30. huhtikuuta 2012

#29

Pitkästä aikaa jälleen blogausta, en vain ole jaksanut kirjoitella mitään (aina tämä sama syy! en jaksa selitellä muutakaan...), ei ole ollut kuvia tai mitään sanomistakaan. Kevät on jo pitkällä ja kääntymässä kesään, ehkä sitä voisi jotain aina silloin tällöin kertoilla, vaikka ei mitään yyberjännää olisikaan tapahtunut. Vai? Ainakin saisin luvan yrittää!


Nyt on kuitenkin sen verran kerrottavaa, että Laura on vaihtelun vuoksi matkannut tänne meitille Heinolaan (= Kuoppa) kyläilemään, ja on selvinnyt ilman suurempaa kulttuurishokkia. Torstaina siis Lauran bussi saapui tänne kello 14, ja ehdin täydellisesti suoraan koulun jälkeen tätä vastaan asemalle. Käytiin heittämässä vajaa tunnin mittainen lenkki uuden lenkkikaverihaukun Pojun (walesinspingerspanieli) kanssa ja sitten käväistiin aivan pikaisesti meillä mussuttamassa jogurttia ja suunnattiin sitten Abbylle. Neidin kanssa käveltiin rantapuistoon ja ainakin kovasti yritettiin saada hyvää rakennekuvaa tytöstä, muttei seisottaminen oikein onnistunut tarpeeksi hyvin kummaltakaan. 

Sää ei ollut kovin kummoinen, ja illalla sitten istuskeltiinkin koneella päivitellen kaikkea jännää. Tai oikeastaan Laura päivitteli ja minä pänttäsin mahdollisimman tarkasti perjantaiseen mantsankokeeseen... Seitsemän jälkeen illalla sitten järkytimme itseämme Amazemen pentublogin kanssa, kun Marjo oli lähettänyt postauksen "Täällä jo ponnistellaan". Siitä eteenpäin sitten joka toinen minuutti huutelin Lauralle, että päivitä pentublogi. Ainakin oli paljon aikaa lukea mantsaa, kun mokomaa kyttäilimme puoleenyöhön asti! Loppusaldo Superille ja Cheerolle oli siis kuusi kaunista narttua (3 x mv, 2 x bm, 1 x pv). Onnea paljon näistä onnen tähtien alla syntyneistä! ♥


Perjantaina oli meillä aikainen herätys, sillä käväisin ysiltä koululla väkertämässä sen mantsankokeen. Toivotaan nyt, että ainakin jokseenkin meni sinne päin, ainakin yhden jokimerikaupunkisaaritehtävän kanssa tunne onnistumisesta on aika vahva, jee. Ainakin tuli luettua! Kerrankin enemmän kuin kukaan muu kavereista. Kokeen ajan Lauran kieriskeli upean koulumme lattioilla ja laski liukumäkeä portaissa. Vaille kymmenen huristeltiin Heinolacityyn joka esiintyi edukseen näyttäen siltä, ettei täällä asu muita kuin 50+ ikäisiä ihmisiä. Mikäs siinä, ainakin pienimuotoisilla toripäivillä oli ennemmän kuin kymmenen mummoa ja pappaa! S-marketista käytiin ostamassa keksijätskit (Ben&Jerry), karkkia ja lim(s)aa. Jätskinsyönnin  ja kaupoissakiertelun (= Seppälä) jälkeen vaille 11 käppäiltiin vähän ympäriinsä ja suunnistettiin sitten kiinalaiseen syömään. Me molemmat tilattiin sitten lounasruoista friteerattua kanaa ja hapanimeläkastiketta. IHAN HIRVEÄSTI RUOKAA saatiin ja kaikki kanat syötiin, hyvä me!

Illalla käytiin Elinan kanssa skootteriretkellä, ensin Cittarilla ja sitten toisella puolella Heinolaa ABC:llä. Nautittiin Ellun kanssa herkulliset kananrinta-asiat ja maisteltiin naminamidippejä. Ah BBQ. ♥ Sen jälkeen mentiin Filmtownin kautta Elinalle ja katsottiin elokuva Vettä elefanteille. Oli ihan okei leffa! Sitten huristeltiin pimeällä kotiin ja käytiin melkein heti nukkumaan.


