Tunnustuksen saaneet pitää:
1. Kiittää tunnustuksen antajaa.
2. Antaa tunnustus kahdeksalle bloggaajalle.
3. Kertoa näin kahdeksalle tunnustuksesta.
4. Kertoa kahdeksan satunnaista asiaa itsestään.
Eli kiitokset haasteesta menevät Mimalle, ja koska en omista tarpeeksi bloggaajatuttuja tai sellaisia, haastan tässä vain Mintun, Katariinan ja vaikka welmun!
1. Ensimmäiseksi se, etten aluksi tajunnut tätä juttua ollenkaan, enkä tajua kunnolla vieläkään. Koska olen piiloblondi. Tai siis en ole missään vaiheessa ollut blondi mutta pään sisältä olen. Minua hämäsi se, että joillakin tuossa haasteen "otsikkona" luki tunnuksen saaneen pitää, ja sitä en älynnyt. :D Miksi tämä on tämmöistä? Aivan varmasti käy niin, etten keksi kahdeksaa epämääräistä asiaa itsestäni.
2. Tahtoisin asua Jyväskylässä. Ennen kuin edes olin käynyt siellä kertaakaan tiesin, että se paikka on ihana ja kun viime kuussa siellä pipahdin, niin jäi todella hyvä kuva paikasta - Jykylä on maantieteellisesti hyvässä paikassa - ei liian pitkä matka kotiin, ei pohjoiseen, ei etelään - ja sopivan kokoinen, eli ei mikään heinolaminimaali eikä kuitenkaan Suomen suurkaupunki. Jos kaikki sujuu oikein hyvin, niin voin ilokseni sanoa, että Laukaa on lähellä tätä, ja lisäksi Jyväskylä tuntuu muutenkin olevan aktia aluetta koirapuolta katsoen. Kaupunkina se on yksi vahva vaihtoehto eläinlääkiksen jälkeen.
3. Olen todella epäitsevarma ihminen, tai ainakin hieman. Ehkä se johtuu siitä, ettei minulla ole vahvinta lajia - en ole hyvä urheilussa, en missään kouluaineessa (siis muita aineita parempi, en ole esim. matikkanero, iy, en kyllä haluaisikaan mutta), harrastuksessa tai missään. En edes enää osaa kirjoittaa hyvin, en ole kaunis, en rohkea, en ylisosiaalinen tai mitään.
4. Kaverit osaavat ärsyttää minua. Okei, se yksi kaveri, joka tuntuu olevan jollain ihmeellisellä tavalla välillä kamalan ylimielinen ja omasta mielestään aina oikeassa. Olen kaveeraanut tämän kanssa kaikki yhdeksän vuotta, ja ollaan me kai jotenkin parhaat kaverukset, eikä se itse taida huomaavan sitä piilovittuilua minkä minä ja varmaan pari muutakin kaveria huomaavat. Se ei siedä mielipiteitä, jotka on oikeasti faktoja ja ehkä se alentaa vielä vähän mun itsetuntoani. Mutta en näytä sitä, enkä tiedä pitäisikö. (Olenko nyt sitten itseäni etsiskelevä ja itsesäälissä rypevä nuori-ihminen?) Ja juuri niin, sen tekee se urheilu, kun se on sen kanssa niin tosissaan, kapteeni joukkueessa ja vapaata on yksi päivä, niin sitten pitäisi tanssia sen pillin mukaan. Mitä kaikkea.
5. Minua ärsyttävät ihmiset, jotka sanovat tykkäävänsä koirista vaikkeivat oikeasti tiedä niistä mitään. Siis muuta kuin ehkä jonkun yhden rodun ja sen, että koiria lenkitetään sekä ruokitaan pari kertaa päivässä. Ja ne koiranomistajat, joille koirat ovat kuin tavaroita. En tahtoisi olla metsästyskoiria vastaan, sillä niille on ominaista se metsästys ja aivan varmasti ne nauttii siitä, mutta onko se elämää elää kaikki muu aika häkissä. Tunnen liikaa metästysihmisiä joilla koirat ovat näin. Kumotkaa tää mielikuva multa. Miksei ajokille saa opettaa muita "temppuja" kuin istu etc.? En tajua mitä haittaa siitä on.
6. Edelliseen liittyen, sapen saa kiehumaan hiukkasen myös se, etteivät omat kaverini - ne, jotka tykkäävät koirista sillä mielenkiintoisella tavallaan - ymmärrä, jos Ponzo osaa jotain tokoliikkeitä tai oppii agikuvion tai kun kerron, miten haasteellista mulle on ollut opettaa sille joku sivulletulo ilman käsimerkkiä tai ihan mikä tahansa temppu. Niille koira on itsestäänselvyys ja se kammoksuttaa mua, kun sitä ajatusta ei ole tarpeeksi. Ja sitten mun pitäis hiljaa kuunnella kun ne selittää jotain omia urheiluasioitaan. Pitäisikö tässä ryhdistäytyä? Tahtoisin elää sellaisten ihmisen kanssa, kuten varmasti ne viisi, jotka lukevat tätä blogia ja ne kaikki, joiden blogit olen tuohon sivuun listannut. Tarvitsen kaltaistani seuraa.
7. Olen aivan hurahtanut virtuaalikoiriin, en tiedä mikä niissä on mutta huijui. :D Sieltä olen löytänyt aivan upeita koiraihmisiä (edelleen niitä, joiden blogit tuossa sivussa linkitettynä jäkittävät ovat osakseen sieltä päin peräisin) ja se koko juttu, jossa ei ole mitään ideaa, on ollut niin ilkeä, että on kasvattanut minut kiinni bortsuihin ja mihin kaikkeen! En suosittele kuitenkaan. x3
8. Koirat ovat minulle elämäntapa, pakkomielle, josta en tahdo luopua, vaikka siitä voisi olla ihan hyötyäkin. Tai siis bortsuista erkaantumisesta! Niistä saisi joku kiskoa pois niin muuttuisi elämä helpommaksi. Mutta niin. En ehkä myönnä itselleni, mutta olen saanut Ponzostakin paljon irti ja saan koko ajan lisää. Ja jos tulen sen näin sanomaan, etten olen kepistä tehty kouluttaja niin tunnen itseni itserakkaaksi kakkapääksi. Toivon kuitenkin, että voin sen näin sanoa, että vaikka se on hankala koira, niin tykkään siitä. Ainakin vähän, ja koko ajan enemmän. Siksi, että se on alkanut tykätä minusta enemmän. Heheh. Ehkä me joskus uskalletaan siihen tokoryhmään koska tuo koira osaa SEURATA.
0 kommenttia:
Lähetä kommentti