missä määränpää sitä tiedä en.
Aktiivinen blogailijanne toivottaa kaikille oikein lämmintä joulun aikaa sekä rutkasti onnea uudelle vuodelle 2012! Itseltäni ei oikein joulufiilistä ole löytynyt ja uskoakseni se johtuu suurimmaksi osaksi siitä, ettei maassa ole ollut lunta nyt lähipäivinä. Tällä hetkellä sitä satelee pienenpieninä hiutaleina harvakseltaan, ehkä hieman rännäntapaisesti. Argh sada jo niitä pakkasrättejä kiitos! Tahdon kävellä mettässä keskellä sitä valoa ja valkeutta ja ihastelle huurrekoivuja.
Hilvasta vielä sen verran, että loppuviikko sujui paremmin kuin hyvin. Tyttöä tuli kova ikävä, ja vieläkin ajattelen sitä päivittäin. Koko perhe tykkäsi neidistä ja äitikin on miettinyt, että kyllä hän sen olisi voinut pitää jos ja jos sitä tai muutamaa muuta asiaa. En tiedä milloin uskaltaisi taas ottaa vakavissaan koira-asiaa puheeksi, että pennun kanssa se olisi helpompaa kuin Hilvan ja vielä helpompaa kun se sisäsiisteysopetus on saatu kuntoon.
Hipsillä on nyt kaikki hyvin, muutaman mutkan kautta se on päässyt kotiin, jossa se saa Suvin mukaan varmasti viettää koko lopun elämänsä. Mikä on mielestäni aivan loistava juttu, en sille koiralle osaa toivoa mitään muuta kuin pysyvää, yksikoiraista kotia! Kiitos kaunis näille ihmisille. Ja kiitos myös Suvi, joka olet kyllä parhainta mahdollista (asiallista!) mesettelyseuraa ja olet sinäkin rohkaissut ja kestänyt minun bc-höpötyksiäni.
Näin Hilva edustaa yksin ja minun kanssani! Viimeisin kuva toimi fiksattuna joulukorttina kavereille ja muutamalle kauempana asuvalle tutulle. Ja lisää kuvia lapsesta täällä. Voi Hips... Ehdottomasti elämäni paras viikko parhaassa seurassa.
Niin! Joulu tuli ja meni, eikä aatosta jäänyt oikein mitään käteen - onhan tässä vielä kaksi pyhää tätä ilonpitoa! Jos joululahjoista puhutaan, en saanut mitään kovin mainittavaa, tosin en mitään toivonutkaan. Jotenkin ärsyttää, että ihmiset hehkuttavat joululahjoistaan (toki syystä, kun tutkii Facestakin mitä he ovat saaneet!), kun ei se ole se pääasia joulussa, nimim. uskovainen(ko?). Ei vaan, olen tänä vuonna jotenkin niin jumissa että ääh.
Tässä vaiheessa kun katson ulos, on tullut pimeää eikä sada enää mitään - ehkä kohta vettä.
Ja nyt kun ollaan näinkin lähellä uuttavuotta, niin voin sanoa, että tämä vuosi on ollut elämäni hirvein, mutta samalla kaunein. Olen ryöminyt jossain todella, todella alhaalla henkisesti koirakuumeeni kanssa, ja monet asiat ovat sitä helpottaneet ja samaan aikaan pahentaneet. Osaan vain ajatella ensi helmikuuta ja kuudetta päivää, jolloin saadaan juhlistaa Amazemen Ottomaanien yksivuotispäivää. Tiedän jo mitä poppoolle toivotan Facebookin välityksellä, tavallaan odotan sitä. Mutta kun ajattelen, siitä on jo vuosi, kun pahin pentukuumeaika oli käsillä. Odotan myös kauhulla Superin pentuja, joita ehkä pääsen katsomaan. Ehkä pariksi päiväksi! Viikonloppu 24/2 pentujengin kanssa. Tsiisus!
Ensi vuosi... mitä tulenkaan tekemään? Ysi päättyy, lukio alkaa. Aion tunkea Ponzon kanssa tokoryhmään ja osallistua agin möllokisoihin jossain vaiheessa ihan vain huvikseni. Jos se syttyy taas esteille niin voitaisiin kokeilla agiryhmää, jos johonkin pääsisi sisään. Vaikka siihen niin kamalalta tuntuvaan harrasteryhmään - johonkin on pakko päästä, en itse jaksa enää ajatella, miten mahtava laji se on! Toivon mukaan pääsen puolentoista vuoden päästä enon pumivillakoiramixin kanssa agiliitelemään (ja samalla opettamaan sen koiran tavoille, huh hellettä - saatan vain kuvitella mitä siitä tulee noilla metodeilla! onhan se toki söpö pentu MUTTA...), jos siitä lähtisi vauhtia.