Ja lauantaina taas herättin aikaisin, koska ysiltä lähti bussi Lahteen. Fiksut koiraihmiset varmaan tietävätkin, että suurhallilla järkättyä KV:tä käytiin pällistelemässä. Suurin osa ajasta meni bortsukehällä, ja sitten katseltiin nuorempia junnuja ja aivan muutama vanhempi, ennen kuin hipsittiin keskustan Trioon syömään! Mmmmm, 30cm Subi. ♥ Eikä edes pahemmin ähkyttänyt sen jälkeen, omnomnom. Molempien oli tarkoitus ettiä itelleen ainakin takki, ja minun lisäksi myös kengät ja housut ja vaikka mitä muuta. En sitten ostanut yhtään mitään. Jälkiruuaksi syötiin jätskit Ciao! cafféssa samaisessa Triossa, jonka jälkeen ehdittiin varttia yli viiden lähtevään paluubussiin.


Puoli kasilta nähtiin Elina ja mentiin pururadalle lenkille Akun, Alman ja Ponzon kanssa. Pikkuvuntit sekä isompikin olivat irti ja Almalla oli jonkinlainen korvattomuuspäivä. Ihan muksusti kuitenkin meni sen osalta! Rämmittiin metikön kautta sellaisen ihanan pikkuisen lammenpahaisen kuin Lemmenlammen rannalle, ja kykittiin tyylikkäästi laiturilla. Mokoma oli vielä jäässä, vaikka aurinkoisia päiviä on ollut muutamia ja lunta ei juurikaan ole enää missään. Alma oli tietenkin varuulta hihnassa, mutta Ponzo ei, ja jonkin kumman päähänpiston seurauksena herra päätti pompata laiturilta läpinäkyvälle jäälle! Mitä se ei ole koskaan aikaisemmin tehnyt, hyvä että uskaltautuu laiturille asti. Tietenkin kutsuin Ponzoa heti takaisin ja laiturille ponnitettaessa jää petti, minkä seurauksena koira käväisi puoliksi avannossa. Lauran kanssa puolirefleksien kanssa nykäistiin Ponso-herra kuiville, eikä ollut ollenkaan moksiskaan molskahduksesta vaan käppäili vain äkkiä rannalle. Toivottavasti ei tästä syntynyt entistä pahempia traumoja.


Meidän oli tarkoitus käydä tänäänkin Lahdessa KV:ssä, mutta tultiin eilen illalla siihen tulokseen, ettei siellä ole mitään tähdellistä katsottavaa, joten sitten katsottiin illalla upeana webkamera-tyylisellä laadulla varustettua Nälkäpeli-leffaa netistä. Aamulla nukuttiin pidempään ja kuvailtiin pikku-Kerttua pihalla, jonka jälkeen datailtiin, syötiin ruoka kotona ja käytiin kapessa ensin jätskillä Elinan ja tämän ihanan pikkuveljen Leevin kanssa ja sitten S-marketissa ostamassa Lauralle matkaeväät huomiselle. Bussi lähtee takaisin Ouluun ysiltä, ja edessä on sitten 9h ihanaa matkaa kiertäen kaikki mahdolliset pikkukylät taivaallisen Kuopion liikenteen bussin kanssa. ♥ Varoitus, se bussi haisee. Tänään illalla käytiin vielä lenkillä ja katsottiin sitten Idols.

Lalalalalalla Laura lisäilee tähän jotain omaottamiaan kuvia (koska oma kamera on siskolla naapurissa, eikä siellä kyllä olekaan muuta kuin näyttelykuvia, hmm) ja ehkä jotain tekstiäkin jos tahtoo sillä välin kun käyn äkkiä suihkussa! KAIKKI KUVAT SIIS CEE LAURA ♥

0 kommenttia:

Lähetä kommentti