#87 don't you see the lives that have been saved?

Olen yksi maailman epäaktiivisimmista bloggaajista, oikeasti... Jotenkin en vain saa aloitettua kirjoittamista vaikka varmasti jotain asiaakin olisi, tai ainakin blogintäytettä. Nyt on jo syksy, ilkeä syyskuu ja talvi on hetki hetkeltä lähempänä. Voisin skipata nämä pari kuukautta suoraan pakkasiin. Koirienkin kannalta on ärsyttävää, jos saamme kurasyksyn. Äkkiä vain ne lehdet maahan, ruska ohi ja pakkaset, kiitos! 

Kesätauolla olleessa tokossa on nyt käyty kahdesti. Olemme alkeisryhmässä, jossa nyt on täysin eri koirat kuin vauvaryhmässä, jonka kahlasimme. Kiva ryhmä kuitenkin kyseessä, rotukirjo on suuri ja löytyyhän sieltä yllättävän monta koiraa, jotka eivät rodultaan vastaa sitä perinteistä tokokoirakuvaa - ihan huisin kiva juttu! Meidän tuttumme Abby ja Vesa-corgi treenaavat kummatkin nyt samassa ryhmässä, mikä tuo pienen lisähaasteen Grimalle, mutta ainakin tähän asti neiti on keskittynyt hyvin minuunkin. Mitään sen kummempaa emme ole tehneet; viime kerralla harjoiteltiin autosta/häkistä poistumista niin, että koira opetetaan innostumaan ja sen mielentilaa nostetaan jollain tietyllä tokottamiseen liittyvällä sanalla, joka tarkoittaa häkistä pääsemistä ja leikkimistä. Käytiin yksi kerrallaan vetämässä leikkinäytteet muille ja ohjaajalle ja saimme neidin kanssa kivasti kehuja siitä, että leikimme oikealla tavalla. Tästä sitten lähdetään pikkuhiljaa ottamaan leikkimisen yhteydessä eri käskyjä ja itse treenaamisen aikaa pitkitetään pikkuhiljaa.

Tuntuu taas, että olemme ryhmässä ainakin jonkin verran muita edellä, mutta varmasti on hyvä, että aloitamme tällä lailla niin opin itsekin palkitsemaan koiraa ja tekemään sopivasti. Ryhmä on kyllä suhteellisen suuri ja treenaamme niin, että yksi suorittaa ja muut katsovat, eli aika paljon joutuu pentu odottelemaan häkissä ja vain pienen ajan pääsee itse tekemään. Eihän tuolla Griman tekemisenhalua saada tyydytettyä, mutta kokeillaan nyt näin. :D

Tuntuu, että tekstini on kamalaa tönkköä pullaa joten on varmaankin paras lopettaa tähän. En osaa enää kirjoittaa! Alla hieman kuvia parin päivän takaa, kun kävimme leikkimässä Vesa-cardiganin kanssa sekä tältä päivältä. Minulla alkaa hermot kiristyä entisestään tuota kameraa koskien, ja en olekaan pitkään aikaan kuvaillut Grimaa kunnolla... enkä kuvaillut tänäänkään. On se kumma kun sääolosuhteet ovat ihanteelliset ja säädöt käsittääkseni parhaimmalla mahdollisella tavalla, niin rakas tonnisatanen ei silti voi osoittaa tyytyväisyyttään edes tarkentamalla jotenkin oikein. Ei auta ei.