Kuudestoista tammikuuta vuonna 2013, yöllä - tasan vuosi sitten - syntyi maailmaan kuusipäinen bordercolliepentue. Kello 3.10 pentuhuonetta ensi kertaa nuuhkaisi pesueen kolmas lapsonen: pikkuinen, mustavalkoinen narttupentu. 230 grammaa pientä kuonoa, tassua, korvaa ja pennuntuoksua. Työnimeksi tytölle oli annettu Lahja.
Tiesin heti ensimmäisestä päivityksestä, jossa Lahja mainittiin, että siinä pennussa on se jokin. Se jonkin, jota minä koiralta etsin. Se jokin, jota tarvitsin ensimmäisen bordercollieni kanssa ja se jokin, jota kasvattajakin tiesi minun tarvitsevan. Tiesin sen yöllä luettuani tiedon toisesta ja kolmannesta pennusta, ennen tietoa vielä syntymättä olevista pennuista, ennen yhtäkään kuvaa. Minä vain tiesin, tunsin sen. Ja päivitin blogin seuraavan kerran vasta aamulla herättyäni.
Olin oikeassa itseni kanssa - Lahja oli pentu, joka valikoitui suosikeksini heti ensimmäisten kuvienkin jälkeen. Sen suosikinasema kasvoi jokaisen päivän myötä lisää, vaikka yritin olla ajattelematta pentuja siltä kannalta - tiesin, ettei ollut varmaa, saisinko pentua ollenkaan. Pysyttelin pessimistinä, mutta en voinut mitään sille, että Lahja tuntui alusta asti ainoalta oikealta pennulta. Tiesin, että se olisi nyt tai ei koskaan. Jos Lahja ei olisi minulle Se Oikea, sitten ei olisi yksikään koira. Tämä pentue oli minulla ainoa vaihtoehto sillä hetkellä. Tämä pentu.
Kävimme äidin ja isän kanssakatsomassa pentuja niiden ollessa viisiviikkoisia. Se taisi olla se reissu, kun ajoimme vikaan ja jäimme jumiin hiihtoladulle... Pääsimme kuitenkin kunniakkaasti perille ja olimme kaikki haltioissamme pienistä koiranaluista. Minä erityisesti, mutta ei kukaan meidän perheestämme voi väittää, etteivätkö koiranpennut olisi suloisin asia maailmassa. En tainnut ensimmäisten viikkojen aikana mainita paljoakaan siitä, miten Lahja oli suosikkipentuni. Äiti ja sisko tuntuivat pitävän eniten sinivalkoisesta Lucilesta, isästä kaikki pennut olivat suloisia.
Vierailuamme seuraavana päivänä - se oli sunnuntai - sain puhelun kasvattaja-Marjolta. Olin lenkillä ja muistan, miten kädet täristen vastasin kännykkään. Hän oli pohdiskellut kotiehdokkaita pennuille ja päätynyt siihen tulokseen, että minulle löytyi pentueesta pentu, jos vain hyväksyisin kyseisen lapsen ja olisin varma siitä, että se tuntui minusta oikealta. Marjo painotti sitä, miten tärkeää on, että tunnen vetoa omaa koiraani kohtaan. Hän oli ajatellut, että suosikkipentuni on juurikin Lucile-tyttö, ja taisin puolihuutaa puhelimeen, että olin alusta asti pitänyt Lahjaa sinä Oikeana pentuna. Kyllä, Marjo oli valinnut minulle sen pennun, johon olin itse edeltävän kolmen viikon aikana kasvanut kiinni: pienen Lahjan.
Muistan, kuinka itkin puhelimessa. Muistan, kuinka puhelun jälkeen jäin istumaan kuistille pakkaseen ja itkin, itkin onnesta ja epäuskoisuudesta. Tunne siitä, miten onni ja onnistuminen valuvat lävitse kehon joka kolkkaan oli uusi ja laittoi tärisemään. Se puhelu on yhä elämäni täydellisin. Ja se päivä yksi parhaimmista. Ensimmäistä kertaa koskaan asiat loksahtivat paikoilleen niin kuin olin varovaisesti uskaltanut toivoa. Kaikki palaset löysivät paikkansa ja mustavalkea värit. Oloni ei koskaan ollut ollut varmempi ja täydempi kuin silloin.
Minä olin yrittänyt bortsua kolmen vuoden ajan, joten kuukauden odotus ennen luovutusikää ei tuntunut enää pitkältä, se ei tuntunut miltään.
