#12 näin se maailma keinuttaa omaa lastaan

Tälle asialle tarvitsee ehdottomasti olla aivan oma postauksensa. Ei sillä, että saisin tähän paljolti tekstiä, vaan sillä, että se on sen verran merkittävä asia.

En muista kerroinko, mutta Hilvan vieraillessa talossa satuin lenkillä tapaamaan erään vanhemman pariskunnan, jotka tulivat heti juttelemaan ja kävi ilmi, että he olivat tuosta parin viikon päästä saamassa pikkubortsun. Kävi tietenkin ilmi, että Hips oli minulla hoidossa, johon pariskunta tarttui heti ja tottakai lupasin ottaa koiran tarvittaessa meille hoitoon sitten tulevaisuudessa! Vaihdoimme puhelinnumeroita ja osoitteita, ja pariskunta asustelee aivan korttelin päässä (jos niin voi sanoa, siis tässä meidän katumme päässä ristikkäiskadulla suoraan vastapäätä) meistä.

Koko ajan seurailin, että jos se pikku-bc sieltä jostain pilkahtaisi kesken lenkkihetkeni, mutta en sitä tavannut, vaikka varta vasten kyttäilin jokaisena mahdollisena hetkenä. Pari viikkoa sitten alkoi tapahtua, kun toistuvasti aamukahdeksalta koulumatkalla onnistuin näkemään vilaukselta tuon vaalean höpsökorvaisen otuksen aamupissalla mammansa kanssa! Lauantai-iltana viikko sitten sain sitten vastaajaan viestin, että tahtoisinko milloin nähdä tätä pikkuneitiä. Soitin ja sovimme, että seuraavana päivänä Lahden ryhmänäyttelyn jälkeen sitten näemme pienen kävelylenkin merkeissä!

 

Siellä minua oli vastassa jotain maailman suloisinta, ainakin melkein: hyppivä, pomppiva, iloinen kuin mikä, käsiin ja jalkoihin kiinni hyppivä hontelokarvainen koipieläin, pikkuinen bordercollienalku. Sain paremman infon tilanteesta, jonka mukaan omistaja odottaa polvileikkausta pahentuneiden nivelkierukkaoireiden takia, eikä tämä tiedettävästi kykene käyttämään pentua lenkillä sen tarvitsemaan tapaan. Vietän siis tiistaiset, keskiviikkoiset ja torstaiset iltapäivät tämän pikkutytön kanssa!

Abby. Tiedän, että meillä on loistava tulevaisuus yhdessä! Pentu on mitä toiminnanhaluisin, palkkautuu hyvin makkaralla, mutta myös lelulla, taistelutahtoa on tarpeeksi, omanarvontuntoa, kiusantekovaistoa ja jaksamista kuin aikuisella! Tumppuihin hyppimisen katkaiseminen aloitettiin heti ihan omistajankin kehotuksesta, eihän sellaista kukaan jaksa! Lelu suukkaan ja siinä se. Pentu jaksaa kanniskella lelua hetken ja juosta koko tunnin lenkkeilyn lähes taukoamatta sen perässä, mistä olen kyllä melkoisen mielissäni. 

Samaten tokon pikkualkeet aloitettiin tiistaina. Neiti osaa istua käskystä ja mennä maahan käsimerkin kanssa, mitä sitten hiottiin jo hieman pois. Imutusseuraamisessahan Äpsi on kuin vanha tekijä, kulkee aivan kiinni jalassa ja istahtaa sivulle samassa suunnassa. Vaikka tehtiin juttua ihka ensimmäistä kertaa, handlasi lapsi sen oitis. Fiksu eläin. Ja hyvämuistinen. Ja energinen. 

Torstaina käytiin Elinan ja Akun kanssa lenkillä, ja isomman kanssa tuli oikein mainiosti toimeen. Abby roikkui herran korvissa ja taisihan se räksytelläkin muutaman kerran, kun Aku osoitti aikuisemman puolensa ja tyytyi hillittyyn maan nuuskimiseen pennun yrittäessä kaikin tavoin saada vanhempaa leikkiin. Toivottavasti neidin kasvaessa hieman suuremmaksi leikki luistaa paremmin, nythän tuo juuri ja juuri yltää Aukun korviin kiinni! Siis silloin kun se nuuskii pää alaspäin. 

 

Se on tulevaisuuden loistavin tottelevaisuustähti, agilityn liitävä maantiekiitäjä, näyttelykehän yleisön hurmaavuudellaan valloittava bortsupuudeli, taitavin temppujenesittäjäpurre sekä ehdottomasti terapeuttisin pentukuumeennostattajalaskettaja! Se on melkein kuin oma. Jo se, että tässä kaupungissa asuu bc, on melkein kuin omaa. Puhumattakaan siitä, että tässä pahaisessa, pienessä kaupunginosassa! En tiedä kuinka oma lukunsa on se, että oman kadun päässä, sellaisilla omistajilla, joiden mukaan saan tehdä pikkuisen kanssa niin paljon kuin jaksan. Ja tulevaisuudessa se näytteleminen ajautuu minun harteilleni. Jee, täytyy opetella handlaamaan hösläävää pikkubortsua. Täytyy myös ensi kerralla kysäistä, onko nuo ajatelleen mitä alkaa harrastamaan... kenties agia? 

Myllertää niin maan perusteellisesti. Tuntuu niin täydeltä sisältä päin, samalla pelottaa, että joku vie tuon pois. Mitä sitten enää jää? Ei mitään. Mutta otan nyt hetkestä kiinni ja nautin siitä, miten onni kääntyy ja kerrankin lykästää. Kylmät väreet.

tahto olla vahva nyt, herkkä selvänä ja tahdikas.

itsetunto elpynyt, vihdoin lupa olla

toiveikas.

♥