17. lokakuuta 2011

#04 lokakuu on loskakuu

Nyt on kyllä ihan pakko kysyä, että mikä vei tämän vuoden mennessään? Muistan vähän liiankin elävästi alkutalven ajat, kun Nancyn pennut syntyivät ja olin aivan sekaisin päästäni kaikin puolin. Vastahan päätettiin kasiluokka ja alkoi kesäloma. Vastahan oli ripari ja ysiluokan alku ja elokuun kesäiset päivät. Nyt kun menet ulos niin tarvitset vähintään toppatakin päälle.

Aika menee ihan liian nopeasti. Nyt ollaan yli lokakuun puolivälin, sitten tulee marraskuu ja sitten onkin jo Jykylän KV ja joulukuun Messarit. Minä en nyt ihan pysy perässä! :------D Kohta varmaan huomaan, että uusivuosi tuli ja meni ja saan sen päättötodistuksen käteen, huh huh. Toisaalta hyvä, että laukataan kohti vuotta 2013, toisaalta ahdistavaa.

Kävin tässä jokunen aika ja päivä sitten käymässä saman kuvailulenkin, joskin Alman kanssa. Rouva on tunnetusti ehkä yksi maailman pöljimmän näköisistä otuksista, eikä kyllä edusta kuvissa yhtään sen enempää (ei näytä itseltään vaan joltain pahemmalta pörrökasalta).




Lyön vetoa, ettei kukaan ole koskaan törmännyt samannäköiseen koiraan. Miten siitä onkin tuommoinen tullut? Jos vain millään voisin kertoa ja kuvailla teille kaikki sen suloisimmat ilmeet ja eleet, teistäkin tulisi yhtä onnellisia koiranomistajia kuin minusta. Aivan varmasti. Siis mikäli edes olen erityisen onnellinen terrierinomistaja...
En tiedä miten tulen pärjäämään ilman tuota hömpänpömppää. Toivottavasti sitä ei tarvitsekaan ajatella vielä pariin vuoteen.

 


Tällä hetkellä lusmuilen kotona kipeänä, viikonloppu meni makaillessa ja telkkaria katsellessa (jees). Sain kyllä kaikki sairausoireet samaan aikaan ja oli vaikea sanoa, oliko kyseessä kuumetauti, flunssa, yskä vai mahatauti. Oksetti ja särki päätä ja kurkkua niin vietävästi, etten voinut paljoa nieleskellä. Eilen ei tullut ääntä yhtään kun yskitti sellaista ihmeellistä, repivää yskää. Nyt yskä on muuttunut räkäyskäksi ja ah kun on kivaa taas kun täytyy lyöttäytyä tiiviisti yhteen nenäliinan kanssa. Kuumetta oli eilen illalla mittarin mukaan 37.0 ja aamulla 37.2, illan särkylääke laski sitä varmaan ihan kivasti noihin lukuihin. Nyt ei muka ole kuumetta, tosin tuntuu ihan siltä - päästä vippaa ja silmissä sellainen.. karsastus?

Ei tässä mitään muuta vikaa ole kuin se, että tekeminen loppuu siinä vaiheessa kun ei enää jaksa katsella telkkatista Livin kokkausohjelmia (tai muutakaan härpätystä, kuten kaiken maailman hääohjelmia etc.) ja netistä on tullut käytyä kaikki mahdolliset sivut läpi kymmenisen kertaa. Lisäksi ulkona on aivan uskomattoman upea ilma - kylmä tosin, mutta aurinko paistaa ja taivas on ihan pilvetön. Tekisi mieli lähteä tuonne hyppelehtimään kameran kanssa, mutta ei voi nyt mitään.

 


Sanottakoon, ettei sisko ole mikään kovin taidokas valokuuvaja ja seuraava kuva on aika kamala laatunsa suhteen plus huomatkaa taustalla ihku eteisemme. Mutta kaiken korjaa Aamuposetus ja on siinä mammakin mukana.


Hei muuten kiva, meitillä on jo neljä lukijaa! n____n Olen täällä onnellinen asian puolesta, täytyisi vain keksiä jotain nerokkaita aiheita blogauksille, ettei tämä pikkukolo aivan kuolisi epäaktiivisuuteni tähden. Lisäilin muutaman blogin tuohon blogilistaan, joka löytyy oikeasta laidasta.

3 kommenttia:

  1. Kääk mä rakastan noita kuvia ♥

    Mutta oli mulla asiaakin, eli haastampas teidänkin blogin tähän haastevillitykseen mukaan. Ohjeet löytyvät mm. täältä. ;)

    VastaaPoista
  2. Hei! Kiitos paljon kun olet linkittänyt blogimme, haluaisin vain korjata, että Kida ei suinkaan ole bordercollie vaan australianpaimenkoira. :-D

    Mainiota syksyä, kiva blogi teillä!

    VastaaPoista
  3. Oho, mitähän olen taas säätänyt pääni sisällä. :---D Totta kai se on auspai kera tuon töppänäsöppänätöpön, korjailen tuonne listaan. Kuin myös muksuja syksyjä teille!

    VastaaPoista