressä, ja minusta on luontevaa laittaa otsikoksi lyriikkaa ja tekstin sekaan lyriikkaa. Ongelma tässäkin on se, että kuuntelen vain tiettyjä bändejä enkä ole tainnut muilta koskaan laittaa yhtäkään biisiä tänne. Tai ainakaan sellaista biisiä, joka ei olisi samaa ymmärtämätöntä omiin päänsisäisiin ajatuksiini perustuvaa lärpätystä. Masentavaa musiikkia. Angstimusiikkia. Ei se sellaista ole minulle! Hohhoijaa, voisin aloittaa taas paasauksen tästä aiheesta, mutta säästän sitä jonnekin myöhemmälle.

it's in the blackened bones

of bridges i have burned

so don't apologize

i'm losing what i don't deserve

what i don't deserve

i'm swimming in the smoke

of bridges i have burned

so don't apologize

i'm losing what i don't deserve

En koskaan ajatellut, että saastuttaisin tätä blogia mitenkään kummemmin koulujutuilla, sillä ne päiväkirjamaiset hölötykset "menin kouluun oli matikkaahissaaruotsiajotain tulin kotiin" ovat minusta erittäin tylsiä enkä tykkää lukea niitä. Olen kai jotenkin tykästynyt koirien (treeni)blogien lisäksi sellaisiin kokonaisuuksiin, joissa on mukana a) paljon kuvia b) paljon tekstiä liittyen johonkin hieman syvällisempään.  Olenhan toki kirjoittanut joskus koulusta, olenhan? Ja kavereiden kanssa olosta, kai? Olen tietääkseni, mutta enhän toki tietenkään missään nimessä koskaan huomaa itsessäni tätä kamalaa asiaa, josta juuri äsken taisin valittaa!

Nyt kuitenkin (arvattavasti) rikon kaikkia mahdollisia luonnonlakeja ja kirjoitan erittäin yksinkertaisesti, että meillä oli tänään ryhmäytymispäivä. Erittäin mielenkiintoista, sillä me ryhmädyimme luokittain, vaikka meillä on luokaton lukio (kyllä, tykkään tarttua tähän, koska luokattomuus on ihan tyhmän harhaanjohtava keksintö), ja kaiken lisäksi tuolla on tullut hengattua jo kuukauden verran, niin että eivätköhän kaikki tunteneet toisensa jo suhteellisen hyvin. Mutta mikäs siinä taas tehdessä tuttua "tässä teille laatat, menkää nimiaakkosjärjestykseen, ei saa osua maahan" -peliä. Ja kyllähän me matoiltiinkin! Matoilu on hauska asia, tosin en itse päässyt tekemään sitä sillä olin matoilutehtäväjonossa melkein viimeisenä, tai siis viimeisten joukossa, eikä tarvinnut ollenkaan matoilla. Mutta otin sentään isoja henkisiä harppauksia! :D

Saatiin tämän hienon ryhmäytymisen jälkeen jätskiä ja keksejä sekä limpparia, joka odotetusti olikin pahaa mehua. Ajatus on tärkein! Ja koska koulumme on kiltti niin meillä oli vielä viimeiset tunnit musiikkia, jonka jälkeen puoli neljältä ajelin kotiin ja lähdin suoraan käyttämään Abbyn lenkillä. Huomenna samaten! Pitäisi saada kiva sää joksikin päiväksi, niin saisin neidistä uusia kuvia.

the blame is mine alone

for bridges i have burned

so don't apologize

i'm losing what i don't deserve

what i don't deserve

what i don't deserve

what i don't deserve

Ja ihan tähän loppuun on vielä pakko ilostella, että olen aivan tajuttoman rakastunut Linkin Parkin levyyn A Thousand Suns. Olen ränkyttänyt sitä Tubesta monen päivän ajan ja oikein odottanut, että pääsen koneelle ja saan sen soimaan! Täytyisi varmasti taas jossain vaiheessa tehdä uhrauksia ja tilata ihan levylevynä itselleni juurikin edellämainittu sekä muu LP:n tuotanto, kun nythän minulla on vain tuo Living Things. Tykkään ihmetellä sitä, miten oikein olen näin ihastunut tähän musiikkiin, kun olen niin kivenkovaan aina väittänyt, ettei räppi iske missään muodossa, kun ei ole sellaista kunnollista musiikkia. Mutta kai se on taas kiinni lyriikoista. Ja noita pystyy laulamaan mukana! Ei läheskään kaikkea suomiräppiä pysty ilman, että kuulostaa tyhmältä. Ja tokihan enemmän noiltakin tykkään niistä biiseistä, joista löytyy normilauluosuuksia, ja kun suurin osa niistä on vielä oikein nättejäkin kaiken lisäksi. Esmes myös tämä tässä postauksessa esiintyvä kipale. Ja yksi ongelmani on selkeästi myös se, etten osaa laittaa vain yhtä kohtaa biisistä mukaan, koska koko kappale on sanoituksiltaan niin nerokas! Sen takia postaukset näyttävät todella vammaisilta aina.

Ja tämän postauksen ideahan oli saada piston tuntumaan teistä joidenkin sydämissä; niiden, jotka stalkkaavat blogiani salaa eivätkä kerro olemassaolostaan, ja niiden, jotka katsovat blogistani vain kuvat eivätkä koskaan lue tekstiä koska se on niin vituttavan yksitoikkoista ja tylsää, sekä niiden, jotka eivät lue koskaan lyriikoita vaan kelaavat vain kylmästi ohi. Niin! :(
ps. Yritin laittaa turhat lyriikat hienosti, mutta koska Blogger on (taas) varsinainen kakkapää, niin enpäs sitten laitakaan.

i used the deadwood to make the fire rise

the blood of innocence burning in the skies