6. huhtikuuta 2013

#68 look at all of the damage you have done


Vielä tänäänkin on paistanut aurinko ja jaksoin taas hetken aikaa ulkoiluttaa kameraa. Olen ylpeä itsestäni! Tuolla on suurina alueina kokonaan sulaneita ja kuivia (!!) kohtia näkyvissä, saa nähdä milloin tuohon takametsäänkin kasvavat ensimmäiset sinivuokot. Nyt kun on ollut näin kivat ilmat niin kevään tulo ei häiritse ollenkaan. 

Koeviikon päättymisen kunniaksi sain vieraakseni oikein ihanan flunssan, ja ihmettelen suuresti miten se tuli nyt eikä koeviikon alussa kuten muina kertoina! Höpsö elimistöni taisi mennä hieman sekaisin ja yritys pilata terveyteni pahimman lukuviikon aikana epäonnistui. Ähähäh siitä saitte kaikki luonnonlait jotka yritätte temppuilla. Nyt tämäkään ei häiritse niin pitkään kuin ääntä lähtee ja pystyssä pysyy. Ainakin tällä hetkellä olo on lähestulkoon normaali lukuunottamatta tukkoisenoloisia silmiä ja nenää. 

Eilinen menikin kaiken maailman jännittelyn kanssa, sillä meidän rakkaat poikamme Theo ja Adam käväisivät Suomessa ja esiintyivät oikein telkkarissa Miraclen verran ja sen kanssa tuli itkeskeltyä ja aawiteltua. Tästä onkin enää kolme kuukautta kesäiseen Ruisrockiin kun nuo tulevat kunnollisen keikan siellä heittämään. Hui. Jos hyvin käy, niin siellä sitten tapan itseäni korvieni kautta (ja muuten mikäli en paikalle pääse). Minä en ymmärrä miten noista on tullut noin tärkeitä ja herrajumala sitä rakkauden määrää mitä noita kohtaan tunnen. Tässä yksi ja taitaa olla ainokainenkin syy sille, miksi on lottovoitto syntyä Suomeen. Koska noille tämä paikka on tärkeä ja tuntuu aina, että me suomalaiset saamme erityiskohtelua. Äw. ♥

Ensi viikon perjantaina saatetaankin jo startata aksakausi, mikäli säät sallivat ja saadaan kaverin kanssa varattua tuo viereinen agikenttä. Ponzokin pääsee sitten tekemään esteitä ja Griman kanssa aloitellaan putkitreenit ja ainakin hyödyllisiä takaakiertoja ja niitä muita jännittäviä ohjauskuvioita olisi tarkoitus lähteä siivekkeiden kanssa kokeilemaan, katsotaan mitä tämä pää taas muistaakaan olemassaoleviksi. Ja 2on2off on yksi minkä haluan tuolle kuntoon heti aluksi! Minä en ole koskaan noin pikkuisen kanssa treenaillut mutta sitä suuremmalla mielenkiinnolla ollaan menossa. Kunhan vähän kasvetaan niin eiköhän me johonkin ryhmään sitten änkeydytä, näin aluksi uskallan yksikseenkin ottaa noita joiden kanssa epäonnistuminen on suht mahdotonta (huomatkaa itsevarmuuden määrä!) ja vauvalle sopivaa.

P.S. Viimeinkin keksin miten saan tuon juutuubi-videon tuolla lailla järkevänä näkyviin! 

3 kommenttia:

  1. Miten sait sen youtube-palkin järkevästi? ;D

    VastaaPoista
  2. Voi miten suloinen lapsi täällä! :)

    VastaaPoista
  3. Anonyymi, koodilla! Ja nyt kun tutkailin niin tuonhan olisi helposti löytänyt ohjeiden kera esim. täältä: http://bloggerpulmia.blogspot.fi/2012/12/uuden-valkoisen-youtube-palkin-tekeminen.html. :)

    Ja Bealle kiitokset, samoin siellä suunnassa on kovin kauniita hauvoja!

    VastaaPoista