i don't remember the moment i tried to forget
i lost myself, is it better not said
now i'm closer to the edge
it was a thousand to one and a million to two
time to go down in flames and i'm taking you
closer to the edge
Vuosi 2013 on nyt ohi ja ollaan reilusti uuden vuoden puolella. En ole koskaan tehnyt koostepostausta mistään vuodesta, enkä nytkään tiedä, kuinka tämän postauksen toteuttaisin. Mutta yritetään.
Vuosi 2013 oli elämäni paras mutta samalla pahin vuosi kaikista tähänastisista. Päällimmäisenä mieleen on tietenkin jäänyt Grima, joka täytti suuren kolon sisältäni saapumalla meille asumaan. Neiti täyttää reilun viikon päästä vuoden, se on jo melkein aikuinen koira. Aika pennun kanssa on kulunut todella nopeasti - koko vuosi on hurahtanut mennä nopeammin kuin mikään aiempi, enkä tiedä, onko se hyvä vai huono asia.
Vuoden sisällä olen kasvattanut koiran, seurannut sen kehitystä ja ollut osana sen jokapäiväistä arkea, päässyt oppimaan ja opettamaan uutta. Grimallinen elämä on ollut kutakuinkin juuri sellaista, jollaiseksi sen kuvittelinkin. Jokainen päivä ei ole koirankaan kanssa ruusuilla tanssimista, mutta se on se, joka tuo pieniä ilonhetkiä pelkästään olemalla olemassa. Olemme kummatkin kehittyneet vajaassa vuodessa paljon joka suuntaan.
Koko vuosi on pyörinyt lähinnä Griman ympärillä, mutta kahta pikkypytkyä ei ole tietenkään tullut unohdettua. Pariskunta sairasteli kesällä ensimmäistä kertaa kunnolla koko elinikinään, ja etenkin Alma kävi todella huonossa kunnossa yhdessä vaiheessa. Nyt kumpikin terrieri on taas kunnossa, elelevät elämänsä tylsyydestä huolimatta varsin tyytyväisenoloisina. Ponzonkin kanssa treenaaminen on jäänyt taka-alalle, tosin Grimasta on ollut sille sen verran hyötyäkin, että neidin kanssa pääsee pidemmille lenkeille ja lähes päivittäin juoksemaan vapaanakin. Ponzo kun vielä pysyy meidän vauhdissamme siinä missä Almasta on tullut hitaammanpuoleinen.
Vuoden aikana minä olen ehtinyt olla niin kiireinen kuin kiireetönkin, stressannut aivan liikaa aivan liian monesta asiasta ja kokenut elämäni parhaimpia, pieniä hetkiä oman bordercollielapsen kanssa. Olen jälleen oppinut tuntemaan itseni astetta paremmin ja löytänyt kuvan siitä, mikä minulle on tärkeää. Olen myös tämän vuoden puolella löytänyt myös uutta musiikkia, alkanut kuunnella Mew'ta, Bring Me The Horizonia ja Thirty Seconds To Marsia, joista jälkimmäinen on tällä hetkellä naurettavasti yksi elämäni tärkeimmistä asioista Griman lisäksi. Olen Marsin kautta saanut niin paljon, tutustunut upeisiin ihmisiin ja saanut jotain fanityttöilyn aihetta. Kyseinen bändi muiden mukana on jo nyt saanut pelastettua niin paljon.
Pennun lisäksi vuoden kohokohtina ovat olleet keikat, joita olen päässyt kiertämään neljin kappalein kesän aikana. Kesäkuun lopussa näin Marsin ensi kertaa livenä, heinäkuun alussa Hurtsin toista kertaa ja koin elämäni parhaat hetket, heinäkuun lopussa oli 20h jonotuksen ja Musen vuoro ja viimeisinä muttei vähäisimpänä marraskuun alun keikka Helsingin Jäähallilla, jossa Hurts veti täydellisen shown täydellisellä setillä. Marsia lukuunottamatta pitkät jonotukset kannattivat ja keikuin eturivipaikalla. Nyt katse on kohdistettu maaliskuulle (kaksi kuukautta enää!) kun näen Marsin uudelleen. En ole koskaan odottanut mitään yhtä paljon, samanlaisella kauhulla ja sekaisella innolla. Sen jälkeen saan toivottavasti jäädä odottamaan kesää.