Lisäksi yritän tavoittaa kunnolla tänne Heinolaan muuttaneen pikkubortsun (Oakmeadow Misty Moon tjsp.) omistajineen, neiti kun on jo luvattu meille hoitoon mikäli pariskunta hoitopaikkaa koiralle tarvitsee. On metkan värinen lapsi, äidin ja isän mukaan näyttää pelkästään vaalean kerman väriseltä, kun on niin vaalea vaaleanpunainen valkoisen kaverina! Aw täytyy vain lenkkeillä noiden tiettyjen kerrostalon editse päivittäin ja eri aikaan, jos vaikka törmäisin. Onhan noilla minun puhelinnumeroni ja ajattelivat kun tavattiin kolmisen viikkoa sitten, että kutsuvat minut kylään.. odottelen toki sitä soittoakin! (; Kiitos tästäkin autuudesta Hilva.
Niin! Joulu tuli ja meni, eikä aatosta jäänyt oikein mitään käteen - onhan tässä vielä kaksi pyhää tätä ilonpitoa! Jos joululahjoista puhutaan, en saanut mitään kovin mainittavaa, tosin en mitään toivonutkaan. Jotenkin ärsyttää, että ihmiset hehkuttavat joululahjoistaan (toki syystä, kun tutkii Facestakin mitä he ovat saaneet!), kun ei se ole se pääasia joulussa, nimim. uskovainen(ko?). Ei vaan, olen tänä vuonna jotenkin niin jumissa että ääh.
Tässä vaiheessa kun katson ulos, on tullut pimeää eikä sada enää mitään - ehkä kohta vettä.
Ja nyt kun ollaan näinkin lähellä uuttavuotta, niin voin sanoa, että tämä vuosi on ollut elämäni hirvein, mutta samalla kaunein. Olen ryöminyt jossain todella, todella alhaalla henkisesti koirakuumeeni kanssa, ja monet asiat ovat sitä helpottaneet ja samaan aikaan pahentaneet. Osaan vain ajatella ensi helmikuuta ja kuudetta päivää, jolloin saadaan juhlistaa Amazemen Ottomaanien yksivuotispäivää. Tiedän jo mitä poppoolle toivotan Facebookin välityksellä, tavallaan odotan sitä. Mutta kun ajattelen, siitä on jo vuosi, kun pahin pentukuumeaika oli käsillä. Odotan myös kauhulla Superin pentuja, joita ehkä pääsen katsomaan. Ehkä pariksi päiväksi! Viikonloppu 24/2 pentujengin kanssa. Tsiisus!
Ensi vuosi... mitä tulenkaan tekemään? Ysi päättyy, lukio alkaa. Aion tunkea Ponzon kanssa tokoryhmään ja osallistua agin möllokisoihin jossain vaiheessa ihan vain huvikseni. Jos se syttyy taas esteille niin voitaisiin kokeilla agiryhmää, jos johonkin pääsisi sisään. Vaikka siihen niin kamalalta tuntuvaan harrasteryhmään - johonkin on pakko päästä, en itse jaksa enää ajatella, miten mahtava laji se on! Toivon mukaan pääsen puolentoista vuoden päästä enon pumivillakoiramixin kanssa agiliitelemään (ja samalla opettamaan sen koiran tavoille, huh hellettä - saatan vain kuvitella mitä siitä tulee noilla metodeilla! onhan se toki söpö pentu MUTTA...), jos siitä lähtisi vauhtia.
Lisäksi yritän tavoittaa kunnolla tänne Heinolaan muuttaneen pikkubortsun (Oakmeadow Misty Moon tjsp.) omistajineen, neiti kun on jo luvattu meille hoitoon mikäli pariskunta hoitopaikkaa koiralle tarvitsee. On metkan värinen lapsi, äidin ja isän mukaan näyttää pelkästään vaalean kerman väriseltä, kun on niin vaalea vaaleanpunainen valkoisen kaverina! Aw täytyy vain lenkkeillä noiden tiettyjen kerrostalon editse päivittäin ja eri aikaan, jos vaikka törmäisin. Onhan noilla minun puhelinnumeroni ja ajattelivat kun tavattiin kolmisen viikkoa sitten, että kutsuvat minut kylään.. odottelen toki sitä soittoakin! (; Kiitos tästäkin autuudesta Hilva.
Ponzokin toivottaa hyvää joulua! Kerrassaan komia joulukoira, eikös juu? Alla on mielestäni yksi kauneimmista joululauluista, Juulian esittämä Lumeen jäljet jää. Kuunnelkaapas!
0 kommenttia:
Lähetä kommentti