Olin oikeassa itseni kanssa - Lahja oli pentu, joka valikoitui suosikeksini heti ensimmäisten kuvienkin jälkeen. Sen suosikinasema kasvoi jokaisen päivän myötä lisää, vaikka yritin olla ajattelematta pentuja siltä kannalta - tiesin, ettei ollut varmaa, saisinko pentua ollenkaan. Pysyttelin pessimistinä, mutta en voinut mitään sille, että Lahja tuntui alusta asti ainoalta oikealta pennulta. Tiesin, että se olisi nyt tai ei koskaan. Jos Lahja ei olisi minulle Se Oikea, sitten ei olisi yksikään koira. Tämä pentue oli minulla ainoa vaihtoehto sillä hetkellä. Tämä pentu.
Kävimme äidin ja isän kanssakatsomassa pentuja niiden ollessa viisiviikkoisia. Se taisi olla se reissu, kun ajoimme vikaan ja jäimme jumiin hiihtoladulle... Pääsimme kuitenkin kunniakkaasti perille ja olimme kaikki haltioissamme pienistä koiranaluista. Minä erityisesti, mutta ei kukaan meidän perheestämme voi väittää, etteivätkö koiranpennut olisi suloisin asia maailmassa. En tainnut ensimmäisten viikkojen aikana mainita paljoakaan siitä, miten Lahja oli suosikkipentuni. Äiti ja sisko tuntuivat pitävän eniten sinivalkoisesta Lucilesta, isästä kaikki pennut olivat suloisia.
Vierailuamme seuraavana päivänä - se oli sunnuntai - sain puhelun kasvattaja-Marjolta. Olin lenkillä ja muistan, miten kädet täristen vastasin kännykkään. Hän oli pohdiskellut kotiehdokkaita pennuille ja päätynyt siihen tulokseen, että minulle löytyi pentueesta pentu, jos vain hyväksyisin kyseisen lapsen ja olisin varma siitä, että se tuntui minusta oikealta. Marjo painotti sitä, miten tärkeää on, että tunnen vetoa omaa koiraani kohtaan. Hän oli ajatellut, että suosikkipentuni on juurikin Lucile-tyttö, ja taisin puolihuutaa puhelimeen, että olin alusta asti pitänyt Lahjaa sinä Oikeana pentuna. Kyllä, Marjo oli valinnut minulle sen pennun, johon olin itse edeltävän kolmen viikon aikana kasvanut kiinni: pienen Lahjan.
Muistan, kuinka itkin puhelimessa. Muistan, kuinka puhelun jälkeen jäin istumaan kuistille pakkaseen ja itkin, itkin onnesta ja epäuskoisuudesta. Tunne siitä, miten onni ja onnistuminen valuvat lävitse kehon joka kolkkaan oli uusi ja laittoi tärisemään. Se puhelu on yhä elämäni täydellisin. Ja se päivä yksi parhaimmista. Ensimmäistä kertaa koskaan asiat loksahtivat paikoilleen niin kuin olin varovaisesti uskaltanut toivoa. Kaikki palaset löysivät paikkansa ja mustavalkea värit. Oloni ei koskaan ollut ollut varmempi ja täydempi kuin silloin.
Minä olin yrittänyt bortsua kolmen vuoden ajan, joten kuukauden odotus ennen luovutusikää ei tuntunut enää pitkältä, se ei tuntunut miltään.
Kun istuin kotimatkan autossa, pentu vieressäni boksissa tuhisemassa, en osannut ajatella, että tässä se nyt olisi. Kaikki. Minun maailmani, syyni roikkua kiinni tässä kaikessa. Haave, jonka toteutumista olin jo ehtinyt odottaa, jonka takia oli itketty niin useita kertoja ja joka oli kauan läsnä joka ikinen päivä, viemässä voimia. Minä todella jouduin kärsimään koiran takia, se vei minulta niin paljon ennen olemassaoloaankaan. Voinko sanoa, että se vei minulta järjen? Jollakin tasolla ainakin. Pentukuume muutti minut ihmisenä. Toisaalta saan myös kiittää siitä, mitä olen nyt - minä olen minä.
En osaa vieläkään kuvailla sitä tunnetta, jonka Grima minulle tuo. Se on työni tulos, toivomisen tulos, luovuttamattomuuden ja toivon menettämättömyyden suoma palkinto. Se veto, jota tunnen tuota koiraa kohtaan - jota olen vuoden ajan tuntenut - on jotain ainutlaatuista. Se on tunne, jota jotain rakasta kohtaan täytyy tuntea. Se on tunne, joka kattaa kaiken rakkauden ja onnen. Yhä edelleen olen epäuskoinen siitä, että olen todella saavuttanut elämässäni jotakin, mitä halusin eniten saavuttaa.
