26. lokakuuta 2012

#51 and i'll never let you go if you promise not to fade away


starlight
i will be chasing the starlight
until the end of my life
i don't know if it's worth it anymore

Otin torstain ja perjantain vapaaksi koulusta ja suuntasin bussilla Ouluun kaverilleni Lauralle. 9h bussissa on jo tuttu juttu, eikä se loppujen lopuksi olekaan niin pitkä aika, vaikka minä kyllä puolikuolin jälleen, kun yritin nukkua enkä saanut unta mutten kyllä pysynyt hereilläkään. Bussissa vain on liian pienet penkit, eikä niillä voi nukkua muuten kuin pystyasennossa (ei kiitos) ja selässähän se kummallisella sykkyrällä oleminen kävi.

Meillä oli jälleen oikein kivaa Laulan kanssa ja ohjelmamme tiivistettynä oli seuraavanlainen: Perjantaina kävimme Zeppelinissä ja Oulun keskustassa (syömässä kiinalaisessa!!) ja illalla Laura kävi lainakoiransa auspai Tiitun (kuvissa merle) kanssa tokotreeneissä. Lauantaina lähdettiinkin Tiitun omistajien mukaan Tornion tokokokeeseen, josta Tiitu ja Laura saivat kolmostuloksen ja Tiitun omistaja Tora-bortsun kanssa ykkösen, kumpikin alokasluokasta. Näin myös Saaran ihanaa Vilppi-bortsua, aaw.

Sunnuntaina melkein koko päivä meni ulkona käppäillessä, kun tavattiin ensin Eveä ja australianpaimenkoira Aawaa sekä Wenla-villakoiraa. Myöhemmin kierrettiin aussilenkki Tiitun, Aawan ja Fantan kanssa. Aussien yhteiskuvia en viitsinyt edes lähteä muokkaamaan, kun ovat niin surkealaatuisia (oli jo sen verran pimeää), mutta päivällä otetut kuvat löytyvät täältä.




hold you in my arms

i just wanted to hold
you in my arms

my life
you electrify my life
let's conspire to ignite
all the souls that would die just to feel alive



but i'll never let you go
if you promised not to fade away
never fade away

our hopes and expectations
black holes and revelations
our hopes and expectations
black holes and revelations


Kun selviydyin maanantaina iltapäivällä kotiin, sain melkein saman tien lähteä hakemaan Abbya meille hoitoon. Neiti on nyt ollut meillä koko viikon ja huomenna vien sen takaisin kotiin - on taas ollut niin kiva bortsullinen viikko! Tuon kanssa elo on helppoa, vaikka syysloma onkin mennyt "pilalle" aikaisten aamuherätysten ja jatkuvan kiirehtimisen kanssa. Keskiviikko varsinkin oli päivä, jolloin olin lenkillä koko ajan. :D Siis valehtelematta en ollut kotona ollenkaan, ja ainoastaan puolisen tuntia vietin kaupungilla ilman koiraa. Mutta en valita!

Eilen toteutettiin Elinan ja tämän saksanpaimenkoiran Akun kanssa suunniteltu retki laavulle, tarkoituksena paistaa makkaraa ja vaahtokarkkeja ja nauttia eräjormailusta. Päästiin sitten laavulle, ehdittiin olla siellä hetki aikaa ja karattiin sitten pois alta, kun joku muu perhe päätti ilmaantua paikalle. Onneksi ei keretty tehdä nuotiota! Perheen äiti oli jo pojilleen sen verran äkäinen, että katsoimme parhaimmaksi poistua paikalta vähin äänin, kun meihin (tai hullljasti haukkuvaan Aukkuun) ei kiinnitetty minkäänlaista huomiota. Paistettiin sitten makkarat ja vaahtikset Elinan pihassa - kävihän se niinkin. Huomatkaa hurjan taiteellinen kuva alla!




Täällä on lisäksi tapahtunut asia, joka vaikuttaa todella merkitsevästi minuun ja elämääni ja tulevaisuuteeni. Suht positiivisesti! Mutta en kerro siitä sen enempää, ahhaahah oli vain pakko mainita. 

and i'll never let you go
if you promise not to fade away
never fade away

4 kommenttia:

  1. Ihana Abby, ollaan muuten minun koiran kanssa oltu samaan aikaan Abbyn kanssa Nuuskujen koirakoulussa raviradalla. Todella terhakan oloinen pakkaus :D

    VastaaPoista
  2. Teidät on haastettu Liebster Blog - haasteella: http://tassuillatanssien.blogspot.fi/2012/11/liebster-blog_12.html ! :)

    VastaaPoista
  3. Anonyymi, hahah! :D Omistajien mukaan sillä on koirakoulussa aina kova meno päällä ainakin aluksi, kun pitäisi päästä kaikkien kanssa temuamaan!
    Ja kiitoksia Tiia, katsotaan milloin saan tuon tehtyä. (:
    Katalle myöskin kiitokset, Abby on mursu muwmuw.

    VastaaPoista