#07 vainoharha seinälle pirua piirtää

Meinasin jo joku aika sitten kirjoittaa tänne jonkinlaisen angst-postauksen kun oli paha olla, mutta onneksi jätin sitten kirjoittamatta, sillä illalla tulee tekstistä sellaista suttua että olisi myöhemmin kaduttanut. Aiemmin kun pidin pystyssä semmoista pientä blogipersonal-sivua Suntuubin sivutilalla (ja on se siellä vieläkin, tosin kuolleena), niin kirjoitin sinne aivan kaiken mitä pään sisällä liikkuin, koska kävijöinä oli vain sellaisia tyyppejä, joille kertominen ei häirinnyt. Tänne en osaa kirjoittaa niin avoimesti, koska pidän tätä "virallisempana" bloginani ja tulevaisuudessa tästä sitten toivottavasti tulee se Riemunkiljahduksia-treeniblogi. Siihen asti kirjoitan jotain mukavaa shaibaa.

En ole koskaan pahemmin fanittanut mitään, en mitään näyttelijää, bändiä, elokuvaa, mitään. En ole älynnyt sitä ideaa, miten joku tykkää niin paljon jostain, että tahtoo liimailla seinilleen kuvia jostain randommiehestä tms. ja on sitten niin ihastunut siihen. :D Ymmärrän toki sen, jos joku tahtoo liimailla ovensa täyteen bc-kuvia, mutta en ole koskaan ollut sellaisten fanituskohteiden perään! Joku kaunis syksyinen päivä viime syksynä ihastuin sitten Happoradion Ahmat Tulevat -biisiin, koska se kuvasi niin tajuttoman hyvin senhetkistä olotilaani ja hillitsi sitä kaikkea kamalaa, mitä päässäni pyöri bortsueläimen takia. Kuuntelin sitä koko talven, yötä päivää, katkaisematta useita tunteja putkeen. Itkin sen kanssa, kärvistelin ja rakastin sitä kipaletta. 

Ihmeellistä tässä on se, etten ole vieläkään kyllästynyt. Onko se sitten merkki hyvästä musiikista? Kuka tietää, mutta olen melko yllättynyt tästä. En tuolloin säästellyt yhtään kännykkäni soittolistaa vaan ränkytin biisiä kerta toisensa jälkeen replaylla, enkä kyllästynyt! Ei voi olla osuvampia sanoja.

 

aurinko paistaa mut se paistaa läpi vartalosta

minusta ei jää varjoa

elämä kulkee mut se kulkee liian nopeasti

minusta ei jää jälkiä

Jokunen kuukausi sitten ostelin itselleni Puolimieli-levyn ja rämpytin sitä sitten yötä päivää. Sieltä löytyy muutama avan fantastinen kipale: Elossa, Sahattu Oksa, Poltettu Silta, Pohtija, Umpisolmu ja Ottaisitko Silti Minut. Ja muutama päivä sitten nappasin Kärkkäiseltä mukaan uusimman kokoelman JÄLKIÄ, jossa on rakkautta kahden levyn verran.

 

siinä on meikäläisen levykokoelma. ehkä tämä olikin sitten levyhyllypostaus!

Olen pari päivää putkeen (yötä päivää!) kuunnellut tuota kakkosceedeetä, enkä osaa lopettaa. Se on nytkin päällä. Minulla on jotain vaikeuksia katkaista levy, osaan kyllä pausettaa, mutta en ilman, että tiedän pystyväni painamaan sen pausen pian pois. Lisäksi osaan painaa playta kun levyn viimeinen kappale loppuu! >8) Olen siis silti ihan viisas tyttö, vaikken kaikkea osaa. En tiedä, miten tulen selviämään koulupäivät nyt kun loma loppuu, sen verran tiukasti roikun neljän seinän sisällä omassa huoneessa korvat kiinni tuossa soittimessa. Reenattiin jopa Ponzon kanssa sivulletulereenit tässä huoneessa. Hmm...

hiljaa niin kuin kuolleet

 

pysy ihan liikkumatta
ettet liukuisi luotani
vaiti, ihan liikkumatta
ettet lankea kultani

hiljaa paikallaan
hiljaa niin kuin kuolleet
kiinni minussa
etten minä pelkää

tomu

 

sillä kaikki katoaa
pidä kiinni mistä saat

aika puhaltaa talon tomuksi ympäriltä
aika puhaltaa pois meidät valtateiltä

Tomusta on tehty uudempi versio on vanhaa parempi, ja jotenkin tunnelmallisempi ja synkempi ja syvempi. Sellainen ihana kappale. Ja kaksi seuraavaa kappaletta on ehkä ne itselle tuolta levyltä tärkeimmät, vielä muita paremmat ja kuvaavammat ja ihanemmat. Rakastan tuon Kallioniemen sitä viimeistä säeasiakohtaa, jonka tuohon alle olenkin kirjoittanut. Miten se herra-abcdx laulaa sen niin ihanasti.

ikävä ihollesi

 

vainoharha seinälle pirua piirtää
varma pahimmasta jo
sydän jyskyttää
vaiti pysyy puhelin
lehti kolahtaa
ja kaupunki takana ikkunan alkaa elää

ja pelko pieluksella
valvon yötäni pois
tunti kerrallaan
odotan aikaa pois
ikävä ihollesi
viettää vierellesi  
 

 koivuniemi

 

 vielä tällä paikalla, seisoo meidän lapsemme
Ja me istutamme puun ja sen oksat kantavat, painonsa

Rakastan vain ihan liikaa. Ihan superhyperliikaa tuitui pakkaus. ♥ Se kaikki, koko höskä, on niin kaunistaupeaa-ainutlaatuistahienoaparastarakkautta. Sävel, ajatus, sanat, oi mistä tulevat ne kaikki sanat, jotka ovat kuin sielun peili minulle? Kertokaa hyvät ihmiset. Ja ÄÄNI. Voisin mennä naimisiin sen äänen kanssa. Ja sitten häissä se saisi laulaa Sinä 2011-version ja sitten kai eläisin onnellisena elämäni loppuun asti. Ja sitten me istutettaisiin se puu. (Miksi tosta tulee mieleen Antti Tuisku? D:) Haukon vain henkeä koska aaaaa. Elän jossain ihmeen hekumassa.