Kerrankin voi sanoa, että jotakin on tapahtunut meidänkin elämässä - onhan edellisen kunnollisen blogipostauksen jälkeen vuosikin ehtinyt vaihtua kokonaista kaksi kertaa! Niin minun kuin Grimankin elämä on jollakin tapaa heittänyt volttia päälaelleen, muutimme nimittäin viime vuoden maaliskuussa kotikodistamme Hämeenlinnaan asustelemaan aivan kaksistaan. Taloutta on tullut pyöritettyä kahden kesken pian jo vuoden ajan, jestas miten aika onkaan kulunut...
Arki meillä rullailee tasaista ja joskus jopa puuduttavan tylsää tahtia. Käyn töissä, jolloin Grima on kotona, ja vapaa-ajalla sitten leikitään ja lenkkeillään. Tälläkään hetkellä emme harrasta mitään virallista, ja näin tuntuu olevan aivan hyvä meille. Itse asiassa tuosta aiheesta mielellään kirjoittaisin aivan oman postauksensa, saa nähdä, missä vaiheessa saan aikaiseksi! Kaipuu blogi- ja oikeastaan koko koiramaailmaan on suuri, sillä välillä minulla on aivan sellainen olo, että olen kokonaan erkaantunut tuosta ihmeellisestä, ennen niin voimakkaasti elämääni vaikuttaneesta osa-alueesta.
Griman (ja itseni) sopeutumisesta aivan uuteen ja erilaiseen asumismuotoon aion myös tehdä erillisen postauksen, joten enpä avaa tuotakaan sen laajemmin tässä suppeassa kuulumisräpellyksessä. Meillä kuitenkin menee vallan mainiosti! Koira kuin omistajakin on pysynyt kutakuinkin terveenä, joskin Grimalla oli loppuvuodesta useamman kerran muutaman päivän maha löysällä niinkin pahasti, että jouduin kahteen otteeseen siivoamaan ripulipaskaa asuntonnostani aina verhoja ja Griman leluja myöten. Omat yöuneni ja mielenterveyteni kärsivät noiden muutamien päivien ajan, mutta kyllä siitä sitten lopulta selvittiin ehjin nahoin.
Toinen mieltä painanut kipeily tapahtui viime kesän puolella, kun Grima sai nähtävästi ainakin kahdesti todella epämääräisen, epilepsiamaisen kohtauksen kesken normaalin arkielämän. Eläinlääkärissä käytiin pala kurkussa, haettiin lääkeruisku mahdollisia uusia kohtauksia varten ja mietin ankarasti mahdollisia jatkotoimenpiteitä - mitä tässä nyt täytyy tutkia ja koska. Noiden kahden kohtauksen jälkeen mitään hälyyttävää ei kuitenkaan ole ilmennyt, ja suurimmat epäilyni ovatkin kohdistuneet johonkin lääkeaineallergiaan, sillä Grima oli jossain kohtaa vanhempieni luona ollessaan saanut jotakin mahan toimintaan vaikuttavaa lääkettä. Äitini mukaan myös Almalla oli syksymmällä ilmennyt omia kuvauksiani vastaava kohtaus, mutta näiden yhtäläisyyksistähän meillä ei ole takeita. Harmittavan tilanteesta tekee se, ettei vanhemmillani ole muistikuvaa siitä, mistä aineesta on ollut kyse ja todistusaineistokin taitaa olla kadotettu aikapäiviä sitten. Tällä hetkellä elän kuitenkin rauhaisin mielin tuon koiran terveyden suhteen, ja vastaisuudessa jos samanlaisia kohtauksia vielä ilmenee, osaan paremmin tutkia mahdollisten vaikuttavien tekijöiden osuutta.
Nelivuotiaasta koirasta huomaa jo, että se on alkanut aikuistua, vaikka usein Grimaa katsoessani tuntuu siltä, että se on aivan yhtä hölmö ja höseltävä kuin mitä se oli vuosikkaana. Näin lukiokavereitani viikko sitten, ja heistä yksi totesi Griman kasvaneen ja rauhoittuneen... liekö johtui siitä, että neiti oli ensin pari tuntia hösöttänyt aiemmin saapuneiden vieraiden ympärillä ja oli jo hieman väsynyt. Grima on kuitenkin arjessa erittäin mutkaton ja helppo kaveri ja sisällä ollessaan sillä on myös korvat tallessa joka tilanteessa - on erittäin miellyttävää elää koiran kanssa, kun se kuuntelee kiellon olla nappaamatta maahan pudonnutta karkkipaperia tai jopa ruuanmurusta.
Erityismaininta täytyy kyllä antaa Griman erittäin hyvin esille tulevasta ihmissosiaalisuudesta - en muista, onko tuo koira ollut tätä luokkaa aivan pikkupennusta saakka (luultavasti), mutta ai että miten tuo rakastaakaan ennakkoluulottomasti aivan jokaista vastaantulevaa ihmisolentoa iästä riippumatta. Varsinkin oman talon lähipiirissä käppäileviä ihmisiä Grima haluaisi lenkillä aivan mahdottoman mielellään tervehtiä - ehkä se ajattelee jokaisen asuvan meidän rapussa (kaikki rapsuttelevat koiraa rappukäytävässä jos sattuvat siellä samaan aikaan kulkemaan...), ja meidän varmaankin täytyisi opetella ihmisten rauhallista ohittamista... Vaikka eipä iloisesti huiskivasta hännästä ja muutaman askeleen nelivedosta niin kauheasti olekaan millekään osapuolelle ollut haittaa.
Vuoden mittaan Grima on myös kerännyt taustalleen varsin kattavan ihailijajoukon - kaikki rakastavat Grimaa! Tuo koira saisi halutessaan varmasti kenen tahansa huomion osakseen. Ja niin ikään Grima rakastaa kaikkia takaisin, oli kyseessä sitten hyvä kaverini, ensimmäistä kertaa kohdattu vieras ihminen, tuttu tai puolituttu. Viimeksi eilen seinänaapurini kummasteli neidin rohkeutta ja ihmisrakkautta. Grimalla on kuitenkin omat lempi-ihmisensä, joiden välitön läheisyys saa koiran aivan selvästi onnensa kukkuroille. On hauska nähdä, miten paljon Grima on ihastunut muutamaan hyvään ystävääni ja käyttäytyy lähes sekopäisen iloisesti heidät nähdessään.
Elikkäs lellipentu on Grimasta tullut kaikkien keskuudessa, niin täällä Hämeenlinnassa kuin kotona Heinolassakin, jonne perhe taitaa salaa sitä aina odottaa hoitoon (isäni ei edes salaa, vaan kyselee viesteillä, että joskos se Grima taas pääsisi heille...). Voihan koira!
