27. helmikuuta 2012

#18 toisinaan on tunne

Tulee niin kamalan sekava fiilis kun näin hiihtoloman kunniaksi dataa sunnuntai-iltana pitkään ja erehtyy jo tutuksi tulleeseen tapaan suuntaamaan Tubeen etsiskelemään kivoja keikkavideoita Urpoista. Lutakon keikkavimeot iskee jotenkin niin syvälle jonnekin, että hyi vitsi. Kun mietitään, niin minun eka keikkani koskaan, eka ja tähänastisesti paras klubikeikkani (mikäonkaan) koskaan, se unohtumaton ensikosketus live-esiintymisen kanssa - ja millaisen live-esiintymisen! - tapahtui tuossa hämyisessä huumeluolassa. En unohda sitä fiilistä toivottavasti koskaan. 

   

Viimeistä on vaikea katsoa ilman niitä tuskankyyneliä, joita vuodatin jo kuukausi sitten paikan päällä. Tosiaan, kuukausi sitten! Kuinkas nyt sitten juhlistetaan tätä Lutakkokeikan kuukausipäivää? Ainakin sen verran, että kävin Lahdessa asti kampaajalla pehkon värjäämässä ja otsahiukset leikkaamassa niin, että niiden takaa näkeekin jotain (ei kieputuspinni-yhdistelmää vähään aikaan!). Ja lounaaksi sitten pitkästä aikaa kerrassaan herkullista kebabia, jota alkoi tehdä kovasti mieli eilisiltaisen Pullukat-elokuvan jälkeen. Ei nyt muuten.
Epä
Edessä oleva Lahden Finlandia-klubin keikka on aivan mielettömän lähellä jo! 05.04. Torstaina siihen on viisi viikkoa, siitä viikon päästä torstaina - liikkapäivänä, hahahah en joudu tunnille koska hammaslääkäri - enää neljä viikkoa, seuraavana liikkakertana kolme viikkoa ja sitten kaksi. Sitten ollaan jo hyyperlähellä. Osaan vain niin selvästi kuvitella, kuinka minä hyppelehdin intopinkeänä siellä puoltatoista tuntia aikaisemmin kaatoräntäsateisena huhtikuun alun päivänä satarosenttisesti onnellisena odottelemassa ekana sisään pääsyä (klo. 20.00) ja mukana oleva kaveri sitten vain tosiaan on mukana. Hehehehehe lagailee Facessa tai mitä ikinä. On muuten nolon aikaisin tuo keikka. Eihän siinä ehdi edes yhtään innostua. Okei ehtii. Ehtii vielä kuukauden ja yhden viikon ajan. MUTTA KUN EN MALTA. Tahdon. 


En osaa enää edes kirjoittaa mitään järkevää tänne bloginpahaiseen. Sössötän vain ja sillä tavoin otan itseni hermoille ja muiden hermoille ja kaikkien hermoille ja argh. Tunnen itseni tyhmäksi. Ehkä on siksi paras postata toisenkin kerran heti perään. Hihhei!

0 kommenttia:

Lähetä kommentti