Onpas taas ollut hiljaista, en selkeästikään ole mikään blogailijaihminen! Tai olen sitten, kun alan kirjoittamaan, mutta en ala, vaikka minulla olisi minkä sortin inspiraartiota tahansa. Nyt kuitenkin sattui niin hassusti, että sunnuntaiaamuna tämä likka kömpi pystyyn jo varttia yli seitsemän ja on jo vartin verran istunut täysissä pukeissa ja meikitkin nassuun vetäistynä. Sunnuntai.... Anteeksi minä, mutta et taida olla tänään menossa kouluun? Öhm, mikä juttu tää taas on. Mutta, nyt on siis oiva tilaisuus ottaa itseään niskasta kiinni ja kertoa hieman kuulumisia tältä vuodelta!
Uusi vuosi sujui vallan mainiosti, ei mitään kummempia säätöjä tälläkään kerralla. Perjaatteessa se 31.12. on toistaiseksi itselle vielä aivan normaali päivä, paitsi että käytiin katsomassa kaupungin ilotulitus ja valvottiin yhdessä hieman pidempään. Perheen kanssa siis tänäkin vuonna, en oikein osaisikaan kuvitella viettäväni aattoa muuten!
Valoimme viimehetken tinat aattona, enkä saanut omastani millään tavalla bordercollieta tai mitään muutakaan metkaa, vaikka kuinka kääntelin sitä jääkaapin ovea vasten.. :l Tuossa se klöntti kyhjöttää vieläkin kynttilöiden vieressä muistuttaen ärhäkkää zombieapinaa, jonka vieressä möllöttää erillisena tuollainen ohut pitkulamiekka - tulkitkaa siitä sitten! Ehkäpä se on soturiapina ja viittaa tuhoon.
En tehnyt mitään lupauksia enkä edes toiveita. Pääni sisällä asetin kuitenkin muutamia tavoitteita tulevalle keväälle, joskaan en mitään kovin tärkeää tai pakonomaisesti toteutettavaa:
- Hiomme Ponzon kanssa tokoasioita nippuun. Mitä nyt olen lenkillä kokeillut, niin poikahan tekee vähän "huonommankin" herkun eteen oikein mielellään kaikkea ja ihan kiitettävällä laadullakin, eli pikkuhiljaa voisin alkaa kiinnittämään huomiota niihin itse liikkeisiin (.... :D). Sivulletuloa pitää saada paremmaksi, nyt jää liian kauas ja taaksekin ilman merkkiä jalalla tai kädellä. En vain tiedä, onko metodi a vai b parempi. Seuraamiseen lähtemisessä huomaa koiran tekemisenonnunnan, ei meinaa lähteä mukaan. Täytyy tehdä ihan pikkupikkupätkiä siis, ensimmäisiä askelia. Lisäksi liikkeestä istumista, maahanmenoa ja etenkin seisomista, jota ei vielä osata. Nuo asiat tahdon saada kuntoon, jotta voimme kokeilla alkeistokoryhmään hyppäämistä!
- Agilityepikset, keväämmällä, ainakin yhdet. Tahdon kokeilla, heräisikö Ponzo radalle ja muistaisiko se esteet miten hyvin (uskon, että muistaa ne, mutta..). Mentäisiin vaikka ihan mölleihin aluksi, kun ei olla mitään treenattu pitkiin aikoihin, jos se vaikka innostuisi juoksemaan perässä!
- Almalle ei ole erityisempiä suunnitelmia, mutta ne hörökorvat pitäisi saada teipattua. Yritystä on jo kovasti ollut, mutta se teippipelleily ei tuota tulosta. Onhan se persoonallinen noilla taittokorvillaan, mutta luoja, miten suloinen siitä tulee kun korvat ovat poskia myöten!
Omia tavoitteita, itselleni, minulla ei juurikaan ole. Olen sosiaalistunut huomattavasti sitten viime vuoden, ja edellisen aikaisemmista puhumattakaan. Sanojen sylkeminen ulos ei ole lähellekään niin haasteellista kuin aikaisemmin, vaikkei puhe olisikaan koirista. Sen aiheen kanssahan lähentelen jo melkein normaalia puheliasta ihmistä! Olen tutustunut uusiin ihmisiin, lähtenyt rohkeasti yksin kauas kotoa, juossut Marjon perässä ympäri Suomea, tavannut yhden todella tärkeän ihmisen ensimmäistä kertaa, vatvonut itseni kanssa ja päätynyt ihan okei -tilaan. Aion keskittyä tänä vuonna kouluun ja koiriin - onhan se ihan okei?
Blogi muutti ulkomuotoaan hieman talviseksi heti vuoden alussa, ja edelleen pysyttelen bortsukuvalinjalla. Tiedän, että se antaa väärän kuvan siitä, millaisessa tilanteessa elän, mutta mikäli lukijat yhtään tarkemmin tutkivat tätä tektirykelmäkokoelmaa, saattavat he varmaan tajuta, etten itse mokomaa elukkaa omista. Heittäkään jotain kommentoitavaa, mikäli kommentoitavaa on! Mielelläni jotakin kuulisin.
0 kommenttia:
Lähetä kommentti