En ole esittänyt tulevalle vuodelle mitään erityisiä toiveita tai tehnyt lupauksia, en ääneen enkä pääni sisällä. Mutta toivon, että kaikki menee hyvin kaiken suhteen, meillä menee hyvin Griman kanssa ja osaan olla paremmin itseni kanssa. Haluan päästä kesällä matkailemaan edes himpun verran, ja haluan myös saada kesäksi töitä suunnitelmani toteuttamiseksi. Haluan päästä treenaamaan agilityä ja kehittyä siinä Griman kanssa ja haluan saada inspiraation tokoa kohtaan! Siinä taitavat olla ainoat tavoitteeni Grimankin osalta. Toivon myös koirien pysyvän terveinä samoin kuin kaikkien läheisten. Toivon vuoden 2014 olevan hyvä.
Olemme tosiaan päässeet aloittamaan hallitreenit agilityn parissa ja Grimassa varmasti on potentiaalia kyseiseen lajiin varsinkin, kun itselläni on intoa kehittyä ja tehdä. On harmi, että agility on juuri se laji, jota pääsee treenaamaan esteille harvemmin kuin vaikkapa tokoa, jota voi tehdä missä ja milloin tahansa. Toivon mukaan kevään myötä pääsemme treenaamaan useamman kerran viikossa! Tähän asti ollaan treenattu yksittäisiä esteitä sekä muutaman esteen pätkiä, ja Grima on ollut innolla ja reippaana mukana. Saa nähdä, miten pääsemme alkuun kontaktiesteillä, kun ensi kertaa tehty vähän korkeampi puomi oli aluksi kamalan jännä juttu.
Tokoa käytiin myös muutamaan kertaan treenamassa vapaissa treeneissä hallilla, mutta päätin jättää lajin hautumaan ja odottelemaan kevättä, sillä oma motivaationi on niin alhaalla, että jos treenaan, pilaan sillä varmasti aina jotakin. Kehittyminen tuntuu myös olevan vaikeaa, kun olemme niin alussa, ja tarvitsisin kunnolliset ohjatut treenit saadakseni siitä treenauksen palosta ja innostuksesta kiinni. Jaksan uskoa, että kunhan nämä loskat ja kylmät kelit menevät ohitse ja pääsen taas kuivalle kentälle tekemään, innostus palaa (vai onko sitä koskaan ollutkaan? no tulee, siinä tapauksessa).
Tokoa ollaan treenattu pienessä mittakaavassa sisällä ja lenkillä - niitä sivulletuloja, maahanmenoja, seisomista ja seuraamista, joita on helppo tehdä missä tahansa - ja olen myös opettanut Grimalle kaikenlaisia temppuja. "Turhien" juttujen opettaminen on hauskaa ja Grimasta näkee noiden kanssa, kuinka se hoksaa asioita ja alkaa nopeasti tarjota niitä itse.
Täällä on satanut vettä jo ties kuinka kauan, enkä ole päässyt kuvailemaan aikoihin. Tämän postauksen kuvat ovatkin ensilumelta jostain kaukaa sitten ja ensilumen jälkeen. Kohta kolmen viikon sisään olen nähnyt aurinkoa... kerran? Ja silloinkin vain aivan viime säteet lenkin päätteeksi. Minulla on ikävä valoa ja auringonpaistetta. Nyt on tammikuu, mutta missä ovat talviset kelit? Kaikista eniten tahtoisin nyt saada kuivaa lunta maahan, lumihuurretta puihin ja tumman tähtitaivaan piristämään ilta- ja aamulenkkejä. Alan pikkuhiljaa kyllästyä siihen, että lenkillä tulee suorastaan kesäinen olo kun hiukset ja naama valuvat solkenaan vettä kotiinpäin tullessa.
Blogin puolella vaihtui ulkoasu ja ai niin! Nytpä tiedänkin, mitä voin luvata. :) Lupaan repiä aikaa koneellaoloon ja yrittää palauttaa myös sitä kauan kadoksissa ollutta kirjoitusintoa ja myös taitoa, joka on sekin rapissut melko heikkoon jamaan. On suorastaan kärsimystä kirjoittaa enää yhtään mitään, kun lauseet ovat kamalan tukkoisia eikä päästä irtoa mitään kuin vasta viimeisen pakon edessä. Tämä asu on nyt paljon hengittävämpi ja selkeämpi kuin aikaisemmin, minä ainakin saan paremmin henkeä suuremman fontin kanssa sekä tämän yksinkertaisuuden. Sivupalkki on kauhea, mutta en anna sen häiritä - en jaksa taistella koodien kanssa enää yhtään enempää, sillä Blogger tekee aina temppunsa ja sitä paitsi kadottaa käytössä olevan koodin jonnekin. Tämä saa nyt olla niin kauan kuin jaksan sitä katsella.
can you imagine a time when the truth ran free?
the birth of a song, the death of a dream
closer to the edge
this never ending story
paid for with pride and fate
we all fall short of glory
lost innocence
0 kommenttia:
Lähetä kommentti