2. lokakuuta 2012

#49 i will never know myself until i do this on my own

when this began i had nothing to say
and i get lost in the nothingness inside of me
i was confused and i let it all out to find
that i'm not the only person with these things in mind

inside of me nut all that they can see the words revealed
is the only real thing that i've got left to feel
nothing to lose, just stuck, hollow and alone
and the fault is my own, and the fault is my own

Täällä otetaan tällä hetkellä rennosti ja äsken kameraa alakerrasta hakiessani yllätin rasselin sohvalta. Meillähän nokostelu sohvilla on ehdottomasti kielletty, mutta kovana jätkänä Ponzo meinaa aina uhmata talon arvovaltaa ja kun olohuoneen ovi jää joltakulta auki, silmän välttäessä poika pujahtaa paremman nukkumapaikan perässä sinne. Reppana on kyllä aika luttanan näköinen, kun sitä katsoo tuimasti ja se selvästi tietää, että on väärässä paikassa ja jäi kiinni. 

Koeviikko on pian takana, huomenna vielä musiikinkoe ja se on siinä. Minä odotan edes yhdestä aineesta kiitettävää, luin mutta en oppinut enkä kokeessa osannut ja teidän ettei ole kovin todennäköistä saada mitään yli kasin arvoista, mutta tahdon silti toivoa. Lupasin itselleni, että jos saan edes sen yhden kiitettävän, yritän kirjoitusasiaa. Siis koetan uudemman kerran taivutella vanhempiani koiranottoon kirjoittamalla heille, puhuminen kun ei onnistu.

i wanna heal, i wanna feel what i thought was never real
i wanna let go of the pain i’ve felt so long
erase all the pain till it’s gone
i wanna heal, i wanna feel like i’m close to something real
i wanna find something i’ve wanted all along
somewhere i belong

Kuuntelen taas Linkin Parkia ja vaikka varsinkin tällä levyllä tämä musiikki on vähän tämmöistä... no huutomusiikkia kuten isä sanoo (onko se sitä huutomusiikkia? hirrrveetä) ja joksi sitä itsekin voisin kutsua, vollotan silti, koska lyriikat. On taas niin paljon hetkiä, jolloin tahtoisin taas vain heittäytyä säälittäväksi, luovuttaa itseni kanssa. Olen talvea kohti taas päätymässä turhan lähelle reunaa, ja yrittäminen pitäisi ainakin sen yrittämishetken ajan kauempana. 

Ja jos tämä toinen yritys ei onnistu.. Olen varma siitä mitä sitten teen. Niin varma, etten ole varmempi mistään muusta. En ole jäämässä tänne yksin. 

Kävimme Ponzon kanssa sunnuntaina ensimmäistä kertaa agilitaamassa ihan ryhmässä, ja huomenna on minun ja Abbyn tokat treenit, joista kummastakin lisää sitten huomisen jälkeen, kun seuraavan kerran postailen.

and i’ve got nothing to say
i can’t believe i didn’t fall right down on my face
i was confused looking everywhere only to find
that it’s not the way i had imagined it all in my mind

so what am i, what do i have but negativity
'cause i can’t justify the way, everyone is looking at me
nothing to lose, nothing to gain, hollow and alone
and the fault is my own, and the fault is my own

2 kommenttia:

  1. Oooi onpa kiva blogi! Löysin tänne surffaillessani (ja itse asiassa löysin linkin vanhan personalisi sivuilta) ja pidän näkemästäni :) Taidan jäädä seurailemaan - koirasi on aivan ihana (ja Happoradio myös) ;)

    Itsestäni voisin kertoa sen verran että olen pian parikymppinen opiskelija Tampere-citystä, ja blogini on ollut pystyssä vuodesta 2009. Pian on luvassa keikkakuvapostausta (Stig ja PMMP, oih!) sekä ensimmäinen sponssattu postaus - en kerro vielä mistä!

    VastaaPoista
  2. Ohoh no mutta kiitoksia! Olenkin käynyt usein sivuillasi ja ihastellut upeita ulkoasujasi! :) Täytyykin alkaa tiiviimmin seurailemaan, että mitä sinä oikein kirjoittelet.

    VastaaPoista