Grima on parasta, mitä minulle on tapahtunut.
Tuossa koirassa on valo. Siinä on usko parempaan, toivo, rakkaus. Se todistaa sen, ettei luovuttaminen olisi kannattanut. Että unelmiensa eteen täytyy taistella, niistä ei saa laskea irti. Grima on todiste siitä, että hyviä asioita tapahtuu. Se on kasvanut mitä suloisimpana koirana, sielusilmäisenä ja rakastettavana, sopivan pippurisena, oppivaisena ja ihastuttavana. Meidän matkamme on vasta alussa, varsinainen työnteko alkoi vasta joitakin kuukausia sitten. Edessä on paljon opittavaa, voitettavaa ja hävittävää.
Jotkin asiat ovat tarkoitettuja. Jos minulle olisi tarjottu toista pentua, olisin varmasti kaikesta huolimatta sanonut ei. Vain Grima on koskaan tuntunut oikealta. Se on sitä yhä. Muistan, kuinka nauroimme Grimalle kuusiviikkoiskuvien takia, kun tyttö erosi niin paljon muista pennuista näyttäen kaljulta lehmältä. Ja muistan, kuinka sulin viimeisimmille nassukuville aivan totaalisesti ja ajattelin, että minun pentuni on maailman suloisin olento.
En enää muista, miltä tuntui pitää sylissä pientä pentua, miltä tuntui vauvakarva ja miltä se tuoksui. Mutta olen nyt vähintään yhtä onnellinen, kun saan upottaa käteni vuoden ikäisen mustavalkean karvaan, kun se painaa pään olkapäätä vasten tai vain tuijottaa kiinteästi suoraan silmiin. Kun se murisee keppi suussa ja juoksee sitten onnensa kukkuloilla niin lujaa kuin jaloistaan pääsee, mutta palaa kuitenkin tarkistamaan, tulenko perässä. Haluaisin listata kaikki pienet, onnelliset hetket jonnekin talteen, jotta voisin aina palata niihin. Mutta toisaalta saan kokea jatkuvasti uusia.
En enää muista, miltä tuntui pitää sylissä pientä pentua, miltä tuntui vauvakarva ja miltä se tuoksui. Mutta olen nyt vähintään yhtä onnellinen, kun saan upottaa käteni vuoden ikäisen mustavalkean karvaan, kun se painaa pään olkapäätä vasten tai vain tuijottaa kiinteästi suoraan silmiin. Kun se murisee keppi suussa ja juoksee sitten onnensa kukkuloilla niin lujaa kuin jaloistaan pääsee, mutta palaa kuitenkin tarkistamaan, tulenko perässä. Haluaisin listata kaikki pienet, onnelliset hetket jonnekin talteen, jotta voisin aina palata niihin. Mutta toisaalta saan kokea jatkuvasti uusia.
Kiitos Marjo, että teit tästä kaikesta mahdollista.
Hyvää ensimmäistä syntymäpäivää rakas Grima, Amazeme Strong Faith, pieni Lahja. Ja paljon onnea Ässä-sisaruksille Hillalle, Lissulle, Lasselle, Capolle ja Latelle. Lapset ovat onnen tähtien alla syntyneet!
the maniac messiah, destruction is his game
a beautiful liar, love for him is pain
the temples are now burning, our faith caught up in flames
i need a new direction 'cause i have lost my way
all we need is faith
all we need is faith
faith is all we need
Postauksen kuvat (ja kuvausapu) © Amazeme Border Collies, Mikko Marttinen, Laura, Niina, iskä ja minä
Onpas Grimasta tullut nätti! :) Myös 1v Donny toivottelee hyvät syntymäpäivät! :)
VastaaPoistaOlipa ihanaa tekstiä ja Grima on niin kaunis tyttö ! :) Olen seuraillut sua siitä asti kun grima sulle tuli ja voi kyllä todellakin sanoa että hienoa työtä olet ton koiruuden kanssa tehnyt !! Jatka samaan malliin niin te pääsette vielä pitkälle :)
VastaaPoistaEikä ihana teksti<3 Kyyneleet tuli! Ja on se kyllä ihana Grima :3 <3
VastaaPoista